Lukuaika: 8 minuuttia

“Monet miettivät kannattaako edes valmistua” – Kiire, uupumus ja työn merkityksen kyseenalaistaminen ovat arkipäivää hoitoalalla

Voit kuunnella ääniraidan myös lukuisista äänentoistopalveluista, esimerkiksi Spotifystä.

Hoitoalan ammattiliittojen keväällä aloittamat työtaistelutoimet ovat vastaus alan työolojen ja palkkauksen pitkään jatkuneisiin ongelmiin. Tehy ja Super aloittivat 1.4.2022 lakon, jossa oli mukana 25 000 hoitajaa. Lakon toinen vaihe peruuntui, kun eduskunnassa ryhdyttiin valmistelemaan potilasturvallisuuslakia, joka olisi rajoittanut hoitajien lakko-oikeutta. Nyt ammattiliitot suunnittelevat joukkoirtisanoutumisia työtaistelutoimena. Hoitajien välittömänä tavoitteena on parantaa alan työoloja ja nostaa se palkkakuopasta, mutta työtaistelutoimilla on myös kauaskantoisempi tavoite: turvata sosiaali- ja terveyshuollon ja varhaiskasvatuksen tulevaisuus.

Hoitajat ovat olleet jo pitkään huolissaan hoitoalan resurssi- ja työntekijäpulasta sekä riittämättömästä palkkauksesta. Tämänhetkisten työtaistelutoimien taustalla ovat pitkälti samat huolet kuin vuoden 2007 hoitajalakossa. Lakosta on kulunut viisitoista vuotta, mutta hoitajien asemaan ei ole tullut merkittäviä parannuksia.

Hoitotyötä kiireen ja uupumuksen keskellä

Kätilöt Anna Doktar, Joy Kanerva ja Reeta Vähämäki ovat olleet alalla pitkään. He ovat työskennelleet Helsingin ainoassa synnytyssairaalassa Naistenklinikalla ja nähneet jokapäiväisessä työssään, kuinka hoitoalan kriisi on vuosi vuodelta syventynyt. Synnytysosastoilla tehtyä työtä vaikeuttavat alan yleiset ongelmat, mutta kätilöiden työhön liittyy erityisiä haasteita, joita tilanne kärjistää.

”Synnytysosasto on ollut aina haluttu työpaikka”, Kanerva kertoo. ”Valmistuttuani kätilöksi olin valmis tekemään töitä vaikka ilmaiseksi. Ihmiset pysyivät työsuhteissa pitkään, ja nuorten kätilöiden oli vaikea saada jalkaa oven väliin. Tilanne on muuttunut täysin. On hoitajapulaa, ja työvuoroja on vaikea saada täytettyä.” 

”Ennen kätilöt työskentelivät synnytysosastoilla kunnes jäivät eläkkeelle”, Doktar sanoo. ”Tällä hetkellä suuri osa osastomme kätilöistä on ollut alalla alle kaksi vuotta. Ihmiset vaihtavat työpaikkaa, ja kokemus valuu pois. Tilalle saadaan vain vastavalmistuneita, ja heidät kulutetaan loppuun muutamassa vuodessa.”

Resurssipula näkyy kiireenä, uupumuksena ja työn merkityksen kyseenalaistumisena.

”Töitä vain on liikaa”, Kanerva sanoo. ”Ei ehdi syödä, ei ehdi käymään vessassa. Välillä en ota edes eväitä mukaan, koska ajattelen, etten kuitenkaan ehdi syödä niitä.”

”Joka päivä, kun tulen vuoroon, jonkun eväät ovat jääneet syömättöminä pöydälle”, Doktar jatkaa. ”Jo alkuraportilla tajuaa, että okei, nyt kannattaa käydä vessassa, jotta jaksaa olla seuraavat kahdeksan tuntia töissä.”

”Ajatellaan, että jos ennenkin on pärjätty, niin se riittää”, Vähämäki toteaa. ”Ei edes pyritä tilanteeseen, jossa töitä olisi hyvä tehdä. Se tuntuu kurjalta.”

”Välillä en ota edes eväitä mukaan, koska ajattelen, etten kuitenkaan ehdi syödä niitä.”

Hoitotyön arvoissa korostetaan asiakaslähtöisyyttä, mutta resurssit ovat niukat, ja kiireessä kohtaaminen kärsii. Samalla synnytykseen liittyvät odotukset ovat muuttuneet.

”Nykyään synnyttäjät haluavat hyvän kokemuksen”, Kanerva sanoo. ”Kätilöillä olisi oltava aikaa, jotta voisimme tulla tässä vastaan. Opiskellessani kätilöksi ajattelin hoitotyön tarkoittavan perheiden kohtaamista. Nykyään ajattelen, että olen usein enemmänkin obstetrinen sairaanhoitaja. Tulen paikalle, isken lääkkeet, menen seuraavaan paikkaan ja teen jälleen temppuni. Haluan kuitenkin tehdä työni hyvin ja kohdata ihmisiä. Tämä tarkoittaa nipistämistä esimerkiksi tauoista. ”

Pettymykset ja lannistumisen kokemukset ovat yleisiä.

”Monet kokeneet kätilöt, jotka vaihtavat työpaikkaa, kokevat riittämättömyyden tunnetta”, Doktar sanoo. ”He eivät koe voivansa tehdä työtään sillä tavalla kuin haluaisivat sitä tehdä. He lähtevät, vaikka heillä olisi hirveästi annettavaa.”

Kätilön työ on itsenäistä, ja vastuu on suuri. Jos synnytys menee hyvin, potilas ei juurikaan näe lääkäriä, vaan kätilö hoitaa koko prosessin alusta loppuun. Toimenkuva on laaja, ja kätilöopintoihin kuuluu esimerkiksi kirurgisen hoidon, psykiatrisen hoidon, päihdehoidon ja lastenhoidon koulutuksia.

”Synnytysten lisäksi kätilöt hoitavat raskaana olevia naisia, joiden synnytys ei ole välttämättä käynnissä, mutta jotka tarvitsevat tehostettua hoitoa”, Doktar kertoo. ”Osastollamme hoidetaan antenataalipotilaita eli raskaana olevia, joilla on esimerkiksi vaikea raskausmyrkytys tai ennenaikainen synnytyksen uhka. Kätilöt myös toteuttavat keisarinleikkauksen jälkeisen heräämöhoidon. Hoidamme synnytysten käynnistyksiä ja pidämme synnytyspelkopoliklinikkaa. Jos raskaus menee yliaikaiseksi, potilaat käyvät kätilöiden luona poliklinikkakäynnillä. Joillakin potilailla on raskauden aikainen veriryhmäimmunisaatio, ja tällöin kätilöt avustavat lääkäreitä, jotka tekevät verensiirron vielä kohdussa olevalle sikiölle.”


Hoiva on kohtaamista ja suurta vastuuta

Kätilöiden työ, kuten hoivatyö ylipäänsä, ei ole vain käsillä tekemistä, vaan siihen liittyy myös paljon psykologista ja sosiaalista vastuuta.

”Kätilönä työskenteleminen on kanssakulkemista”, Doktar sanoo. ”Kohtaamme äidin ja puolison. Pidämme huolta syntymättömästä lapsesta ja synnytyksen jälkeen vastasyntyneestä. Olemme mukana järkyttävän isossa prosessissa. Aika harvassa ammatissa saa osallistua niin intiimiin tapahtumaan. Toisaalta kätilöt joutuvat kohtaamaan vaikeita menetyksiä ja surua.”

”Kätilöiden työhön liittyy fyysisten hoitotoimenpiteiden lisäksi paljon ohjausta ja puhumista”, Vähämäki jatkaa. ”Lapsen syntymä on iso juttu, ja kätilön on tuettava siinä koko perhettä. Jos asiat eivät mene hyvin, silloin ollaan ihan eri ulottuvuuksissa. Esimerkiksi lapsen kuoleminen kohtuun ei ole erityisen harvinaista. Olen itsekin ollut tilanteessa, jossa katselimme yhdessä vanhempien, isovanhempien ja sisarusten kanssa kuollutta lasta, olimme huonona ja tuin yksin kaikkia. Tällainen työ vaatii hirveästi psyykkisiä ja sosiaalisia voimavaroja.”

Resurssien niukkuus johtaa siihen, että myös kätilöiden työ uhkaa muuttua suorituspainotteisemmaksi.

”Mitä tehokkaammin toimit, sitä parempi olet”, Doktar toteaa. ”Todellisuudessa läpimenoaika ei kerro työstämme mitään. Nyt kun työtaistelutoimet ovat päällä, johdonkin on helppo harmitella, ettei saada tarpeeksi työntekijöitä. Mutta aikaisemmin vaatimus hoitaa mahdollisimman paljon asioita mahdollisimman pienellä määrällä tuli jostain muualta.”

Kiire, vajaa miehitys ja uupuminen vaikeuttavat kätilöiden jaksamista haastavissa tilanteissa. 

”Kun eräs opiskelija oli osastollamme mukana synnytyksessä, josta vastasyntynyt lapsi piti viedä ensihoitoon, hän kysyi minulta, onko meillä nyt joku briiffi, jossa asiaa käydään läpi”, Kanerva kertoo. ”Mietin, että ei meillä sellaista ole. Unohdamme tapahtuneen, ja sitten odottaa jo seuraava juttu. Töissä on niin väsynyt, ettei mikään enää hetkauta. Voimme koota henkisen ensiapuryhmän, mutta silloin tilanteen pitää olla jo tosi vakava. Työ on päivästä toiseen tällaista, rankat kokemukset ja väsymys kumuloituvat. Se on henkisesti raskasta.”

Osa kätilön psyykkistä työtä on hyväksyä, ettei kaikkiin asioihin voi vaikuttaa. Epävarmuutta olisi kuitenkin helpompi sietää, jos työntekijät eivät olisi kiireen ja työstressin uuvuttamia.

”Valmistuttuani kätilöksi ensimmäiset vuodet menivät toivoessa, että kaikki sujuisi synnytyksissä täydellisesti”, Kanerva sanoo. ”Kun sitten kaikki ei aina tapahtunutkaan synnyttäjän tai kätilöiden toivomalla tavalla, tuoreena kätilönä mietin, olisinko voinut vaikuttaa lopputulokseen, vaikka todellisuudessa vaikuttamismahdollisuudet ovat aika pienet.”

Hoitotyön vaativuus ei näy palkassa

Hoitotyöhön liittyvä vastuu, sen edellyttämä ammattitaito tai työkokemus eivät kuitenkaan näy palkassa.

”Palkkaus on suurin työtaistelun taustalla oleva ongelma”, Doktar toteaa. ”Hoitoalan palkat ovat olleet kuopassa aina. Se on yksinkertaisesti hyväksytty yhteiskunnassa. Jos vertaan palkkaani samalle koulutusasteelle mutta insinööriksi opiskelleen puolisoni palkkaan, se on jotain aivan muuta. Lisäksi hoitajien palkoissa ei ole juurikaan palkkakehitystä. Kun meille tulee uusi työntekijä, hänen peruspalkkansa on sama kuin kätilöllä, joka on ollut töissa kaksikymmentä vuotta. Hoitajat saavat viiden vuoden jälkeen ikälisän ja kymmenen vuoden jälkeen toisen, ja se on sitten siinä.”

”Hoitajat eivät tule Helsingissä toimeen palkallaan, ja sen takia monet heistä tekevät paljon ylitöitä.”

”Hoitajat eivät tule Helsingissä toimeen palkallaan, ja sen takia monet heistä tekevät paljon ylitöitä”, Kanerva jatkaa.

Kätilöt eivät myöskään saa palkanlisää työhönsä sisältyvistä erityisistä vastuutehtävistä. Tilanne kuvastaa hoivan yleistä yhteiskunnallista asemaa: hoiva on elämän kannalta välttämätöntä, ja siihen liittyy paljon näkymätöntä työtä, mutta vaivannäköä ei korvata rahallisesti.

”Kun kätilö on ollut tietyn ajan työelämässä, hänestä tulee työvuoron vastaava hoitaja”, Doktar kertoo. ”Hän vastaa työnjaosta ja osaston toiminnasta. Hänen on oltava perillä potilaista ja tiedettävä, mitä osastolla tapahtuu. Hän ei kuitenkaan saa tästä minkäänlaista korvausta.”

”Meiltä valmistuu paljon opiskelijoita, ja heidän ohjaamisensa kuuluu isona osana työhömme, mutta sekään ei näy palkkauksessa”, Kanerva lisää.

Vähämäki puolestaan harmittelee kannustimien puutetta. Hoitajia ei palkita jatko-opinnoista ja koulutuksista.

”Minulla on kätilön tutkinnon lisäksi seksuaalineuvojan tutkinto, ja olen käynyt pedagogisia koulutuksia, joista on hyötyä esimerkiksi opiskelijaohjauksessa, perehdytyksessä ja hallinnollisissa töissä. Koulutuksistani ei ole ikinä maksettu palkanlisää.”

Voima 4/2022 on hoivan teemanumero. Jos pidät lukemastasi, harkitsethan Voiman vuositilausta hintaan 39€.

Hoitoalan huono palkkataso on johtanut tilanteeseen, jossa kokeneet työntekijät pakenevat alalta ja nuoret puolestaan karttavat alan töitä. Palkassa ei ole siis kyse vain vastuullisen ja osaamista vaativan työn korvaamisesta oikeudenmukaisella tavalla vaan koko alan tulevaisuudesta.

”Edellisen lakon aikana vuonna 2007 hoitotyö oli vielä vetovoimaista”, Vähämäki sanoo. ”Työurani aikana vetovoima on kuitenkin vähentynyt. Nuoret kyllä kouluttautuvat hoitajiksi, mutta eivät enää hakeudu töihin tai kouluttaudu eteenpäin. Vastavalmistunut kätilö näkee heti, kuinka vaativaa ja itsenäistä työ on. Vastuu on painava, ja virheillä voi olla vakavia seurauksia. Lisäksi hän tajuaa, ettei palkka tule työuran aikana juurikaan nousemaan.”

”Rakastan työtäni, mutta se vie liian paljon voimia”, Kanerva sanoo. ”Kolmivuorotyön tekeminen on uuvuttavaa. Mietin usein, onko tämä kaikki sen arvoista. Voisin päästä helpommalla.”

Pakkotyölläkö potilasturvallisuus kuntoon?

Hoitoalaa vaivaavien ratkaisemattomien ongelmien näkökulmasta eduskunnassa valmisteltu potilasturvallisuuslaki tuntuu hoitajista märältä rätiltä vasten kasvoja. Potilasturvallisuuslain päämääränä on pyrkimys varmistaa riittävän suojelutyön määrä työtaistelutoimien aikana. Hoitajien töihin pakottamiseen liittyy kuitenkin merkittäviä ongelmia.

”Työtaistelun aikana käyty keskustelu on ollut nurinkurista”, Doktar toteaa. ”Hoitajat ovat niin korvaamattomia, että on tehtävä pakkolaki, jotta heidät saadaan töihin. Mutta kukaan ei puhu siitä, pitäisikö korvaamattomuudelle maksaa joku hinta. Sen sijaan, että hoitajat pakotettaisiin töihin, tulisi heille maksaa riittävästi, jotta he haluaisivat tulla töihin.”

”Monet miettivät kannattaako edes valmistua”, Kanerva lisää. ”Jos itse opiskelisin, harkitsisin tarkasti, ottaisinko siltikään Valviran papereita.”

Valmisteltu potilasturvallisuuslaki on ongelmallinen myös perusoikeuksien kannalta. Voidaanko ihminen pakottaa töihin vasten tahtoaan?

”Koen lain perusoikeuksien viemisenä”, Doktar sanoo. ”Olen ammatiltani kätilö, mutta en ole ihmisenä kätilö. Se, että minut voidaan pakottaa töihin, koska olen opiskellut tiettyyn ammattiin, ei sovi käsitykseeni ihmisyydestä.”

Hoitajien näkökulmasta syytökset siitä, että lakko vaarantaisi potilaiden hengen, tuntuvat nurinkurisilta. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen onkin todennut, että potilasturvallisuus on vaarantunut hoitajapulan vuoksi jo vuosien ajan.

Synnytysosastoilla työskenteleville kätilöille lakon aikaiset suojelutyötoimenpiteet osoittivat, että vajaa resursointi on alalla arkipäivää. Doktarin mukaan suojelutyön määrä oli heidän osastollaan lakon aikana sama tai suurempi kuin normaalitilanteessa.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen onkin todennut, että potilasturvallisuus on vaarantunut hoitajapulan vuoksi jo vuosien ajan.

”Lakko ei näkynyt meillä, koska teemme työtä, joka on tehtävä aina. Paljon puhuttiin siitä, että lakko vaarantaa potilasturvallisuuden ja että pakkolaki tarvitaan, koska osastoilla on liian vähän työntekijöitä. Mutta kun lakko loppui, miehitys laski lakon aikaisesta, eikä ketään enää kiinnosta, vaarantuuko potilasturvallisuus vai ei.”

Kun eduskunnassa ryhdyttiin valmistelemaan potilasturvallisuuslakia, hoitoalan ammattiliitot vastasivat perumalla lakon toisen vaiheen ja ryhtymällä suunnittelemaan joukkoirtisanoutumisia. Tehy sovelsi samaa työtaistelutoimea jo vuoden 2007 lakon aikana, jolloin irtisanoutumislistoilla oli yli 15 000 hoitajaa.

”Hoitoalan ongelmat ovat niin syviä, että joukkoirtisanoutumiset tapahtuvat joka tapauksessa ajan kuluessa, ellei tilannetta korjata”, Kanerva sanoo. ”Kun valmistuin kätilöksi, olin aivan innoissani. Nykyään en enää edes kerro ihmisille, että olen kätilö ja hoitoalalla. Jokin aika sitten houkuttelin juuri valmistuvaa opiskelijaa meille töihin, mutta hän vastasi, ettei ole niin hullu.”

Hoitoalan huonot työolot ja palkkaus ovat konkreettinen osoitus siitä, kuinka yhteiskunta sivuuttaa hoivan merkityksen, vaikka se on elämän kannalta välttämätöntä.

”Hoitotyö on ollut pääasiassa naisten tekemää työtä, ja sitä ei arvosteta samalla tavoin kuin miesten tekemää työtä”, Doktar toteaa.

”Hoiva ei tuota yhteiskunnalle rahaa, ja siksi sitä ei haluta ymmärtää”, Kanerva lisää.

”Hoivalla on kuitenkin rahallisia vaikutuksia”, Doktar jatkaa. ”Mitä enemmän meille syntyy hyvinvoivia vastasyntyneitä, sitä halvemmaksi se tulee yhteiskunnalle.”

Hoitoalan kriisi on ratkaistava

Ellei hoitoalan rakenteellisia ongelmia korjata, uhkana on hoidon laadun ja koko julkisen terveydenhuollon rapautuminen.

”Pyöriikö hoitotyö tulevaisuudessa vain innokkaiden nuorten hoitajien varassa, jotka tekevät kaksi vuotta töitä, palavat loppuun ja toteavat sitten, ettei tällaista työtä voi tehdä?” Doktar kysyy. ”Vai hankitaanko hoitajia esimerkiksi Filippiineiltä? Ja tarkoittaako hoitajien tuominen ulkomailta sitä, ettei heidän työehdoistaan tarvitse välittää?”

”Olin työelämässä jo vuoden 2007 hoitajalakon aikaan, ja olin jo silloin valmis irtisanoutumaan”, Vähämäki puolestaan toteaa. ”Tuntuu kummalliselta, että olemme jälleen samassa tilanteessa. Välissä on keskusteltu paljon siitä, että tilanne pitäisi korjata ja että palkkoja, työoloja ja hoitajamitoitusta olisi parannettava. Mutta mitään ei ole tehty. Koko järjestelmä pitäisi kääntää pohjamutia myöten.”

Vähämäen pelkona on, että kokeneet työntekijät jättävät työnsä, jolloin alalta katoaa paljon osaamista.

”Jos kokeneet kätilöt poistuvat alalta, hiljainen tieto häviää. Samalla häviää hoitotyön ydin eli kohtaaminen. Synnytysten hoidosta tulee lääkärivetoista, ja se medikalisoituu. Asiakastyytyväisyys laskee, ja tarvitaan enemmän neuvolakäyntejä ja muuta tukea. Kaikki nämä lisäävät kustannuksia.”

Hoitoalan kriisi on saanut yhä useamman hoitajan kyseenalaistamaan työnsä merkityksen.

”Olen kokenut oloni tosi pettyneeksi”, Doktar toteaa. ”Olin valmistuessani tietoinen siitä, että työni on huonosti palkattua, ja tiesin hyvin, millaiseen ammattiin olen valmistumassa. Sisar hento valkoinen on hiljainen ja nöyrä ja tekee niin kuin sanotaan. Olen aina arvostanut työtäni ylitse muun ja kokenut, että myös yhteiskunta arvostaa sitä. Tämä on ensimmäinen kerta työurani aikana, kun olen kadottanut arvostuksen omaa työtäni kohtaan. Ennen ajattelin, että jään aikoinaan eläkkeelle Naistenklinikalta konkarikätilönä. Enää en ole varma siitä.”

Hoitajien työtaistelua on vastustettu toteamalla, että nyt ei ole oikea aika lakkoilulle. Hoitajien lakossa ei ole kyse kuitenkaan ainoastaan hoitoalan työoloista ja palkkauksesta. Panoksena on koko julkisen terveydenhuollon tulevaisuus. Vähämäki toteaa, että aika muutokselle on nyt.

”Tuntuu, että kaikkeen muuhun löytyy aikaa, mutta hoitoalan ongelmien korjaamiselle on aina huono hetki. Vasta-argumentteja ei enää ole. Hoitajien tilanteen ratkaiseminen on sijoitus kaikkeen, ei vain hoitajien elämään. Hoitajia on niin paljon, että kaikki hyötyvät, jos laitamme enemmän rahaa kiertoon.”

Kätilöiden toiveena on, että hoitajien hätä otettaisiin viimeinkin tosissaan.

”Toivoisin, että yhteiskunta, päättäjät ja kuntatyönantajat heräisivät tilanteeseen”, Doktar sanoo. ”Toivoisin, että asioiden kaunistelu ja vähättely loppuisi, ja tilannetta katsottaisiin realistisesti. Hoitajien työn arvostuksen olisi näyttävä muuallakin kuin siinä, että Finlandia-talon julkisivu valaistaan siniseksi. On tapahduttava jotain merkittävää, jotta julkinen terveydenhuolto saadaan pelastettua ja hoitajat pidettyä töissä.”

Hoitajien työolojen ja palkkauksen parantamisessa on kyse valinnoista ja arvojärjestyksestä. Onko yhteiskunta valmis antamaan hoitotyötä tekeville ihmisille korvauksen, jonka he ansaitsevat, vai tehdäänkö hoitotyötä jatkossakin halpuuttamalla?

”Olemme huolissamme hoitotyön tulevaisuudesta ja nuorista hoitajista”, Vähämäki toteaa. ”Ohjelma palkkauksen korjaamiseksi voisi olla vastaus työtaistelutilanteeseen. Sekin helpottaisi, jos saisimme nyt jotain, ja lisäksi voisimme olla varmoja, että tulevaisuudessa hoitoalan ongelmat olisi ratkaistu. Ellei ongelmia ratkaista nyt, olemme viidentoista vuoden päästä jälleen samassa tilanteessa. Tuntuu hassulta, että hoitajien palkat ovat aina se asia, joka kaataa valtiontalouden. Jos yhteiskunnan kantokyky kestää myös Ruotsissa ja Norjassa sen, että hoitajien palkat ovat paremmat, miksei se kestäisi täällä?”

Varhaiskasvattajat vaativat parannuksia työoloihin ja palkkaukseen

Oikeus laadukkaaseen ja kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen ei toteudu, jos sen tekijät uupuvat.

Varhaiskasvattajien työtä vaivaavat samat ongelmat kuin hoitajien työtä: työntekijäpula, resurssien vähyys ja riittämätön palkka. Myös varhaiskasvattajien työtaistelutoimien taustalla on pyrkimys kohdistaa huomio alan kriisiin.

Mervi Korhonen on työskennellyt kolmekymmentä vuotta lastenhoitajana päiväkodeissa neljällä eri paikkakunnalla ja tunnistaa hyvin työoloihin ja palkkaukseen liittyvät ongelmat. 

”Palkka on ensisijainen kysymys, se laahaa koko ajan perässä”, hän toteaa. ”Työ on mukavaa, mutta palkka on huono. Prosentuaaliset korotukset ovat todella pieniä, koska lähtöpalkka on pieni. Peruspalkka tulisi saada sellaiselle tasolle, että sillä pärjäisi ja voisi jotain laittaa pahan päivänkin varalle. Tällä hetkellä sitä mahdollisuutta ei ole.”

Jos palkkausta ja työoloja ei saada kuntoon, nuoret eivät hakeudu alalle töihin ja töissä olevat siirtyvät muualle.

”Tällöin alalle kouluttautuu vähemmän ihmisiä”, Korhonen toteaa. ”Kun nuoret miettivät, mitä lähteä opiskelemaan, varmaan tulee paljon keskustelua siitä, että tuonne ei ainakaan kannata lähteä.”

Työvoimapula on ollut erityisen suuri pääkaupunkiseudulla.

”Lastentarhanopettajia ei ole tarpeeksi, jolloin lastenhoitajat joutuvat tekemään heidän sijaisuuksiaan, eikä lastenhoitajiakaan ole riittävästi jokaiseen ryhmään”, Korhonen kertoo. ”Lastenhoitajat ovat kokeneet tämän haasteelliseksi, koska heillä ei ole yhtä paljon pedagogisia koulutuksia kuin opettajilla. Subjektiivinen päivähoito-oikeus takasi puolestaan kaikille lapsille kokopäiväisen ja laadukkaan varhaiskasvatuksen, mutta koska henkilökuntaa ei aina ollut riittävästi, tehtiin töitä sijaisten avulla tai vajaalla miehityksellä. Se oli katkonaista, väsyttävää ja kuormittavaa. Aina kun oli joku epidemia tai flunssa-aalto, oltiin pulmatilanteessa. Henkilökuntaa tai lapsia siirrettiin ryhmästä toiseen, jotta suhdeluvut olisivat kohdallaan.”

  • 30.5.2022
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Nauska