Mielenterveyden häiriöstä johtuva työkyvyttömyys maksaa vuosittain Suomelle satakertaisesti sen, mitä kuntoutuspsykoterapiaan nyt käytetään. Tilanne on sekä inhimillisesti että taloudellisesti katsottuna kestämätön. 

Alustavien tutkimusten mukaan koronaepidemian aikana joka kymmenes sairastui mielenterveyden häiriöön. Vuoden eristäytyminen, lisääntynyt työttömyys sekä huoli terveydestä ja tulevaisuudesta ovat olleet raskaita.

Moni sinnitteli arjessaan jo ennen pandemiaa. Mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy sairauslomalle. Työkyvyttömyys mielenterveyssyistä on kasvanut jo vuosia. Masennuksesta johtuva työkyvyttömyys on osittain sukupuolittunut ilmiö, joka koskettaa erityisesti nuoria ja eläkeikää lähestyviä naisia. 

Toisaalta mielenterveysongelmista kärsivä ei välttämättä koskaan edes pääse opiskelun tai työn pariin. Mielenterveysongelmat ovatkin merkittävä eriarvoisuuden aiheuttaja.

Mielenterveyden puolesta on vastikään tehty kaksi suosittua kansalaisaloitetta: aloite psykoterapiakoulutuksen muuttamisesta maksuttomaksi ja terapiatakuualoite, joka painottaa matalan kynnyksen palveluiden saatavuutta. Jälkimmäinen aloite on yhä käsittelyssä, mutta Helsinki päätti jo ottaa terapiatakuun käyttöön. Kehitystä siis tapahtuu, mutta kaikille eniten huomiota saaneet matalamman kynnyksen palvelut eivät riitä.

Kela korvaa ison osan kuntoutuspykoterapian kustannuksista. Kuntoutukseen ei pääse, jos on liian huonokuntoinen, sillä potilaalla täytyy olla edellytykset työkykyyn hoidon päätyttyä. Terapiaan pääseminen vaatii työkykyoletuksen lisäksi diagnosoidun mielenterveyden häiriön ja sopivan terapeutin etsimisen itse – sekä rutkasti omaa rahaa. 

Sopivan terapeutin etsintä täytyy maksaa kokonaan itse. Omavastuu terapiasta on yleensä noin 30 euroa per käyntikerta. Vuodessa maksettavaa kertyy 1 500–2 500 euroa. Keskiluokkainen voi helposti nähdä tämän järkevänä sijoituksena omaan hyvinvointiinsa. Jos tuloja ei juuri ole, hinta on mahdoton. Terapia on myös paljon vaikuttavampaa, mikäli sen kustannukset eivät itsessään aiheuta taloudellista ahdinkoa.

Toimeentulotuesta voidaan korvata terapiakustannukset. Tuki on kuitenkin aina tarkoitettu tilapäiseksi. Kuntoutus kestää vähintään vuoden ja siihen tulee kyetä sitoutumaan. Tämä on vaikeaa epäsäännöllisillä tuloilla. On myös paljon pienituloisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä saa toimeentulotukea, mutta joiden tuloilla on silti mahdotonta kattaa terapian kaltaisia ”ylimääräisiä” kustannuksia. 

Ihmisillä ei aina ole varaa tarvitsemaansa kuntoutukseen. Seurauksena voi olla syrjäytymistä, työttömyyttä, köyhyyttä ja ylisukupolvisia ongelmia. Jos kuntoutukseen ei pääse, on tarjolla lähinnä lääkehoitoa ja kenties epäsäännöllistä keskusteluapua.

Kuntoutuspsykoterapia on todella tehokasta: Kelan tutkijoiden mukaan jopa 80 prosenttia voi sen päätyttyä niin hyvin, että kykenee työhön tai opiskeluun.

Tarkkaa tietoa siitä, moniko jää vaille tarvitsemaansa hoitoa nimenomaan taloudellisista syistä ei ole saatavilla. Hyvätuloiset käyvät terapiassa joka tapauksessa enemmän, vaikka pienituloisilla sen tarve olisi keskimäärin suurempi. Köyhyys ja heikentynyt mielenterveys ovat yhteydessä toisiinsa.

Rahalla saa nopeamman hoitopolun. Nykymalli suosii niitä, joilla on taloudellisia resursseja ja tarpeeksi hoitoon pääsyn vaatimaa toimintakykyä. Kaikista heikoimmassa asemassa olevat jäävät herkästi ilman apua.

OECD arvioi, että mielenterveyden häiriöiden aiheuttama työkyvyttömyys maksaa Suomelle 11 miljardia euroa vuodessa. Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa rahoitetaan vuosittain noin 100 miljoonalla. Yhden ihmisen vuoden kuntoutuksen kustannukset vastaavat kahden viikon sairauspoissaolon kustannuksia.

Merkittävätkin satsaukset mielenterveyteen ovat siis taloudellisesti kannattavia sen lisäksi, että niillä voidaan vähentää inhimillistä kärsimystä.

Oikeus mielenterveyteen on myös ihmisoikeus. Suomi sai keväällä YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitealta  ihmisoikeussuosituksen: täällä täytyisi tarjota enemmän sellaisia mielenterveyspalveluita, joihin ihmisillä on aidosti varaa. Vain näin oikeus mielenterveyteen voi toteutua täysimääräisesti. Suosituksesta ei toistaiseksi ole puhuttu mediassa, vaikka mielenterveys on muuten ollut pinnalla.

Mielenterveyden kriisejä ei voida ratkaista purkamatta avunsaannin taloudellisia esteitä. Tarvitaan kunnianhimoisia toimia niin valtion kuin kuntienkin taholta. Keinoja on monia: Kela-korvausta voidaan kasvattaa, kuntouttavaa terapiaa voidaan siirtää enemmän julkisen terveydenhuollon vastuulle tai voidaan tehdä täsmätoimenpiteitä, joilla terapiasta tehdään taloudellisesti saavutettavampaa pienituloisille. Joillain vaurailla kunnilla voisi olla varaa subventoida pienituloisten kuntalaisten terapiakustannuksia. Valtakunnallisia toimia tarvittaisiin joka tapauksessa kipeästi, sillä avunsaanti ei voi olla kiinni kunnan taloustilanteesta.

Monen äskettäin sairastuneen tilanne saattaa parantua poikkeusolojen päättyessä. On kuitenkin selvää, että mielenterveyden ylläpidon ja hoidon pitää olla mahdollista apua tarvitseville.