Lukuaika: 3 minuuttia

Henkisyyden markkinoilla paras tuote on minä

Voit kuunnella ääniraidan myös lukuisista suoratoistopalveluista, esimerkiksi Spotifystä.

Olen harrastanut joogaa useamman vuoden kolmessa eri paikassa. Paikasta riippuen, usein palveluita on joogan lisäksi tarjolla monia muitakin, akupunktiosta yhteislauluun ja meditaatiosta kuppaukseen. Onpa sähköpostiini pudonnut myös tarjous tarot-tulkinnasta ja sisäisen lapsen löytämisen retriitistä.

Jooga on minulle tapa hiljentää mieleni ja kehoni, mutta monen palveluntarjoajan mielestä tarvitsen muutakin.

Uushenkisyys on länsimaissa 1960-luvulla syntynyt moninaisin tavoin ilmenevä henkisyyden muoto, jossa ammennetaan ja sekoitetaan vaikutteita eri traditioista ja uskonnoista yksilön omien tarpeiden mukaan. Sinänsä uushenkisyys ei siis ole mikään imliselvä kokonaisuus, vaan ihminen saa muovata siitä omanlaisensa.

”Ihminen voi käyttää parantavia kiviä, suojelusenkeleitä, harrastaa buddhalaista meditaatiota ja soittaa shamaanirumpua”, toteaa uushenkisyyttä tutkinut uskontotieteen dosentti Mira Karjalainen.

Uushenkisyys kietoutuu hyvinvointiteollisuuteen ja näennäistieteeseen. Kuluttajuus on siinä keskeisessä osassa. Itsensä kehittäminen on uushenkisyydessä kuluttamista: tarjolla on laaja valikoima eksoottisia joogaretriittejä, ketodieettejä, henkisiä valmennuksia ja energiahoitoja, jotka lupaavat parantumista ja eheytymistä.

Oman elämänsä toimitusjohtaja

Institutionaalisissa uskonnoissa yksilön toimintaa ohjaavat yhteisön raamit, pyhäpäivät ja rituaalit. Uushenkisyydessä sen sijaan keskeistä ovat asiakaslähtöisyys ja minuuden kehitys, jota toteutetaan valikoimalla ja yhdistelemällä elementtejä eri puolilta, mihinkään välttämättä sitoutumatta.

”Tärkeä vaade on myös autenttisuus ja aitous. Perinteisille institutionaalisille uskonnoille aitous ilmenee muuttumattomuudessa, kuten ikivanhoissa pyhissä kirjoissa. Uushenkisyydessä aitous näyttäytyy kokemuksellisuudessa. Ei ole väliä, onko noitarumpu kolme kuukautta vanha, jos se on yksilölle aito ja tärkeä väline”, toteaa Karjalainen.

Šamaanirummun kulttuurinen omiminen alkuperäiskansoilta, kuten saamelaisilta, on vielä toinen keskustelu.

Länsimaista ihmistä ohjataan jatkuvasti kehittämään ja optimoimaan minuuttaan.

Vastausten löytäminen yksilöstä soveltuu hyvin individualistiseen uusliberalistiseen kulttuuriin, ja uushenkisyys on syvästi sidoksissa kapitalismiin. Länsimaissa terveyden ja hyvinvoinnin markkinat ovat kaupallistuneet samalla, kun hyvinvointivaltion ominaisuudet rapautuneet.

Ihmisen elämä on yhä voimakkaammin talouden ja laskelmoinnin piirissä, ihminen samaistuu kuluttamiinsa tuotteisiin ja palveluihin. Yksilö on markkinoinnin kohde, minuus on tuote markkinoilla. Länsimaista ihmistä ohjataan jatkuvasti kehittämään ja optimoimaan minuuttaan. Ihminen on minuuden yrittäjä, ”Entrepreneur of the Self”, kuten ranskalainen filosofi, kirjailija Michel Foucault ilmaisee.

Uushenkisyyden kulutuskritiikkiä pohtiessaan Karjalainen ottaa esiin kirkon palveluiden sidonnaisuuden jäsenyyteen.

”Kirkko kustantaa toimintansa kirkollisverolla, eikä joudu myymään ja mainostamaan toimintaansa yhtä suoraan kuin uushenkiset palvelut.”

Toisaalta, kirkon jäsenyyskin on ostettu palvelu.

Selviytyjänarratiivi sivuuttaa ongelmia

Uushenkisyyden voi katsoa olevan osa laajempaa kulttuurin muutosta, jossa yksilön omat kokemukset ja tunteet nousevat keskeisiksi. Itseohjautuvuus ja vapaus korostuvat ja individualismista tulee vahvemmin koko yhteiskuntaa läpileikkaava arvo. Uushenkisyyden yrittäjien sivustoilla onkin suosittua yksilökeskeinen selviytyjänarratiivi. Uupumuksesta, oravanpyörästä ja kaupunkielämästä on hypätty kohti omaa itseään ja unelmaelämää luonnon keskellä.

Uushenkisyyden markkinatarjonta voi madaltaa kynnystä hakea apua. Palvelut ja tuotteet auttavat yksilöä luovimaan yksilökeskeisessä yhteiskunnassa ja olemaan oman onnensa seppä.

Ongelmallisena pidän kuitenkin sitä, että uushenkisyydessä usein vastuu ongelmista on vain yksilöllä itsellään. Tämä lähestymistapa patologisoi rakenteellista pahoinvointia yksilön sisäiseksi. Yksilö voimaannutetaan pois vanhoista huonoista kokemuksista. Yhteiskunnallinen kritiikki  kapeutuu usein siihen, että yksilö kieltäytyy häntä alistavista säännöistä ja rakenteista.

Mikä saa siis jälkiteollisen yhteiskunnan maallistuneen ihmisen hakemaan vastauksia henkisyydestä? Onko kulttuurimme köyhä, vai onko terveydenhuollon riittämättömyys saanut ihmisiä hakemaan vastauksia muualta?

Luovimista synkässä yhteiskunnassa

Uushenkisyydessä ympäröivä maailma näyttäytyy usein pahana, suorastaan apokalyptisenä. Tämä näkyy esimerkiksi uushenkisen itseapukirjailijan Eckhart Tollen kirjassa Läsnäolon voima, joka on käännetty yli 33 kielelle. Tollen teosten suosiota on perusteltu sillä, että niissä toistuu Jeesuksen ja Buddhan kaltaisten hahmojen elämänviisaudet. Kirjoissa korostuvat autenttisen ja luonnollisen minuuden löytäminen, jota stressi, kiire, työ ja elämänmeno vääristävät ja tukahduttavat. Tämä on mielestäni varsin kiinnostavaa – kääntyäkö voimattomuuden tunteessa itseensä, vai koittaako vaikuttaa yhteiskuntaan toiminnallaan.

Henkisellä ohittamisella, spiritual bypassing, tarkoitetaan hengellisten harjoitusten ja ajattelutapojen käyttämistä psyykkisen kivun välttämiseen. Tiedostavan, heränneen ja energioita aistivan ihmisen taakse voikin piiloutua haavoittuvainen ihminen, joka kaipaa apua.

Vastenmielisin piirre mielestäni uushenkisyydessä on tapa omia alkuperäiskansojen ja heimojen kulttuuria. Eksotisointi toimii markkinakeinona. Sukupuolen ja seksuaalisuuden käsittely on usein myös hyvin heteronormatiivista ja binääristä.  Pahimmillaan uushenkisyyden muoto ottaa osakseen kolonialismin muotoja. The Guardian uutisoi tammikuussa, kuinka joukko saksankielisiä uushenkisiä koronadenialisteja perusti oman yhteisön, “vihreän paratiisin” Paraguayn yhdelle köyhimmistä alueista. Tutkija Antti Tarvainen kommentoi sosiaalisessa mediassa utopiaprojektia: Koronadenialistien diskurssiin kuuluu vahva ‘vapauden’ ja ‘ihmisoikeuksien’ puolustaminen ja fasismin vastustaminen, vaikka tosiasiasiassa heidän ajattelunsa uusintaa islamofobisia, antisemitistisiä ja rasistisia salaliittoteorioita.

Kuinka moni ihminen kasvaa pahoinvointiaan paeten osaksi tätä kulttuurista ajattelutapaa ja yhteisöä tulematta todella kohdatuksi?

Kiinnostava kysymys onkin, tuottavatko uushenkiset markkinat alati tarvitsevia yksilöitä, vai tarjoavatko ne työkaluja ihmiselle, joille uusliberalistinen yhteiskunta tuottaa henkisen tyhjiön. Yhteiskuntaa voi paeta menemällä itseensä ja perustamalla samanmielisten kanssa utopian. Uushenkisyys tarjoaa kulttuurisen puhetavan, jolla voi ilmaista tunteitaan ja identiteettiään. Sen voi nähdä selviytymiskeinona, turvana tässä uusliberalistisessa yhteiskunnassa. Kulttuuri ja sen tunteita ilmaiseva puhetapa voi tarjota yhteenkuuluvuuden tunnetta uushenkisyyden piirin sisällä yksilölle, ja auttaa luovimaan tässä yhteiskunnassa.

Uushenkisyyden ympärille on rakentunut valtava hyvinvointiteollisuuden talous, joka ulottuu näennäistieteeseen, ravitsemukseen ja liikuntaan – aina kaupalliseen yliampuvaan huuhaahan asti. Osaako maallistunut ihminen muuta kuin kaupallistaa hengellisen kokemuksensa?

Kulttuurinen omiminen ja yksilökeskeinen, uusliberalistinen ihmiskäsitys on ilmeistä. On kuitenkin vaikea sanoa, milloin ihminen aidosti tulee kohdatuksi ja kokee olevansa osa yhteisöä, ja milloin taas palveluntarjoajat hyötyvät ihmisen psyykkisestä ahdingosta.

Kuinka moni ihminen kasvaa pahoinvointiaan paeten osaksi tätä kulttuurista ajattelutapaa ja yhteisöä tulematta todella kohdatuksi?

Tätä pohdin, kun päätän joogaharjoitukseni Savasana-asentoon. Kävelen keittiöön, juon lasin vettä ja avaan puhelimesta sähköpostini. Poistan itseni joogapalvelun tarjoajan postituslistalta.

Haluanhan hiljentää mieleni.