Lukuaika: 4 minuuttia

Taiteilija ahdingossa – Anu Hälvän mielestä taiteen rajoitukset ovat epäoikeudenmukaisia

Viime vuoden 2020 keväällä alettiin kautta maan huomata, että koronaepidemiassa on tosi kysymyksessä. Viruksen torjuminen sulki koko maan päivittäistavarakauppoja lukuunottamatta. Työpaikat muuttuivat etätyökonttoreiksi ihmisten omissa kodeissa. 

Onneksi tilanne hellitti, ja parin kuukauden kuluttua liike-elämä avautui.

Vaan kaikki salit eivät avautuneetkaan. 

Kulttuurielämä pysähtyi. Teatterit pysyivät visusti kiinni koko kesän. Syksyllä 2020 teatterit avautuivat vain osittain ja lyhyeksi ajaksi.

”Onneksi en silloin ymmärtänyt, miten kauan tämä poikkeustila kestää”, nauraa teatteriohjaaja ja muusikko Anu Hälvä

”En tiedä, miten olisin jaksanut, jos olisin tiennyt, että tämä kestää yli vuoden. Löysässä hirressä roikkuminen on ollut helpompaa sulattaa, kun ajattelen, että ’vain kolme kuukautta vielä’.”

Anu Hälvä (s. 1964) on vuodesta 2008 työskennellyt teatteriohjaajana. Hän tekee keikkaa freelancerina ympäri Suomea.

Hän on kouluttautunut filosofian maisteriksi teatteritieteestä ja musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta. Hänellä on myös laulunopettajan pätevyys. Suurelle yleisölle hän tuli tunnetuksi, kun hän 1990-luvulla näytteli television hittisarjoissa Blondi tuli taloon, Metsolat ja Ihmeidentekijät

Heinäkuussa hänen ohjaamansa Kaunis Veera -musikaali saa ensi-iltansa Kangasalan kesäteatterissa, jos korona suo.

Kulttuuritapahtumia ja -tiloja koskevat tiukemmat rajoitukset kuin muita elämänalueita. Kun yhteiskuntaa nyt pikkuhiljaa avataan, taide-elämän annetaan tulla yskien kaukana perässä. Jopa pääkaupunkiseudulla, jossa virus on riehunut erityisen voimakkaana, ikäihmiset pääsevät uimahalliin, mutta teatteriin tai konserttiin korkeakulttuuria rakastavat senioritkaan eivät vieläkään pääse. 

Anu Hälvä kollegoineen ei ymmärrä päättäjien ajatusmaailmaa.

 ”Koko kulttuurialaa on rieponut, että nämä toimet ovat niin epäsuhdassa.”

Ehkä taiteen kenttä on byrokratian ammattilaisille vieras:  ”Joko he eivät ymmärrä tai he eivät välitä. Oikeastaan kumpikin on yhtä paha.”

Esiintyvien taiteilijoiden toimeentulo on normaalistikin erittäin epävarmaa. Taiteen tuoma leipä ei ole vain kapea, vaan jopa murusina.

Sairastuminen pelottaa aina, eikä vain korona, vaan mikä tahansa flunssa. Nuhaiset taiteilijat ovat ennenvanhaan kammenneet itsensä töihin nenäkannujen ja kurkkupastillien avittamina. Pahinta on, jos tauti sattuu joulun aikaan: ”Mistään ei saa pennin latia. Mistään ei tule tukea, avustusta, ei mitään.”

Hälvä rakastaa erityisesti joulukonsertteja. Hän laulaa kirkoissa ja monenlaisissa saleissa.  “Kirkoissa on hyvä akustiikka. Ne sopivat kaltaiselleni klassisen laulajalle. Ja joulun aikaan ihmiset ovat poikkeuksellisen virittyneitä samalle taajuudelle.”

Joulun alla Hälvä on voinut lyhyessä ajassa tienata summia, jotka ensin tuntuvat isoilta. Mutta eivät enää niin isoilta, kun ymmärtää, että joulun tuloilla on rahoitettava myös hiljainen alkukevät. 

Taiteen alan freelancerit ja pienyrittäjät eivät ole olleet oikeutettuja samanlaiseen sosiaaliturvaan tai sairauslomien korvauksiin kuin niin kutsutusti vakituisissa työsuhteissa olevat. 

“Meidän taiteilijoiden sosiaaliturva on ihan olematon”, Hälvä toteaa.

Hälvä kuuluu siihen laajaan joukkoon taiteilijoita, jotka muutama vuosi sitten “pakotettiin” yksityisyrittäjiksi. Hän on koronan aikaan ollut oikeutettu työttömyysturvaan, mistä hän on erittäin iloinen. Korvaukset ovat olleet pieniä, mutta saapahan kuitenkin jotain estämään talouden täydellinen romahdus.

“En tiedä mitä olisi ilman tukia tehnyt, muuttanut sillan alle!”, Hälvä vitsailee. 

“Mulla on ihan minimaalisen pienet kulut. Ja olen ollut aika pelkuri jo ennen, niin että olen saanut vähän rahaa säästettyä puskuriksi.”

Se on ollut laiha lohtu. Hän oli ajatellut, että jossain elämäntilanteessa varmuusvarat voisivat olla tarpeen. Mutta ei hän, eikä varmaan kukaan muukaan taiteen alalla osannut odottaa tällaista sulkutilaa.

“Nyt sitten tuli sellainen iso aalto. Koko ala on laakista vainaa.”

Hälvä ohjasi hiljattain Seinäjoen Kaupunginteatteriin Peppi Pitkätossu -musikaalin. Se ehdittiin saada valmiiksi ensi-iltaan keväällä 2020, jonka jälkeen koko esityskausi siirrettiin keväälle 2021. Tämän vuoden ensi-illan aamuna iskivät taas uudet rajoitukset.

”En saanut katsoa ohjaamaani teoksen ensi-iltaa salissa”, Hälvä huokaa. 

Katsojarajoitusten takia hän katsoi tai pikemminkin kuunteli teoksen pienestä pleksikopista. 

mainos

Seinäjoen epidemiologinen tilanne ei edes ollut kovin paha.

“Siellä on 400 hengen sali. Tällä hetkellä siihen saa ottaa 20 katsojaa. Tämähän on ihan sietämätöntä. Turvavälithän ovat nyt kymmenen metriä. Joku on laskenut, että kahden metrin turvaväleillä saliin voisi ottaa 120 katsojaa. Mutta ei!”

Hälvä ei ole sitä mieltä, että hallitus tai viranomaiset olisivat kokonaan väärässä. Koronaepidemia on vakava asia, ja toimenpiteitä on ollut pakko tehdä. Suomessa epidemian hillintä on ollut menestyksekästä, ja sitä varmasti kaikki arvostavat. 

Silti monelle on jäänyt epäselväksi, miksi taiteen alan tapahtumat on supistettu lähes olemattomiin.

”Tämä on ollut aivan epäoikeudenmukaista. Näiden rajoitusten pitäisi perustua johonkin todelliseen [laskelmaan].”

Epidemian kiihtymisvaiheessa ruuhka-Suomen baareissa sallittiin karaoken laulaminen, mutta esityksiä ei. Eli kieltoon ei vaikuttanut ihmisten määrä, vaan tilaisuuden laji.

”Jos joku lauloi karaokea lavalla, se oli sallittua, mutta jos joku sai palkkaa laulamisesta, se olikin konsertti eli kiellettyä”, Hälvä muistelee.

Vaikka rajoitukset tehtiin hyvää tarkoittaen, musiikin ammattilaiset kokivat ne ilkeytenä.

Minimaalisen pieni lohtu muusikoille lienee se, että karaoken taustamusiikit ja lyriikat ovat nekin tekijänoikeuslain eli Teosto-korvausten piiriin kuuluvaa taidetta. Ilman muusikoita ja sanoittajia karaokekappaleita ei olisi olemassakaan. 

Tietenkin viruksen leviämisvaiheessa karaokekin kiellettiin.

Suomi käyttää koronaviruksen torjunnassa “testaa, jäljitä, eristä ja hoida” -toimintamallia. Kulttuurin alasajo lienee osa tuota “eristystä”. Toisin kuin tavaratalot ja kaupat, kulttuurin salit ovat eristetty tyhjiksi.

Haastattelun aikoihin keväällä 2021 näyttää siltä, että vielä kesälläkään ei taide pääse näyttämöilleen eivätkä yleisöt katsomoihin aivan vapaasti saati runsain joukoin. 

”Jos ensi syksynä on vielä tällaista, en tiedä, miten me taiteilijat jaksamme”, Hälvä huokaa. Ja hänen kun pitäisi kyetä ohjaamaan näytelmä  jo kesäteatteriin.

Taiteen määrärahoista leikataan tänä vuonna 17,5 miljoonaa ja ensi vuonna yli 20 miljoonaa pienentyneiden veikkausrahojen takia. Rajoitukset ja pienentyneet apurahat ovat Hälvän mukaan “kuolinisku monelle tällä alalla.”

”Netissä ikävä kyllä yleisön responssi jää pois”, Hälvä voivottelee. Hän kaipaisi tunnetta siitä, miten ”yleisö hengittää esiintyjän kanssa”.

Ja hänkin kaipaa elävää taidetta, “teatteria, musiikkia, tanssia, mitä ikinä!” Erityisesti teatteria. Hälvä muistelee taide-elämystä: 

“Kom-teatterin Poika oli viime syksynä upea esitys. Olimme maskit päällä turvavälein, penkkejä oli teipattu. Moni ei mahtunut sisään, mutta me onnekkaat pääsimme. Sitä katsoessa kulminoitui, miten monia esityksiä tämä virus on tärvellyt. Mutta se oli niin hyvä, että se imaisi mukaansa ja koronan vaikeudet unohtuivat.”

Vaikka muutamat musiikin ja teatterin toimijat ovat kyenneet striimaamaan taide-esityksiään, striimaus ei ole vaihtoehto kovinkaan monelle taiteen tekijälle. Aniharvalla on tekniikkaa, jolla tämä kykenee tekemään nettiin kunnollisia, soundeiltaan korkeatasoisia ja hyvän näköisiä tallennuksia. 

Jotta striimeistä koituisi tekijälleen tuottoa, taiteilijoiden pitäisi pystyä myymään niihin lippuja eli katseluoikeuksia. Jotkut teatterit ja orkesterit ovat onnistuneet myymään joitain esityksiä, mutta yksin työskentelevät taiteilijat eivät yleensä pysty siihen ilman välistä vetäviä lippukauppoja tai ohjelmatoimistoja. Pienilläkin tuloilla on jakajansa. 

Voisiko kulttuuriala protestoida epäreilua kohtelua vastaan?

”Mitähän se protesti voisi olla?”, Hälvä pohtii. 

Hän ei usko kulttuurin kapinan voimaan. “Ala on aika hajallaan.” Kukaan ei ainakaan aio lakkoilla, päinvastoin. 

”Kaikki odottavat ihan hulluna töitä ja palaavat lavalle heti kun voivat. On pakko päästä pitämään taitoa yllä ja harjoittamaan ammattia. Viis siitä rahasta!”

Loppukaneetin viisveisaus oli vitsi. 

Kyllä taiteilijat, kuten taiteilijoiden ruokkijat, kampaajat ja majoittajat haluavat työstään palkkaa.

Kaunis Veera Kangasalan Kesäteatterissa 2.–4.7. ja 13.–15.8.2021.
Esitys myös kiertää Suomea.

Taiteen ja tapahtumien töitä ei tunnisteta elinkeinoiksi

Taidekentän ahdingosta kirjoitettuihin juttuihin kiukuttelulla huomiota hakevat mölisijät ovat viljelleet “menkää oikeisiin töihin” -kommenttia.

Vaikka taiteilijat ja taidekentän ammattilaiset yrittivät olla loukkaantumatta roskapuheista, heitä alkoi pelottaa, etteivät ihmiset ymmärrä, mistä taide- ja tapahtumabisneksessä on kyse.

Tapahtumaelinkeinon keskusjärjestön, Tapahtumateollisuus ry:n edunvalvontajohtaja Kati Kuusisto kertoi Voimalle ihmettelevänsä, miksi juuri tapahtumia halutaan suitsia niin kovasti. Niissä on jopa järjestyksenvalvojia opastamassa ihmisiä ja kontrolloimassa turvavälejä. Nyt jo “toreilla, kauppakeskuksilla ja lenkkipoluilla” on sallittua turvavälein liikkua, vaikka valvontaa on vähemmän tai ei ollenkaan, Kuusisto muistuttaa.

Tartuntatautilailla ei haluta rajoittaa elinkeinoja. Kuusisto epäilee, ettei esiintyvien taiteilijoiden ja tapahtumajärjestäjien ammattimaista työtä jostain syystä tunnisteta tai haluta tunnistaa elinkeinoksi.

Juuri siinä piilee epäreilun kohtelun ydin.

TILASTOKESKUKSEN TUTKIMUKSIIN POHJATEN kulttuurialan edunvalvontajärjestö Kulta ry kertoo Kultuurin puolesta -raportissaan, miten kulttuuritoimialat työllistivät vuonna 2019 liki 120 000 henkilöä. Kulttuurialalla toimivia yrityksiä oli noin 18 000, ja niille kertyi liikevaihtoa 13,4 miljardia euroa.

Kulttuurin ja joukkoviestinnän aloilla maksettiin kulttuurialan työllisten ostovoimaksi päätyviä palkkoja 3,6 miljardia euroa.

Taikasana on “ostovoima”: kulttuurialan toimijoille maksetut liksat eivät yleensä ole sitä luokkaa, että ne päätyisivät pimeille tileille Panamaan, vaan rahat jäävät yhteiskuntaan kiertoon. Esitykset ja tapahtumat ostavat palveluita suoraan erityisesti tekniikan alan ammattilaisilta, kuten sähköä kanavoivilta firmoilta, valaisijoilta, timpureilta sekä äänen ja kuvan toistamisen ja tallennuksen ammattilaisilta. 

Kulttuuri- ja tapahtuma-aloista hyötyvät välillisesti erityisen paljon myös ravintola-ala, majoituspalvelut, siivousala ja liikenne. Mitä hienompi tilaisuus, sitä enemmän rahaa kuluttajilta siirtyy vaatekaupoille, ompelimoille, kampaamoille ja kauneushoitoloille.

Juuri tähän viittaa sanonta, jonka mukaan kulttuuriin sijoitettu raha tulee moninkertaisena takaisin.

TURUILLA JA TOREILLA on ollut helppo huomata menneiden aikojen rahavirtojen suuruus, kun purot ovat kuivuneet. 

Savonlinnan kaupunki on kutsunut “kriisiksi” kaksi kertaa peruuntuneita oopperajuhlia, vaikka ainakin kesällä 2020 kotimaanmatkailun valtava piristyminen ulottui myös Savonlinnaan. Tänä vuonna kaupungissa iloitaan onnesta onnettomuudessa, eli että taidemusiikin pienempiä tapahtumia, kuten Timo Mustakallio -laulukilpailut kyetään oletettavasti järjestämään. 

Samoin Pori Jazz -festivaali järjestää muutamia konsertteja, vaikka iso tapahtuma peruuntuu vielä kesällä 2021.

 

Kommentoi Facebookissa