Tämä on Voiman visionäärisen talousliitteen pääkirjoitus.
Ensimmäinen Voima-talous julkaistiin Voiman välissä ja Issuussa toukokuussa 2021.
Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.
Talousjournalismilla on keskeinen asema julkisuudessa. Sanomalehdissä taloudella on yleensä oma osastonsa. Taloudella ja siihen liittyvällä tiedolla on keskeinen asema myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja hallinnassa. Ei ole merkityksetöntä, millaiseen tietopohjaan nojaten ja miten talousaiheita käsitellään.
Kyse on aiheiden valinnoista ja painotuksista. Ei ole neutraali valinta nimetä talousliitteen pysyväksi osioksi autot esimerkiksi ilmaston sijaan. Sama pätee näkökulman valintaan. Jos olemassa oleva tapa järjestää taloutta otetaan annettuna, vuosikymmeniä kestäneiden finanssi- ja rahapoliittisten viritysten haastaminen saattaa näyttäytyä vastuuttomana tai jopa vaarallisena.
Talousjournalismi myös tuottaa ja toisintaa kulttuuria. Esimerkiksi inspiraatioporno ja jaksamisen äärirajoja rikkovat menestystarinat ovat löytäneet tiensä talousosastojen sivuille. Näin viestitään, mikä elämässä on arvokasta ja tavoiteltavaa. Markkinafeminismin yksilökeskeisyys voi myös hyvin tässä ajan hengessä.
Relevantteina näyttäytyvien talousaiheiden kanssa käsi kädessä kulkevat erilaiset asiantuntijuuden arvostukset. Taloustieteilijät esiintyvät julkisuudessa useammin kuin minkään muun yhteiskuntatieteen asiantuntijat. Talousjournalismissa suomalaisessa mediassa eniten tilaa saavat pankkiekonomistit, ja julkisuus on keskittynyt suhteellisen pienelle joukolle talouden asiantuntijoita.
Tutkimuksen perusteella taloustoimittajat tunnistavat itse talousjournalismin liian yksiääniseksi. Tietopohjan ja aihevalintojen kapea-alaisuuteen pätee hyvin sanonta ”jos ainoa työkalu on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta”. Talouden käsittely sekä journalismin että politiikan asiayhteyksissä kaipaa työkalupakin laajentamista.
Maapalloa ja ihmisiä loppuun kuluttavia talouden muotoja tarkastellaan julkisuudessa kriittisesti liian harvoin. Ilmiöiden taustoittaminen ja liittäminen osaksi suurempia kokonaisuuksia jäävät myös usein uupumaan.
Käytännön yhteiskunnallisten järjestelyiden yhteyden huomioiminen suhteessa erilaisiin aatetraditioihin ja kauan sitten alkunsa saaneisiin historiallisiin kehityskulkuihin auttaa ymmärtämään maailman toimintaa paremmin. Tässä liitteessä tarkastellaan esimerkiksi nykyjournalismin yhteyttä fossiilikapitalismiin, vapauden ja omistuksen ristiriitoja sekä rahatalouden ja luonnonresurssien ihmisten toiminnalle asettamia reunaehtoja.
Tässä talousliitteessä saavat tilaa eri alojen tutkijat, jotka käsittelevät liitteessä talouden yhteiskunnallisia ilmiöitä ja popularisoivat tutkimusalueidensa sisältöä. Liite on kannanotto paremman talouden, paremman talousjournalismin ja talouden tietopohjan laajentamisen puolesta.
Pauli Huotari
Voima-talouden päätoimittaja
”En halua kertoa pelkästään sitä, mikä jo tiedetään”
Kuvataiteilija Juha Sääski asettaa itsensä jatkuvasti vaikean haasteen eteen. Hänen maalauksensa on helppo nähdä yhteiskunnallisena kommentointina, ja niin hän itsekin tekee. Samalla hän kuitenkin aina palaa niihin hetkiin, jolloin aloitti taiteilijanuransa ja halusi tuottaa maailmaan kauneutta: ”Olen parantumaton esteetti. Kaikissa ihmisissä on esteettisyyden kaipuu. Katselen omia töitäni – niiden sommittelua, rytmiä, värien vuorovaikutusta jne. – aina myös abstraktioina. Olenhan kasvanut modernistiseen perinteeseen.”
Modernistin sijaan Sääski on kuitenkin usein luokiteltu postmoderniksi, eikä hän tätä itsekään vierasta. Postmodernille on ominaista tietty ironia, ja Sääskikin on tunnettu maalaustensa ironisesta perusvireestä. Postmoderni ironia suuntautuu kuitenkin usein sisäsiittoisesti taiteen historiaan, kun taas Sääsken ironia ja parodia suuntautuvat suoremmin arkiseen elämään ja meitä kaikkia ympäröivään todellisuuteen.
Tuskin olen väärässä, kun ehdotan Sääsken määrevalikoimaan vielä yhtä sanaa: Sääski on metamodernistinen taiteilija. Metamodernismille ominaisesti hän on vilpitön kootessaan oman modernisminsa ja postmodernisminsa sirpaleita ja hänellä on pysyvä kiinnostus yhteisesti luodun todellisuutemme parantamiseen. Vaikka hän käyttääkin huumoria välineenään, hän ei kuitenkaan esitä helposti avautuvia ja nopeasti tyhjeneviä väitelauseita tai vitsejä: ”En halua kertoa pelkästään sitä, mikä jo tiedetään.”
Sääski on kuvallisten motiiviensa valikoinnissa tietoisen naiivi ja kliseinen – jopa metodisesti. Hän käyttää tuttua kuvastoa: ”Käytän kliseitä, koska kliseeksi muodostuvalla asialla on usein totuuspohja monelle ihmiselle.” Sääsken menetelmä on törmäyttää tämä yksikertainen kuvamaailma toinen toiseensa yllättävillä, uusia näkökulmia luovilla tavoilla. Akseli syntyy useimmiten traagisen ja koomisen välille: ”Tragikoomisella, keskenään ristiriitaisten elementtien yhdistelemisellä pyrin ilmentämään ihmiselämän paradoksaalisuutta sekäsaamaan asioiden ja ilmiöiden todellisen luonteen paljaammin näkyviin. ”Voisi häntä näin siis nimittää ovelaksi realistiksikin.
Otso Kantokorpi
