Näyttelijä ja muusikko Antti Autio on tämän hetken rakastetuimpia lauluntekijöitä. Parhaiten hänet tunnetaan herkästä lyriikasta, rauhallisesta lavapresenssistä ja akustisesta kitarasta. Hän on tyytyväinen maaliskuussa julkaistun Kaikki talot huojuu -levynsä vastaanottoon ja kertoo olevansa häkeltynyt sen saamasta huomiosta. Vaikka sanoitukset ovat monesti runollisia, löytyy sieltä myös suoria kannanottoja.
Muistitko ilmastokriisin ja muistitko epätasa-arvoa, kyselee Autio biisissään Muistitko?
”On vaikea määrittää, missä se raja menee, että mikä on yhteiskunnallista. Toisaalta kaikki, mitä ihminen tekee, on poliittista.”
Autio painottaa sitä, ettei ole tarinankertoja, vaan tunteiden tulkki. Muusikkona hänelle tärkeintä on tunteiden välittäminen. Biiseissä esiintyy paljon oman elämän teemoja, mutta myös keksittyjä juttuja. Mielikuvitus ja samaistumisen tunne ovat tärkeämpiä kuin totuus.
Aution mukaan Kaikki talot huojuu oli nopeasti tehty verrattuna edellisiin levyihin. Biisit laitettiin kasaan viime keväänä. Muusikko toivoo, että levystä jäisi kuulijalle kupliva ja innostunut fiilis, vaikka osassa biiseistä sukelletaankin vakavampiin teemoihin.
Ensin se oli vain isän työ
Autio on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi ja ollut mukana monissa eri teatteripoduktioissa. Viimeisimpänä hän on ollut mukana Teatteri Takomon maaliskuussa ensi-iltansa saaneessa teatteriesityksessä Kipeä esitys, joka käsitteli kroonista kipua. Tragikomedian käsikirjoittivat Julia Lappalainen ja Ella Mettänen, jotka myös näyttelivät esityksessä. Autiolle itselle krooninen kipu ei ollut tuttu aihe, mutta samaistumispintaa löytyi mielen kivuista.
Autio kertoo, että niin teatterissa kuin konserttilavalla on väistämättä päällä pieni rooli.
’’Niin kuin arkielämässäkin on tietty rooli päällä. Kun on stagella tai keikalla, se ei ole arkinen minä, vaikka lähellä minua. Teatterissa se rooli on paljon tietoisempi ja syvempi. Mitä syvempi rooli on, sitä helpompaa on esiintyä.’’
Autio päätyi näyttelemisen pariin vasta parikymppisenä. Sitä ennen teatterissa kiinnostivat toiset asiat, kuten yhteisö, ihmiset, kirjoittaminen ja ohjaaminen. Hänestä tuntui, että näytteleminen ei ollut hänen juttunsa ollenkaan. Autiolle näytteleminen oli vain isän, Kotikadun Hanneksen roolista tunnetun Risto Aution, työ. Antti Autio ei ollut omien sanojensa mukaan mikään teatterilapsi, ei notkunut nuoresta pitäen teatteripiireissä kuten moni muu näyttelijä. Näyttelemiseen hän hurahti vasta päätyessään Ylioppilasteatteriin Helsingissä.
Mieleenpainuvimpana kokemuksena näytteljänurallaan Autio nimeää Meriteatterin, jota hän päätyi perustamaan teatterinjohtaja Anni Mikkelssonin kautta. Vapaa ammattiteatteri oli Röölän satamassa Rymättylässä sillinkalastukseen keskittynyt teatteri, joka oli alunperin paikallisille suunnattu.
”Suhteeni yleisökontaktiin muuttui ja kasvoi Meriteatterin aikana. Pidän nykyään siitä että esityksen aikana luodaan jonkinlaista henkilökohtaista yhteyttä yleisöön ja jotenkin oudolla tavalla tutustutaan sitä kautta. ”
Sukupuoliroolit ahdistavat
’’Näyttelijänä olen kokenut tosi ahdistavana, että olen miesnäyttelijä, että pitäisi performoida sitä miehenä olemista jotenkin. Varsinkin teatterissa, kun tulee näyttämölle niin aina kysytään: miten tässä näytellään tätä sukupuolta? Se täytyy aina käydä läpi.’’
Autio kertoo sukupuolijaottelun näkyvän teatterissa esimerkiksi työpaikkailmoituksissa, joissa haetaan joko mies- tai naisnäytteljää. Hän kokee olevansa lähtökohtaisesti kouluttautunut näyttelijäksi eikä miesnäyttelijäksi. Aution mielestä myös mies-naisartisti-jaottelu on ummehtunut ja tuntuu oudolta. Biiseissään hän pyrkii sukupuolittamaan mahdollisimman vähän käyttämällä esimerkiksi sukupuolineutraaleja ’’sinä’’ ja ’’minä’’ -pronomineja.
Autio kertoo sukupuolijaottelun näkyvän teatterissa esimerkiksi työpaikkailmoituksissa, joissa haetaan joko mies- tai naisnäytteljää.
Musiikkimaailmassa miehen rooli hänestä on paljon vapaampi kuin teatterissa, muusikkona ei tarvitse olla jonkun tietynlainen mies.
’’Kyllä mulla on aina ollut semmoinen olo, että en ole tarpeeksi miehinen mies’’, Autio naurahtaa.
Autio kertoo, että hänen elämässään tärkeimpiä miehen roolimalleja ovat olleet isä ja ukki. Ukki oli koulun vahtimestari, ja Autio kuvailee häntä äärimmäisen pehmeäksi ja lempeäksi persoonaksi.
’’Tekisi mieli sanoa, että miehet voivat olla ihan mitä lystäävät. Mutta tuntuu, että aika harva pystyy olemaan sukupuolirooleista kauhean vapaa. Itse en pysty, tai en ole pystynyt. Se vaivaa, tai tulee eräänlainen alemmuudentunto, vaikka ei siinä ole mitään järkeä.’’
Juhlahetket tärkeitä vaikeina aikoina
’’Olen koittanut tässä tehdä biisejä välillä, mutta siitä ei tule mitään. Olen ihan tyhjä. Nyt soitetaan keikkoja ja tehdään biisejä sitten myöhemmin.’’
Autio kuvaai keikkailua ihanaksi, mutta kuluttavaksi samaan aikaan. Keikoissa on paljon tunnelatausta ja jännitys on kova. Bändi tuo kumminkin paljon apua lavalla olemiseen. Autio kertoo, että nykyään hän ei yritä enää taistella jännitystä vastaan, vaan enemmän yrittää antaa sen olla.
Seuraavaksi Autio haluaa juhlia.
’’Ei mitään totaalista ördäysputkea. Kun on ollut aika vaikeita aikoja kaikilla, korona ja tämä maailmantilanne missä on kaikenlaista sotaa ja ilmastonmuutosta, niin juhlan hetket vastapainoksi ovat tosi tärkeitä.’’
