Lukuaika: 6 minuuttia

Kaoottisen ysärin lapsi – TikTokissa ja milleniaalien muistoissa elävä t.A.T.u. kertoo Venäjästä paljon

Venäläiset muistavat vuoden 2000 kahdesta asiasta: presidentti Vladimir Putinin valtaannoususta ja ajan soundtrackista: t.A.T.u. -bändin jättihitistä Ya Soshla S Uma:sta.

Kappaleen musiikkivideo, jossa kaksi koulupukuun pukeutunutta, ”järkensä menettänyttä” teinityttöä suutelee vesisateessa, on jäänyt elämään populaarikulttuuriin vuosituhannen alun ikonisena ajankuvana.

t.A.T.u.n ympärillä rätisevä provokatiivinen energia lupasi avointa ja vapaata tulevaisuutta venäläiselle nuorisolle, tai ainakin niille, jotka olivat moisista asioista kiinnostuneita. Uusi dynaaminen presidentti ja maailmanvalloitus poplistoilla oli monen mielestä jonkin uuden alku.

Tänä päivänä Ya Soshla S Uma -videota ei voi esittää Venäjällä, sillä se on vastoin 2013 voimaan tullutta ”homopropagandalakia”.

Kuten monia asioita nyky-Venäjällä, takaperoista kehitystä voi ymmärtää vain historian kautta.

Ya Soshla s Uma:n cd-singlen kansi.

Sekasorron vuosikymmen

1990-luku muistetaan Venäjällä traumaattisena aikana. Neuvostojärjestelmän romahduksen jälkeen, vuonna 1992 käynnistetyt talousuudistukset johtivat massiiviseen inflaatioon, jonka myötä kansalaisten säästöt menettivät arvonsa. Valtion kassan tyhjeneminen ajoi hallituksen sille tappiolliseen jättimäiseen yksityistämiseen, joka hyödytti lähinnä jo valmiiksi rikkaita liikemiehiä, tulevia oligarkkeja.

Maailmanpankin mukaan vuoden 1993 puolivälissä lähes puolet Venäjän väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella. Palkkoja ei kyetty maksamaan kuukausiin, pahimmillaan jopa vuosiin. Ihmiset yrittivät tulla toimeen miten parhaiten taisivat. Kadunvarsille ilmestyi myyntikojuja ja kioskeja, vanhat naiset kaupittelivat perintöposliinejaan ohikulkeville. Ne, joilla oli mahdollisuus, viljelivät perunaa ja muuta syötäväksi kelpaavaa. Tehtaat koettivat hoitaa palkanmaksua tuotteillaan, ja näitä tuotteita – tuoleja, nalleja, kattiloita – yritettiin sitten vaihtaa elintarvikkeisiin. Muutaman vuoden ajan osa kansasta selviytyi käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Järjestäytynyt rikollisuus levisi.

Samaan aikaan sisäänajettiin uutta maailmankuvaa. Tiukasti kontrolloitu yhteiskunta ja sen länsikielteisyys oli historiaa – turbokapitalismin godzillan askeleita kuului nyt juhlia. Televisiosta saattoi katsoa avaruusötökkä ALFin seikkailuja tai paljasta pintaa saippuaooppera Santa Barbaran tyyliin. Iloinen materialismi ja käteisen kylmä erotiikka olivat shokki entisille neuvostokasvateille.

Tämä (tyttö) rakastaa tuota (tyttöä)

Vähän päälle 30-vuotias, mainoselokuvien ohjaajana ja tuottajana menestynyt Ivan Shapovalov oli yksi heistä, jotka kykenivät navigoimaan tässä uudessa todellisuudessa. Jalkapallohuligaanin näköinen nuorimies oli opiskellut lastenpsykologiksi, mutta vaihtoi alaa 90-luvun puolivälissä kohinalla kasvavaan markkinointibisnekseen. Ennen t.A.T.u.n lanseerausta Shapovalov oli hankkinut jo nimeä mainosfilmeillään, mm. kansainvälisessä J. Walter Thompson -mainostoimistossa Moskovassa.

t.A.T.u.-projekti käynnistyi vuoden 1998 lopussa. Unelmana oli luoda sekä uudenlaista venäläistä pop-taidetta että tehdä rahaa.

Ydintiimi syntyi Shapovalovin työkontakteista mainonnan maailmassa. Projektin rahoittaja R&K tietokoneyhtiön toimitusjohtaja Boris Renski oli Shapovalovin entisiä asiakkaita, t.A.T.u.:n suurimmat hitit sanoittaneen toimittaja Elena Kiperin hän oli tavannut erään viinabrändin mainoskuvauksissa.

Alkuvuodesta 1999 Moskovassa pidettiin kaksipäiväinen koelaulutilaisuus. Koelauluissa erottui selkeästi kaksi esiintyjää. Punahiuksinen Lena Katina, 15 ja puoli vuotta nuorempi Julia Volkova, 14.

Katina ja Volkova olivat ehtineet elää lapsuuttaan Neuvostoliitossa. He kasvoivat Moskovassa keskiluokkaisissa kodeissa, kävivät kunnallista koulua (Lena koulu № 457:ssa ja Julia koulu № 882:ssa) ja opiskelivat ohessa pianonsoittoa. Myöhemmin molemmat pääsivät mukaan arvostettuun lastenyhtye Neposediin, jossa he tutustuivat toisiinsa. Katina esiintyi vuosia myös Avenue-nimisessä ryhmässä, ja Volkova näytteli television suositussa Yeralash-lastenohjelmassa.

t.A.T.u.-projektin maaginen ainesosa löytyi Lukas Moodyssonin Fucking Åmål -elokuvasta. Shapovalov näki teinityttöjen elämästä ja rakkaudesta kertovan yllätyshitin ja inspiroitui.

Duolle valittu nimi ”Тату” tarjosi projektin punaisen langan sanaleikin muodossa: tatuointia tarkoittavan sanan lisäksi se oli myös lyhennelmä lauseesta ”Та любит ту” – ”Tämä (tyttö) rakastaa tuota (tyttöä)”

Julia Volkovan mukaan tytöt itse lähestyivät ensisinglen ympärille rakennettua kampanjaa kuin näyttelijät: musiikkivideon tarina oli minielokuva ja he sen näyttelijöitä. Volkovan mukaan yleisöä ei ”huijattu” yhtään enempää kuin missä tahansa teatteriesityksessä tai tv-sarjassa.

200 km/h väärällä kaistalla

Venäjällä HLBTQ+ -teemat on aina liitetty vahvasti länteen ja länsimaiseen propagandaan. Vaikka Neuvostoaikana kielletyt samansukupuoliset suhteet dekriminalisoitiin 1993, nähtiin homoseksuaalisuus silti parhaimmillaankin arveluttavana kapitalistisena dekadenssina.

Pietarissa syntynyt poliittinen maantieteilijä Daria Tarkhova, 27, muistaa t.A.T.u:n läpimurron; televisiossa pyörineen Ya Soshla S Uma -videon ja bändin julisteet. Yhden hän oli kiinnittänyt jopa isovanhempiensa mökin seinälle.

”Venäjällä oltiin selvitty 90-luvun lamasta. Ja vaikka elettiin brutaalin kapitalistista aikaa, oli elossa vielä uskomuksia, että länsi tuo meille pelastuksen ja meistä kaikista tulee rikkaita ja hyvinvoivia.”

Nuorille t.A.T.u:n provokatiivinen imago symboloi ennen kaikkea ”länttä”; modernia, vapaampaa aikaa, jota päin oltiin vihdoin kulkemassa.

t.A.T.u. villitsee 200 Po Vstrechnoy -kiertueella Kazakhstanissa 2001

Keväällä 2001 julkaistu debyyttialbumi 200 Po Vstrechnoy oli massiivinen menestys, myyden pelkästään Venäjällä miljoona kappaletta – ja noin 4 miljoonaa lisää piraattiversioina.

Levyllä yhdistyi neuvostorockin kulmikkuus, eurokitch, industrial-biitit ja tuolloin vielä vaihtoehtoinen ”emo”-soundi. Kaiken peittävä kylmä vieraantuneisuuden tunne ja Katinan ja Volkovan hysteerisen korkeat lauluäänet antoivat bändille uniikin identiteetin.

”Kappaleet kuulostavat siltä, että ne on tehty nimenomaan Venäläistä yleisöä varten. Ehkei läpimurto ulkomailla tuntunut alunperin edes mahdolliselta”, sanoo Tarkhova.

mainos

Debyyttisingle Ya Soshla S Uma:ssa ja sen myöhemmässä kansainvälisessä versiossa onkin eroavaisuuksia. Alkuperäisessä t.A.T.u. laulaa uudestaan ja uudestaan järkensä menettämisestä, ja rivi Mama, papa, prosti – (äiti, isä, anteeksi) toistuu usempaan kertaan.

”Venäläisessä kulttuurissa on helppo samaistua siihen, että kokee vastuuta vanhempiensa tunteista – varmasti näin lännessäkin – mutta siinä on myös jotain sävyeroja mistä on velvollinen vanhemmille ja mistä ei”, pohtii Tarkhova. 

Todellinen tähtiaika t.A.T.u.lle alkoi loppuvuodesta 2002 kun Trevor Hornin tuottama englanninkielinen All The Things She Said julkaistiin. Siitä tuli yksi vuoden suurimpia kansainvälisiä hittejä.

Läntiset popmediat lyttäsivät t.A.T.u:n melkeinpä koomisen yksimielisesti. Kriitikot murehtivat kilpaa konseptin aitoutta ja ”viestin” vaikutusta lapsiin. Samalla unohdettiin sopivasti, että Alice Cooperista Village Peopleen ja Spice Girlseihin myös angloamerikkalainen popmusiikki on aina ollut teatteria. Neitsytlupauksen tehnyt lettipäinen Britney Spears koulupuvussaan oli kuitenkin heteronormatiivinen, kotimainen vaihtoehto – ja näin ollen parempaa teatteria.

Tarkhova ei ole järin yllättynyt reaktiosta.

”Venäjä on totuttu näkemään modernista ajasta jäljessä ja t.A.T.u. rikkoi tätä kaavaa. Tottakai länsimediat halusivat selitellä, että tämä on ihan feikkiä, ei mitään nähtävää…”

t.A.T.u. -projektiin liittyi myös kaoottisuutta, jota ei oltu totuttu yhdistämään ”tyttöbändeihin”. Duon anarkistinen asenne vetosi teini-ikäisiin, mutta aiheutti kitkaa PR-koneistossa.

Yhdysvaltojen promokiertueella bändi esimerkiksi onnistui suututtamaan 48 tunnin sisällä kaksi suurimpiin kuuluvaa tv-kanavaa.

NBC:n The Tonight Show with Jay Leno -ohjelmassa tytöt esiintyivät Irakin sotaan viittaavissa “Хуй войне!” (”Sota vittuun!”) -paidoissa ja kielloista huolimatta suutelivat esityksensä aikana – ”pakottaen” kanavan leikkaamaan 25 sekunniksi bändin kitaristiin. Ja heti seuraavana päivänä Katina ja Volkova aiheuttivat uuden kohun ABC:n Jimmy Kimmel Live!:ssa toimimalla päinvastaisesti. Kimmelin tapauksessa tuottajat odottivat t.A.T.u.:n suutelevan lavalla, ja kun he kieltäytyivät käyttäytymästä kuin koulutetut hylkeet (Volkova peitti suudelman kädellään) oli soppa valmis.

Ryhmän omapäisyys nähtiin Yhdysvalloissa kiittämättömyytenä ja epäammattimaisuutena. Luultavasti tätä ”epäammattimaisuutta” olisi katsottu pidempään miespuolisilta esiintyjiltä, mutta venäläisten teinityttöjen tapauksessa median pinna oli hyvin lyhyt.

Hetken t.A.T.u. oli kuitenkin pysäyttämätön. Duo vastasi yhdestä vuosikymmenen popkulttuurihetkestä ikonisella Not Gonna Get Us esityksellään MTV Movie Awards 2003 -gaalassa, ja jyräsi myös saman vuoden Euroviisuissa. Kesäkuussa 2003 trendiraamattu The Face julisti Volkovan ja Katinan ”tämän hetken kuumimmiksi pop-tähdiksi koko maailmassa”.

t.A.T.u.:n vaikutus tuli selväksi viimeistään kun viihteen veteraani Madonna jakoi pari kuukautta myöhemmin MTV Video Awardseissa oman ”spontaanin” suudelmansa Britney Spearsin ja Christina Aquileran kanssa.

Nykynäkökulmasta tämänkaltaiset stuntit voivat tuntua – kaikessa epäautenttisuudessaan – arveluttavilta, mutta niiden vaikutusta ei kannata aliarvioida. 2000-luvun alussa vähemmistö-representaatio mediassa oli musertavan vähäistä.

Tarkhova uskoo, että yhtyeen HLBTQ+ -myönteinen viesti todellakin muutti jotain ajassa, ainakin Venäjällä.

”Oliko t.A.T.u seurausta siitä, että hetken oli vapaampi meininki, vai oliko se sen syy? Uskon, että t.A.T.u ainakin myötävaikutti. Se oli kuitenkin tosi iso juttu Venäjällä.”

Satujen hyvä ja paha sisar

t.A.T.u:n jälkeen Volkova ja Katina ovat esiintyneet julkisuudessa kuin satujen hyvä ja paha sisar. Punahiuksinen Katina on edelleen HLBTQ+ -liittolainen, mutta Julia Volkova on tuottanut toistamiseen pettymyksen faneilleen.

Tarkhova ei näe sattumana sitä, että Volkova päätyi viime vuonna vaaliehdokkaaksi juuri ”Putinin puolueena” tunnetun Yhtenäisen Venäjän riveihin.

Putin on vuoden 2008 talouskriisiin jälkeen pönkittänyt asemaansa vetoamalla kansakunnan konservatiivisiin tuntoihin ja korostanut ortodoksiseen uskontoon nojaavaa isänmaallisuutta.

Arvot, joita t.A.T.u edusti 2000-luvun alussa ovat presidentin propagandakoneiston mukaan koulukirjaesimerkki siitä kuinka ”länsi on mennyt modernismissa harhaan”.

Voiman kannessa Johanna Vehkoo ja teksti "Oikeus ja kohtuus" sinisellä taustalla.
Voima 1/2022 on mediakasvatuksen teemanumero. Jos pidät lukemastasi, harkitsethan Voiman vuositilausta hintaan 39€.

Putin on käyttänyt aggressiivisesti HLBTQ+ -vähemmistön asemaa alleviivatakseen sanomaansa. Putinin tiuhaan viljelemä termi vakaus pitää sisällään verhotun uhkauksen: ”muistakaa mitä tapahtui 90-luvulla”. Putinia hyödyttää, jos ihmiset yhdistävät demokraattisen kehityksen ja esimerkiksi HLBTQ+ -oikeudet niukkaan ja kaoottiseen vuosikymmeneen.

Julia Volkovan esiintyminen Yhtenäisen Venäjän riveissä onkin täydellinen esimerkki puolueen  onnistuneesta propagandaliikkeestä. Nuori nainen, johon ruumiillistui 2000-luvun alun liberaali ihanne, on nyt valjastettu Putinismin palvelukseen.

Tämä kaikki tekee yhtyeen jo valmiiksi melko ongelmallisesta perinnöstä entistä sotkuisemman.

20 vuotta myöhemmin All The Things She Saidista, sen videosta ja videon viestistä on tullut kuitenkin esittäjäänsä isompi ilmiö. Kappale elää nyt omaa elämäänsä TikTokissa ja milleniaalien muistoissa. All The Things She Said -videolla on YouTubessa yli 300 miljoonaa katselukertaa. Nykymaailmassa sen sanoma tuntuu – surullista kyllä – edelleen radikaalilta.