Piikkilanka-aidan takana telttoja rivissä ja ihmisiä.

Leirin rajoja ja eri leirin alueita rajaavat piikkilanka-aidat estävät asukkaiden vapaata kulkua.

SiirtolaisuusKirjoittanut voimaKuvat Ali & Amir, Morian asukkaat

Pakolaisleiri Moria 2.0 on maanpäällinen helvetti Euroopassa

Moria 2.0 on tuhansien ihmisten koti, vaikkei kukaan haluaisi asua siellä. Pakolaiset näkevät nälkää ja ovat saastuneen alueen vankeja.

Lukuaika: 3 minuuttia

Pakolaisleiri Moria 2.0 on maanpäällinen helvetti Euroopassa

Leirin rajoja ja eri leirin alueita rajaavat piikkilanka-aidat estävät asukkaiden vapaata kulkua.

Euroopan suurin pakolaisleiri Moria sijaitsee Lesboksen saarella samannimisen kylän ulkopuolella. Kreikalle kuuluva saari on Egeanmerellä, lähellä Turkin mannerta. 

Alun perin vuonna 2015 avattu leiri rakennettiin 3 000 hengelle, mutta vuoden 2020 syksyllä siellä ja välittömässä läheisyydessä majoittui 20 000 ihmistä hyvin hankalissa olosuhteissa. 

Viime syyskuussa leiri tuhoutui tulipalossa jättäen tuhannet ihmiset vaille suojaa. Kuolonuhrien määrää ei ole kerrottu.

Tuhannet tuhoutuneen leirin asukkaat siirrettiin muualle, mutta Euroopan unionin tuella rakennetussa uudessa väliaikaiseksi tarkoitetussa Moria 2.0 leirissä asuu tällä hetkellä noin 8 000 ihmistä. Heistä noin puolet on lapsia. Uusi leiri on rakennettu akuuttiin hätään, ja olosuhteet ovat jopa vielä heikommat kuin entisessä leirissä. 

Ihmiset majoittuvat hatarissa telttarakennelmissa, jotka eivät kestä Kreikan talven kylmiä ja märkiä sääoloja. Meri-ilmaston tuulet, sateet ja tulvat ovat tuhonneet monia telttoja. Jotkut teltoista ovat vain 20 metrin päässä merestä.

Leirin asukkailla ei ole lupa liikkua leirialueen ulkopuolella kuin korkeintaan kerran viikossa muutaman tunnin ajan. Pakolaiset ovat vankeina leirissä, jossa olosuhteet ovat epäinhimilliset.

Lapset lämittelevät käsiään nuotiolla, lähikuva käsistä.

Syyskuinen tuhoisa tulipalo ylitti uutiskynnyksen laajalti ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä leiri on uutispimennossa, ja tietoa tilanteesta saa lähinnä sosiaalisen median kautta. 

Tiedonkulku leirin ulkopuolelle on tehty hyvin hankalaksi. Alueelle on toimittajilta pääsy kielletty. Leirillä toimivilla avustusjärjestöillä on tiukka vaitiolovelvollisuus siellä näkemistään asioista. Kuvaaminen leirillä on kielletty myös alueella asuvilta. 

Muutama uskalias asukas on kuvannut leirin arkea. Tämän jutun kuvat ovat ottaneet Afganistanista paenneet Ali ja Amir. Turvallisuussyistä he esiintyvät vain etunimillään. 

Instagram-tilille @now_you_see_me_moria he ovat luoneet kampanjan, josta ihmiset saavat ladata kuvia leiristä ja muokata niistä julisteita kertomaan tavallisille ihmisille ja päättäjille tilanteesta. Niiden toivotaan leviävän ympäri Eurooppaa. 

23-vuotias Ali on asunut Moriassa jo puolentoista vuoden ajan. Leirillä hän työskentelee vapaaehtoisena kunnostaen leiriä ja järjestäen vapaa-ajan aktiviteetteja leirin lapsille ja aikuisille.  Ali on hakenut jo kaksi kertaa turvapaikkaa, mutta molemmilla kerroilla hakemukset ovat hylätty. 

Amir on 21-vuotias ja asunut Moriassa vuoden. Leirillä hän opettaa lapsille englantia. Hän haaveilee valokuvaajan tai lentäjän urasta. 

“Tahdon vain sanoa kaikille eurooppalaisille, että älkää jättäkö ketään pulaan. Me pakolaiset olemme normaaleja ihmisiä, emmekä kykene asumaan kotimaassamme. Meillä on oikeus inhimilliseen ja parempaan elämään.“ 

Pitkä jono ihmisiä. Taustalla telttoja.
Asukkaita jonottamassa ylimääräistä ruokaa ja vettä, joita he ansaitsevat keräämällä muovipulloja.

Leirin alueella oli aikoinaan ampumarata. Sen peruja maaperässä ovat lyijynjäämät, jotka muodostavat terveysriskin asukkaille ja työntekijöille. Välitöntä uhkaa leirillä aiheuttaa myös korona-pandemia. 

Talvi Lesboksen saarella on ollut kylmä. Leirillä on puutetta kaikista perustarpeista. Suurimmalla osalla asukkaista ei ole lämpimiä vaatteita eikä lämmitystä. Puhdasta vettä säännöstellään tarkkaan. Aikuinen asukas saa juomavettä 1,5 litraa päivässä. 

Jonkinlaiset suihkut leirillä on. Niihin pääsee suihkukortilla kerran viikossa. WC:nä toimivat muutamat harvat ulkovessat. Niiden huolto on olematonta, joten hygienia on erittäin kehnoa.  

Ruokaa saa kerran päivässä, jos omia ruokavarastoja ei ole. Iso ongelma on sähkön puute. Vain jossain leirin osissa on sähköä. 

Illat ja yöt leirillä ovat hyytävän kylmiä ja pimeitä. Ruoka kokataan avotulella, joka lisää huomattavasti telttapalojen riskiä. Niilläkin alueilla, joissa sähköä on, sähköt katkeavat usein. 

Lapset ovat kivikasan päällä, jotkut keräävät kiviä ämpäriin.
Lapset leikkimässä.

Noin 4 000 lasta kärsii leirin huonoista oloista. Heidän kasvunsa ja kehityksensä on vakavasti uhattuna. Kouluja leireillä ei ole, vaan vapaaehtoiset aikuiset opettavat lapsia, tai vanhemmat lapset opettavat nuorempia niillä taidoilla, joita ovat itse ehtineet hankkia. 

Leirin harvat lääkäritkään eivät saa puhua leirin tapahtumista, mutta sieltä on kantautunut tietoja, että jopa viikoittain vastaanotolle tuodaan nälkiintyneitä, paleltuneita tai itsetuhoisen käyttäytymisensä vaurioittamia lapsia.  

mainos

Moria 2.0 ei anna kenellekään hyviä eväitä loppuelämää varten. 

Kolme lasta, taustalla telttoja.
Lapsille ei tarjota leirillä opetusta tai muutakaan kasvatusta tukevaa toimintaa. Päivät kuluvat hitaasti talvisella Lesboksen saarella.

Lisätietoja: https://nowyouseememoria.eu ja Instagram-tili @now_you_see_me_moria 

  • 10.3.2021
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Ali & Amir, Morian asukkaat