Kuvassa Pedro Castillo.

PolitiikkaKirjoittanut Kukka-Maria AhokasKuvat Andina/ Braian Reyna

Peru valitsee presidentiksi oikeistodiktaattorin tyttären tai radikaalisosialistin

Perun uusi presidentti valitaan kesäkuussa. Valtiojohtoisen sosialismin ja vapaan markkinatalouden kannattajat väittelevät nyt kiivaasti.

Lukuaika: 2 minuuttia

Peru valitsee presidentiksi oikeistodiktaattorin tyttären tai radikaalisosialistin

Kuvassa Pedro Castillo.

”Aion kansallistaa keskeiset talouden sektorit”, Perun presidentinvaalien toisella kierroksella kampanjoiva sosialisti Pedro Castillo sanoi. 

”Otan kyllä vastaan isäni neuvoja”, oikeiston vastaehdokas Keiko Fujimori sanoi. Hänen isänsä on maan entisen itsevaltainen presidentti Alberto Fujimori, joka hallitsi maata diktaattorin tavoin 1990-luvulla.

Eteläamerikkalainen Peru valmistautuu kesäkuussa pidettäviin presidentinvaaleihin koronapandemian keskellä. Maassa keskustellaan nyt kiivaasti siitä, pitäisikö maata viedä kohti Castillon edustamaa valtiojohtoista sosialismia vai säilytetäänkö uusliberaali markkinatalousmalli. Gallupien mukaan ehdokkaat ovat tasaväkiset.

Talous on tärkeä kysymys, koska suurin osa kansasta on tyytymättömiä nykyiseen talousmalliin. IPSOS-yhtiön kyselyn mukaan 87  prosenttia kansalaisista haluaisi siihen jonkinlaisia muutoksia.

mainos

”Pääkaupungissa Limassa kauhistuttiin siitä, miten maakunnissa äänestetiin ensimmäisellä kierroksella. Castillo edustaa unohdettua kansanosaa”, poliitikan kommentaattori Alberto Bajak sanoi.

Unohdettu kansanosa ovat maaseudun köyhät, työväenluokka ja alkuperäiskansat. Viime vuosikymmenten uusliberaali talouspolitiikka ei ole heitä hyödyttänyt. Castilloa kannatetaankin gallupien mukaan kaikkialla muualla paitsi vauraassa Limassa, joka on talouselämän ja politiikan keskus. Syrjäisille alueille ei ole saatu peruspalveluita kuten terveydenhuoltoa tai koulutusta. Niitä Castillo aikoo ajaa.

”Tervehdin kaikkia teitä unohdettuja. Tervehdin ihmisiä alueilla, joilla valtio ei ole läsnä”, Castillo lausui kannattajilleen. 

Sosialistisen hallitusohjelman mukaan tulonjakoa on muutettava, tärkeiden toimialojen kuten kaivosteollisuuden yhtiöitä on kansallistettava, ulkomaisten yritysten toimintaa on suitsittava ja valtionvelka on maksettava pois. Kriitikot sanovat, että toimet karkottavat ulkomaisen pääoman maasta ja vievät maan kohti Venezuelan kaltaista kriisiä. 

Protestiäänet voivat ratkaista vaalituloksen, vaikka molemmilla ehdokkailla on omat ydinkannattajansa. Ensimmäisellä kierroksella perulaiset äänestivät omaa suosikkiehdokastaan eivätkä maltilliset ehdokkaat menestyneet. Tulevalla toisella kierroksella monet äänestävät inhokkiaan vastaan.

”En ole välttämättä Fujimorin kannalla, mutta en voi missään nimessä hyväksyä kommunismia”, Walter Villalobos Barturen sanoi kommunisminvastaisessa mielenosoituksessa toukokuun alussa. Hän on entinen ammattisotilas ja kertoo taistelleensa 1990-luvun sisällissodassa. Verinen sota käytiin Perun valtion ja maolaisen Loistava polku -järjestön välillä. Sodan loppuminen lasketaan Alberto Fujimorin ansioksi, mikä lisää hänen perhedynastiansa suosiota. Antikommunismi on etenkin pääkaupungissa vahva voima.

Myös Keiko Fujimoria vastustamaan on perustettu Ei Keikolle -niminen kansanliike, joka muistuttaa hänen isänsä perinnöstä. Alberto Fujimori teki sisällissodan aikana vallankaappauksen, yksityisti valtionyhtiöt, murhautti toisinajattelijoita ja järjesti kampanjoita, joissa pakkosteriloitiin köyhiä naisia. Fujimorien perhe tunnetaan mittavasta poliittisesta korruptiosta ja vankilatuomioista. 

”Keiko edustaa mafiamaista organisaatiota, jonka epädemokraattisuudesta on historialliset todisteet. Emme hyväksy Fujimoria missään nimessä”, Ei Keikolle -kansanliike sanoo Facebook-sivullaan.