Lukuaika: 2 minuuttia

Yhteiskunnalliset ongelmat heijastuvat myös pelikulttuuriin. Häirintään ja kiusaamiseen voidaan kuitenkin puuttua.

Stella Härkönen edistää työkseen syrjimättömyyttä pelimaailmassa.

Nuorisotyössä on pitkät perinteet pelaamisen hyödyntämisessä osana toimintaa. Jokainen nuorisotyöntekijä on myös pelikasvattaja.

”Pelatessa voi löytää uusia kavereita, pitää hauskaa ja rentoutua”, yhteisöpedagogi Stella Härkönen kertoo.

Hän muistuttaa, että epäasiallinen käytös pelikulttuurissa on merkittävä ongelma, mutta sitä tekee vähemmistö.

”Nuoret, joihin olen tutustunut töissä pelitoiminnan parissa, ovat avoimia, positiivisia ja huomaavaisia. He opastavat mielellään muita peliharrastajia”, Härkönen sanoo.

”Pelaaminen on monille lapsille, nuorille ja aikuisille rakas harrastus ja joillekin ammatti. Syrjinnän eri muotoihin puuttumalla ja ulossulkevia mekanismeja purkamalla pelaamisesta voidaan tehdä yhä useammalle turvallista. Pelikasvatus kotona on tärkeä osa yhdenvertaisuuden edistämistä”, sanoo Non-toxic – syrjimätön pelikulttuuri -hankkeen projektisuunnittelija Riikka Lehtinen.

Haastatellut toivovat, ettei koko pelikulttuuria leimattaisi häirinnän takia, vaikka siitä on tärkeää puhua.

”Häirinnän takia tytöt eivät usein puhu mikkiin monipeleissä, jotta heidän sukupuolensa ei paljastu muille”, Härkönen kertoo.

Verkossa pelattavissa monipeleissä ohjelma arpoo pelaajille joukkueen. Jos tytöllä on omia kavereita, hänen on helpompi löytää peliseuraa, jossa voi olla rohkeammin oma itsensä. Moni nuori ei kerro vanhemmilleen tai nuorisotyöntekijöille peleissä kohtaamastaan häirinnästä, joten ongelma jää kasvattajilta huomaamatta.

”Kuvittele, että pelin tapahtumapaikkana on autiotalo. Mikä ero on siinä, että voit sanoa muille pelaajille, että kuulen tuolta ääniä tai menen nurkan taakse piiloon. Pelaajat neuvovat toisiaan puhumalla. Puhumattomuus vaikuttaa sosiaalisuuteen, pelissä pärjäämiseen ja siitä nauttimiseen”, Härkönen kuvailee.

Ammattilais-kilpapelaajista lähes kaikki ovat miespuolisia, mutta tutkimusten mukaan pelaajien harrastajissa on kaikki sukupuolet edustettuina. Häirintä vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitä pelejä tytöt pelaavat ja missä roolissa.

”Ajatellaan, että ikävää käytöstä on siedettävä, jos haluaa pelata. Kuitenkin enemmistö pelaajista, sukupuolesta riippumatta, toivoo että häirintään ja vihapuheeseen puututtaisiin ja että pelaajat kannustaisivat toisiaan enemmän”, Härkönen sanoo.

Vuonna 2018 julkaistun pieneen otokseen (122 miestä, 28 naista, neljä muuta ja kaksi ei halunnut määritellä sukupuoltaan) perustuvan Non-toxic -selvityksen mukaan nuorista 90 prosenttia ilmoitti havainneensa negatiivista kommentointia pelikulttuurissa. Heistä 70 prosenttia kertoi joutuneensa itse häirinnän kohteeksi. Vain kolme prosenttia kertoi, että ei ole havainnut häirintää. Yli puolet miespuolisistakin pelaajista kertoi joutuneensa häirinnän ja vihapuheen kohteeksi.

”Häirintä voi olla pelin sisäisessä chatissä ikävää kommentointia ääneen tai kirjoitettuna. Tämän vuoksi monet tytöt ja naiset saattavat vältellä nimimerkkejä, joista heidän sukupuolensa voi paljastua. Monille todellisen itsensä kätkeminen näyttäytyy siis ainoana keinona osallistua peliyhteisöihin”, kertoo Lehtinen.

”Pelikulttuuriin liittyvä anonyymiys voi synnyttää pelaajan mielessä ajatuksen pelimaailman irrallisuudesta muusta elämästä, jolloin peleissä tapahtuva huutelu ei tunnu olevan yhtä todellista kuin pelien ulkopuolella tapahtuva henkinen väkivalta”, hän kertoo.

Häirintä voi ilmetä myös peleistä ulos sulkemisena, muiden pelaajien syyttelemisenä, tahallisena huonosti pelaamisena tai pelaamisen ulkopuolella uhkailuna, häiritsevänä viestittelynä tai yksityistietojen etsimisenä. Osa pelaajista voi kiusata toisia pelaajia myös tapahtumissa ja tapaamisissa.

”Rasististen nimittely sekä sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksia loukkaavien nimitysten käyttö ylläpitää ulossulkevaa käsitystä siitä, kuka on tai ei ole pelaaja”, Lehtinen sanoo.

Peleihin liittyvä kilpailullisuus madaltaa kynnystä häirintään. Välillä pelaajat syyttävät muita pelaajia häviämisestään tai hankaluuksista pelissä.

Peliyritykset ovat pyrkineet vaikuttamaan pelaajien käytökseen lisäämällä peleihin ominaisuuksia, joilla pelaajat voivat ilmiantaa tai hiljentää muut pelaajat.

Härkösen mukaan muita kiusanneet nuoret eivät ole yleensä ymmärtäneet, miten heidän käytöksensä on vaikuttanut muihin. Kun kiusaamiseen on puututtu nuoret ovat olleet valmiita korjaamaan käytöstään.

Pelikulttuuri ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke, vaan siihen heijastuu syrjintä, johon nuoret voivat törmätä kaupungilla, koulussa ja sosiaalisessa mediassa. Pelikulttuurissa häirintä ja syrjintä kohdistuu usein samoihin ihmisryhmiin kuin muuallakin yhteiskunnassa: naisiin ja tyttöihin, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, etnisiin vähemmistöihin ja kielivähemmistöihin. Pelikulttuurin sisäinen häirintä on oma ongelmansa, mutta samaan aikaan kyseessä on isompi yhteiskunnallinen ongelma.

”Pelaaminen nostattaa pintaan tunteita, mikä kertoo siitä, että kyseessä on pelaajalle tärkeä kokemus. Eläytyminen ei itsessään ole toksista, mutta se ei saa tapahtua muiden kustannuksella esimerkiksi seksistisenä tai rasistisena kommentointina”, Lehtinen sanoo.

Kommentoi Facebookissa