Voit kuunnella tämän artikkelin! Ääniraita löytyy myös Spotifystä ja muista äänentoistopalveluista.

Yksi prosentti maailman väestöstä omistaa puolet maailman varallisuudesta. Yli puolet aikuisväestöstä puolestaan omistaa vähän yli prosentin. Samaan aikaan rikkain kymmenesosa on vastuussa yli puolesta hiilipäästöistä.

”Näiden ongelmien ratkaiseminen on ilmastokriisin ratkaisemisen ytimessä. Jos globaalia eriarvoisuutta ei saada ratkaistua niin ei saada ilmastokriisiäkään”, toteaa Finnwatch-kansalaisjärjestön toiminnanjohtaja Sonja Finér.

Häntä turhauttaa, jos ilmastokriisin syyksi tai aiheuttajaksi esitetään väestönkasvua tai sitä, että köyhien maiden elintaso nousee.

”Me rikkaat maat tuotamme valtavasti enemmän päästöjä kuin ne maat, joissa päästöt kasvavat. Väestönkään ei oleteta enää kasvavan niin paljon kuin joskus ajateltiin.”

Yritykset hyötyvät hyvinvointivaltiosta

Yritysvastuuta valvovalle Finnwatchille nimenomaan yritystoiminnan verotus on se työkalu, jolla tulo- ja varallisuuseroja kavennetaan.

”Oikeudenmukaisessa siirtymässä keskeistä on yritysten ja niiden omistajien verottaminen. Voittojen ja pääomatulojen verotuksella voidaan rahoittaa tulonsiirtoja ja helpottaa ihmisten selviytymistä kustannusten noustessa. Myös julkisen sektorin hyvinvointipalveluiden ja koulutuksen mahdollistaa verotus.”

Finér huomauttaa, että myös elinkeinoelämä hyötyy suoraan verovaroin kustannettavan hyvinvointivaltion vahvoista julkisista palveluista ja vakaudesta.

”Kun katsotaan, mitä Venäjällä on tapahtunut tässä viime viikkoina, niin onko sekään ihanneyhteiskunta, että harvat maksavat veroja ja yhteiskunnan varallisuutta pystyy käärimään omaan taskuunsa? Voihan sillä syödä ostereita vähän aikaa jollain jahdilla, mutta lopputulos on sitten tällainen – ei kovin hyvä taloudelle.”

Yritykset hyötyvät siitä, että yhteiskunnassa ei ole suuria jännitteitä ja toimintaympäristö on ennustettava.

”Maailman onnellisimmassa maassa on hyvä yrittää, kun ei koko ajan joku yritä ryöstää ja vetää välistä. On koulutettua työvoimaa ja valtio pitää huolen työvoiman terveydenhoidosta ja lasten päivähoidosta. Sivistynyt yrittäjien edustaja kyllä ymmärtää tämän. Kaliforniassahan IT-jampat keksivät, että mitäs jos kerättäisiin yhdessä rahaa, että järjestetään lasten päivähoito. Keksivät siis verotuksen”, Finér naurahtaa.

Finérin mukaan on toinen juttu, miten paljon verokysymyksissä edes pitäisi kuunnella niitä, joiden lyhyen tähtäimen intresseinä on verojen minimointi. Muitakin pitäisi kuunnella ja miettiä koko yhteiskunnan etua, kun verolainsäädäntöä luodaan.

Tekstiiliteollisuuden suuri murros

Finérin mukaan hyvinvointivaltiolle tyypilliset uudistukset ja vihreä siirtymä kulkevat käsi kädessä.

”Esimerkiksi vaate- ja tekstiiliteollisuus on suuressa murroksessa. Puolentoista asteen tavoitteen saavuttaminen ei ole vielä lähelläkään.  Pitäisi tehdä hyvin radikaaleja muutoksia, jotta päästöt puolittuisivat vuoteen 2030 mennessä.”

Tällä hetkellä tekstiiliteollisuus on Finérin mukaan vastuussa laskutavasta riippuen 4–10 prosentista maailman ilmastopäästöistä. Päästöt tulevat nimenomaan tuotannosta, jota pidetään yllä fossiilisella energialla, eivät logistiikasta. Myös jätevedet ovat iso ongelma. Ala ei myöskään juuri kierrätä jätteitään, ja tuotanto on maissa, joissa yritysten veroaste on lähellä nollaa ja työntekijöiden asema surkea.

”Esimerkiksi Bangladeshissa joudutaan rakentamaan hyvinvointivaltion aivan perusmekanismeja, mikä on valtava haaste. Usein nämä alueet kärsivät suuresti myös fyysisistä ilmastokriisin vaikutuksista. Bangladesh on yksi tällainen hot spot. Se sijaitsee suisto- ja tulva-alueella, jossa vesi nousee ja maa suolaantuu.”

Finérin mukaan pikamuodista pitää yksinkertaisesti päästä eroon. Vaatteita pitää käyttää pidempään ja tehdä niiden korjaamisesta ja kierrätyksestä helppoa.

”Nyt koko ketju on lineaarinen, tavara kulkee sen läpi nopeasti kaatopaikalle tai energiajätteeksi. Second handiin päätyy ihan muutama prosentti.”

Maailmanlaajuinen minimiyhteisövero

Finérin mukaan OECD-tasolla neuvotellaan parhaillaan globaalin verojärjestelmän uudistuksesta. Minimiyhteisöverosta on jo päästy sopimukseen: se tulee olemaan 15 prosenttia.

”Käytännössä se lopettaa nykyisen veroparatiisitalouden. Jos joku maa ei verota osuuttaan, voi maa, jossa pääkonttori toimii, verottaa sen. Tämä ei kannusta kansainväliseen voiton siirtoon.”

Parhaillaan EU:ssa neuvotellaan uudistusta koskevasta direktiivistä, jotta suurimpien yritysten verovälttelyyn pystyttäisiin puuttumaan. Finér on toiveikas sen suhteen, että jossain tulevaisuudessa siintää aika, jolloin ”kilpajuoksu pohjalle” on kolkkoa menneisyyttä.

Tällä hetkellä minimiyhteisverotavoite kuitenkin jumittaa Euroopan Unionin talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa.

”Ruotsi, Malta, Viro ja Puola eivät suostuneet hyväksymään direktiiviä, joten käsittely viivästyy. Vaadittiin pidempiä siirtymäaikoja, vaikka ne ovat jo aika pitkät, ja muitakin porsaanreikiä haluttiin jättää. He painottivat hyvin lyhytnäköistä kansallista etua.”

Suomi kannatti minimiverotavoitetta, mutta Finérin mukaan Suomessa on lukuisia muita verotuksellisia ongelmia, joihin pitäisi puuttua.

”Listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotus on yksi räikeimmistä ongelmista verojärjestelmästä. Se tekee verotuksesta regressiivistä, eli kaikkein rikkaimmat, jotka nostavat paljon pääomatuloja, maksavat veroja pienemmällä verokannalla kuin keskiluokkaan kuuluvat.”

Sääntelystä tulossa taas trendikästä

Finérin mukaan yritysverotukseen tarvittaisiin myös lisää läpinäkyvyyttä.

”Maakohtaisesta veroraportoinnista pystyisi näkemään, miten raha liikkuu maiden välillä. Nyt kun Venäjä-pakotteet ovat ajankohtaisia, on pidetty esillä myös tosiasiallisten edunsaajien rekisteriä ja sen avaamista. Siinä on nykyisellään paljon puutteita, kuten että ilmoitetaan vain kaikkein suurimmat omistajat. Tiedot eivät ole julkisia ja niitä on vaikea saada.”

Maakohtainen veroraportointi auttaisi myös kehittyviä maita, joissa ei välttämättä ole mitään julkista yritysrekisteriä, josta voisi seurata yrityksen veronmaksua.

”Kehitysmaaliikkeen pitäkaikainen toive ja haave on, että asioista voitaisiin sopia entistä enemmän YK-tasolla eikä vain rikkaiden maiden kesken OECD:ssa. Se on kaukainen haave eikä tällä hetkellä realismia, koska YK:lla ei ole sellaista asemaa, resursseja eikä osaamista. Mutta se on periaatteellinen uudistus, joka jossain vaiheessa tarvittaisiin.”

Kaiken kaikkiaan Finér on kuitenkin toiveikas, sillä suunta vaikuttaa maailmalla olevan enemmän sääntelyä kohti kuin siitä pois.

”Varmasti finanssikriisi ja talousjärjestelmän ongelmien havaitseminen ovat vaikuttaneet, mutta tarvittaisiin vielä sellainen iso ymmärrys siitä, että varallisuutta on jaettava. Emme voi tuottaa hyvinvointia kaivamalla lisää ja lisää luonnonvaroja ja kasaamalla valtavasti varallisuutta yhdelle prosentille, jolta sitä hieman valuu alas. Se on aivan liian tehoton tapa tässä ekologisessa kriisissä.”

Finérin mukaan tapoja ratkaista ilmastokriisi on suurin piirtein kaksi.

”Jos ihmisoikeuksia halutaan kunnioittaa, eli jos ei haluta Mad Max -tyyppistä ratkaisua, jossa osa porukasta linnoittautuu jonnekin torniin puhtaan veden ja muiden resurssien kanssa ja loput ovat omillaan, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jakaa vähän tasaisemmin tämän yhteisen planeetan resursseja.”

Artikkeli on kymmenes osa sarjaa, joka käsittelee 17 kestävän kehityksen tavoitetta, jotka on hyväksytty YK:n Agenda 2030:ssa.