”Aamulla liikkeelle lähtiessä ei voi tietää, että myöhemmin päivällä päätyy vaikka johonkin japanilaiseen autokorjaamoon hitsauttamaan varusteita kasaan. On täysin mystistä, miten meidät on pelastettu suhteellisen katastrofaalisista tilanteista”, Christoffer Leka kuvailee puolisonsa Kaisa Lekan kanssa tehtyjä pyöräretkiä.

”Välillä on vaikuttanut siltä, että matka on päätynyt umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä”, Kaisa jatkaa. ”Ei ole ollut hengenvaaraa, mutta on ollut täysin ylitsepääsemättömän tuntuisia tilanteita pyörien kanssa. Kerran jalkani katkesi, ja sitten saksalainen tyyppi korjasi sen puolessa tunnissa. Reissuilla muodostuu ihan toisenlainen maailmankuva kuin uutisissa, jotka kertovat siitä, kuinka lähinnä kaikki haluavat tappaa sinut tai vähintäänkin riistää. Kun on pyöräilemässä, niin pahimmatkin jättiläisautolla ajavat ja pihviä syövät Trumpin kannattajat ovat auttaneet meitä jossain Idahossa.”

Kaisa ja Christoffer Leka ovat pariskunta, joka tunnetaan sarjakuvista ja melko äärimmäisistä seikkailuista polkupyörillä ja kajakeilla. Kaksikko on muun muassa polkenut kotoaan Porvoosta Ranskan Nizzaan sekä halki Pohjois-Amerikan New Yorkista San Franciscoon. Kajakeilla tehdyistä seikkailuista kenties mittavin on kesällä 2018 kaksi kuukautta kestänyt reissu Viennanmereltä jokia ja kanavia pitkin Laatokalle ja sieltä Pietariin.

Näin pitkiä matkoja ei olisi mahdollista tehdä niin, että asuisi hotellissa koko ajan. Tämä on pakottanut Lekat turvautumaan lukemattomia kertoja tuntemattomien apuun ja esimerkiksi yöpymään teltassa wyomingilaisessa puistossa. He kokevat, että tekee ihmiselle hyvää menettää kontrolli ja heittäytyä, luottaa.

”Vastavuoroisesti tietenkin myös kutsumme pyörämatkailijoita meille. Täällä on aina sänky tarjolla ja lämmintä ruokaa pöydässä. Se on pientä, mutta juuri sille ihmiselle se voi olla todella iso juttu niin kuin se on ollut meille”, Christoffer Leka – kavereiden kesken Leka – toteaa.

Ihmiselle tekee hyvää menettää kontrolli ja heittäytyä, luottaa.

Sarjakuva pullopostina

Yleisö on päässyt seuraamaan näitä matkoja Lekojen sarjakuvien kautta. Sarjakuvan muotoisissa matkapäiväkirjoissa heidät on kuvattu eläinhahmoina: Kaisa on mikkihiirimäinen hiiri ja Leka puolestaan ankka. 

Kaisa Leka tuli monelle tutuksi vuonna 2003 ilmestyneen I’m Not These Feet -albumin myötä. Siinä hän kuvasi prosessia, jossa hänen jalkansa amputoitiin polvien alapuolelta. Synnynnäinen vamma teki kävelystä kivuliasta, proteesit toivat vapauden liikkua.

”Kun tapasimme, Kaisa oli halunnut ryhtyä sarjakuvateiteilijaksi ja minä kannustin häntä”, Christoffer toteaa pariskunnan sarjakuvauran alkuvaiheista. 

Nykyisin Lekojen työskentely yhdessä on tiivistä ja saumatonta. Kaisa vastaa piirtämisestä ja Leka puolestaan typografiasta ja fyysisten teosten suunnittelusta. Toistensakin töistä molemmilla on sanottavansa, eikä ole useinkaan selvää, missä yksi homma loppuu ja toinen alkaa.

Roolien lomittuminen ja vaihtelu näkyy myös siinä, että vuonna 2012 Suomen sarjakuvaseuran vuosittainen Puupäähattu-palkinto myönnettiin Kaisalle, mutta vuonna 2018 Sarjakuva-Finlandia ojennettiin molemmille Lekoille.

”Olen ymmärtänyt, että en oikein ymmärrä ihmisiä”, Kaisa toteaa. ”Leka on se, joka ymmärtää meidän lukijoita ja hän osaa paketoida meidän tarinat niin, että ne puhuttelevat. Usein keksimme ensin teoksen aiheen, sitten muodon, Leka tekee teoksen kannen ja sitten minä teen täytettä kansien väliin.”

Tarinan muoto ohjaa kirjojen ulkonäköä. Esimerkiksi Vienanmereltä lähteneestä matkasta kertova Russian Diaries on perinteinen kovakantinen kirja, mutta ensi vuonna ilmestyy noin sadan postikortin nipusta koostuva teos. Reissusta lähetettyjä postikortteja nähtiin myös Yhdysvaltojen halki vieneestä matkasta kertovassa Imperfect-albumissa. 

Joukosta tyystin omanlaisenaan erottuu Logbook. Lekojen ja heidän kaveriensa melonteretkestä Helsingistä Utön saarelle kertova teos on rullattu lasipulloon. Pullot jaettiin rannoille satunnaisten ihmisten löydettäväksi. Teos rahoitettiin Sarjakuva-Finlandia-palkintoon sisältyneellä viidellätuhannella eurolla. Teokset jaettiin ilmaiseksi, koska, Lekan sanoin ”Olisi tuntunut väärältä myydä niitä. Nyt saimme jaettua lahjan edelleen”. 

Hitauden estetiikkaa

Sarjakuvansa Lekat julkaisevat oman Absolute Truth Press -kustantamonsa kautta. Kustannustoiminta, matkojen suunnittelu ja sarjakuvien piirtäminenkin tapahtuvat usein pariskunnan kotona Porvoon keskustassa sijaitsevassa vanhassa puutalossa.

Lekojen elämäntapa ja kiinnostuksen kohteet näkyvät jo kotia lähestyttäessä. Verannan vieressä kajakit odottavat seuraavaa retkeä, verannalla on kaksi polkupyörää ja pyöräkärry. Eteisessä on kaksi pyörää lisää.

Sekä olo- että makuuhuonetta dominoivat lattiasta kattoon kurottuvat keräilyharrastuksesta kertovat kirjahyllyt. Vintille rakennettu työhuone puolestaan on täynnä tavaraa kirjapinoista täysiin postikorttitelineisiin, pehmoleluja, kiiltävän uusia sekä museoikäisiä tietokoneita, muinaisia projektoreita sekä vanhoja opetustauluja.

Graafista suunnittelua Lahden muotoiluinstituutissa opettava Christoffer perustelee kirjapinot ja muun tilpehöörin työllä. Esimerkiksi sohvan vieressä muiden kirjapinojen joukossa nököttävä siisti pino vanhoja aapisia on hankittu opiskelijoita varten. 

”Minulla oli alkamassa kurssi jossa suunnittelemme aapisia, kun kävelin Helsingin Yrjönkadulla ohi antikvariaatista. Sinne oli juuri tuotu 30 vuoden ajan kerätty kokoelma aapisia. Kannoin heti kolmasosan niistä kotiin. Loput jäivät sinne, koska rahat loppuivat kesken. Oikeutin tämän sillä, että opiskelijat hyötyvät hankinnasta.”

Christoffer Lekan rakkaus vanhaa estetiikkaa kohtaan ei näy ainoastaan vanhojen kirjojen hamstraamisessa. Myös Lekojen omissa kirjoissa taiteilijat poseeraavat usein vanhahtavissa varusteissa, vaikka oikeasti retket tehdään nykyaikaisten, jopa huipputeknisten välineiden avulla. Tälle kuitenkin löytyy selitys.

”Tämä liittyy minun visuaaliseen maailmaani”, Leka innostuu. ”Picasso on todennut kutakuinkin niin, että taide on vale, joka kertoo totuuden. Nämä ye olde -kuvat kuvastavat meidän kokemustamme. Niin ihania kuin hipoimmat hiilikuitupyörät ovatkin, ne eivät ole meidän tekemisemme ytimessä. Matkojemme tietty vanhankaltainen tehottomuus ja hitaus tuo mukanaan merkityksellisyyden, ja siitä haluan kertoa näillä kuvilla. Kuvat vastaavat paljon enemmän kokemustamme kuin kuva urheilijamiehestä kiipeämässä vuoren seinää hiilikuitupyörällä.”

Arvaamattoman kanssa

Työhuoneen tavarapaljous toimii väkevänä vastapainona pitkien matkojen askeettisuudelle. Jopa kuukausien mittaiselle reissulle ei oteta mukaan mitään ylimääräistä.

”Koen, että välillä pidämme vapaata kaikista tavaroistamme”, Kaisa nauraa. ”Niiden luokse on sitten kiva palata.”

”Tämä on selkeästi ristiriitaista”, Christoffer myöntää. ”Mutta elämä on monella tavalla ristiriitaista, ja on tärkeää tavoitella tasapainoa ja itselle oikeaa. Täällä työhuoneessa vallitsee maksimalismi ja matkoilla minimalismi.”

Kaisa jatkaa askeesista: ”Seuraamme henkistä traditiota. Monet ajattelevat, että henkisyyteen kuuluu istua tyhjässä huoneessa ja tuijottaa tyhjää seinää. Mutta meidän henkinen polkumme ei pyri tyhjyyteen, maailmankaikkeuteen sulautumiseen.”

Lekat seuraavat Gaudiya Vaishnavismia, joka on osa yhtä hindulaisuuden isoa haaraa. Arkisessa puheessa kattotermi, jonka alle Lekatkin usein sijoitetaan on Hare Krishna.

”Suhteemme tavaraan on hyvin pragmaattinen siinä mielessä, että materia ei itsessään ole hyvää tai pahaa”, Kaisa jatkaa. ”No okei, on täällä turhaakin tavaraa, mutta meidän näkökulmastamme tyhjä huone ei ole yhtään henkisempi kuin nyt ympärillämme oleva hoardaajan huone.”

Tämä Lekojen valitsema henkinen polku – tai oikeammin polku, joka valitsi heidät – on herättänyt myös kielteisiä reaktioita. He ovat saaneet oman osansa skeptisistä asenteista ja Kaisaa on jopa suututtanut se, että uskonto määritellään vain epä-älylliseksi lohdun hakemiseksi.

Meistä jokainen saa ennemmin tai myöhemmin maailmalta turpaan.

”Olen saanut tukea harjoituksista. Meistä jokainen saa ennemmin tai myöhemmin maailmalta turpaan. Kaikki tarvitsevat lohtua jostain. On aina kysymys, mistä sitä hakee, ja mistä se löytyy.  Kun jalkani amputoitiin, monet kysyivät, että miten tämä vaikuttaa identiteettiini. Totesin, ettei millään tavoin. Sillä, mitä materiaalia jalatkani ovat ei ole merkitystä identiteetilleni. Minä olen itse ja sillä, mitä materiaalia kehoni tai jalkani ovat ei ole mitään väliä.”

Kun on sinut itsensä kanssa, myös arvaamattoman ja odottamattoman kohtaaminen saattaa olla helpompaa, Christoffer toteaa.

“Näen tämän sen niin, että henkisyys on perusta, jonka päälle kaikki rakentuu elämässä. Hindulaisuudessa ja siitä kummunneessa buddhalaisuudessa lähtökohtana on, että elämä on kärsimystä. Kun sen on sisäistänyt, niin on helpompi kohdata esimerkiksi koronan kaltainen pandemia, joka suisti normaalin raiteiltaan.”

Korona rikkoi monien illuusion kontrollista, mitä on yritetty kompensoida esimerkiksi koronalukujen loputtomalla seuraamisella. Ikään kuin lukuja katsomalla yksilö saisi kontrollin takaisin.

”Moni on henkisesti vaikeuksissa, koska meille luvattiin ’turvallisuutta’ ja se vietiin pois. Tähän liittyy se, mitä sanoin matkoistammekin: me emme kontrolloi mitään, olemme kyydissä”, Christoffer jatkaa.

Itsekeskeisyydestä

Vuosikymmeniä omaa polkuaan seuranneet Lekat ovat nähneet ympäristön reaktioiden muutoksen. Kaisa huomauttaa, että parikymmentä vuotta sitten veganismi näyttäytyi äärimmäisyytenä ja meditaatio jonain vieraana, kenties jopa pelottavana. Nyt elämme keskellä vegebuumia, ja monet hakevat rauhaa arkeensa meditaatiosta. Korona-ajan tuoma stressi on vain lisännyt tarvetta rauhoittumiselle, ja monien puhelimista löytyy joku lukuisista tarjolla olevista meditaatioaplikaatioista. 

Meditaation tuotteistuminen ja yleistyminen ei itsessään kaksikkoa häiritse, mutta liittyy siihen ongelmiakin.

”Minusta on huikeaa, että meditaatiosta puhutaan avoimesti”, Kaisa aloittaa. “Mutta tuntuu pahalta, millaisia rahasummia pyydetään asioista, jotka meidän mielestä kuuluisivat kaikille. Se kaupallistaminen ja tuotteistaminen häiritsee. Ei tietenkään ole automaattisesti paha, jos joku opettaa joogaa ja meditaatiota ja saa siitä palkkaa, mutta halvat lupaukset häiritsevät.”

”Jos naistenlehden kannessa sanotaan, että ’paranna seksielämääsi meditaatiolla’, ollaan aika etäällä itse asiasta”, Christoffer jatkaa. ”Taatusti meditaatiolla voi parantaa seksielämää ja olla paremmin läsnä tilanteessa, mutta se on kuin puhelimen vasarana käyttämistä. Tavoitteet ja keinot menevät sekaisin. Jos keskitymme pieniin murusiin, niin kuinka mahtava se koko todellisuus voikaan olla? Nuo pienetkin harjoitteet ovat hyvä juttu, mutta itse haluan seuraavaksi selvittää mihin se toimivuus perustuu.” 

”Meditaatio ja harjoitus on itsetarkoitus, niitä ei pitäisi tehdä työtehon tai laihtumisen tai seksin takia”, Kaisa tarkentaa.

Tavoitteena ei ole hakea mielihyvää. Christofferin mukaan päämäärä on näkökulman muutos, ”siirtymä itsekeskeisyydestä ja oman nautinnon hakemisesta tilaan, jossa korkeimpana hyveenä on palveluasenteen omaksuminen”.

Lekojen sarjakuvissa uskonto näkyy lähinnä sivuhuomioina, paitsi pyhiä kirjoituksia käsittelevässä Time After Time -albumissa. Vaikka sarjakuvissa ei uskontoon suoraan liittyviä asioita paljoa käsitelläkään, ei yhtä oikein voi erottaa toisesta.

”Pyrimme puhumaan kirjoissa matkoilla saamistamme kokemuksista ilman, että meidän tarvitsee kertoa että ’Krishna sanoo näin’”, Leka toteaa. ”Mutta siellä on niitä samoja ajatuksia psykologiasta ja ihmisen olemassaolosta, joita on käsitelty vaikkapa Bhagavad Gitassa. Puemme ne ajatukset sellaisiin sanoihin, joita kaikki lukijat ymmärtävät.”

Matka omaan mieleen

Sarjakuvissa kuvatut matkat toimivat myös osana pariskunnan omaa henkistä matkaa. Matkoilla tunnista toiseen, päivästä toiseen ja jopa kuukaudesta toiseen toistuvat monotoniset liikkeet ja rutiinit  toimivat itsessään meditaation kaltaisena harjoitteena.

Ajatus tuhansien kilometrien mittaisista pyörä- ja kajakkireissuista vaikuttaa melko äärimmäiseltä. Lekat kuitenkin kavahtavat ajatusta, että kyseessä olisi erityisen äärimmäisestä suorituksesta.

Pyörä- ja kanoottiretkien pituus palvelee perusteltua tarkoitustaan.

”Tämä on rauhallista extremeä. Pitkät matkat mahdollistavat sen, että pääsee syvemmälle oman päänsä sisään”, Kaisa aloittaa. ”Pari viikkoa voi vielä hampaat irvessä puristaa, mutta kun on pari kuukauttakin matkalla, on pakko löytää tapoja elää oman mielensä kanssa.”

Matkojen pituus, hitaus ja tehottomuus tuo ymmärrystä omasta pienuudesta.

Matkojen pituus, hitaus ja tehottomuus tuo ymmärrystä omasta pienuudesta.

”Siihen tienpientareelle voi istahtaa ja kiroilla, mutta se ei auta mitään. Minun tunteeni eivät olekaan niin iso juttu, autiomaata ei kiinnosta.”

”Matkat noudattavat joogasta tuttua ajatusta siitä, että tekee vähän joka päivä, ja yhtäkkiä huomaa tulleensa pitkälle”, Christoffer täydentää. ”Kun ihmiset kuulevat meidän esimerkiksi polkeneen Nykistä San Franciscoon, he ovat että ’aivan mielipuolista’. Ja kuulostaahan se hullulta ja ehkä keksityltäkin, jos sen noin esittää. Mutta kun keskittyy päivä kerralla siihen matkaan ja maailmaan, siirtyy tilaan, jossa voi kuunnella itseään ja ympäröivää maailmaa eri tavalla kuin arjessa.”

Pitkällä matkalla ei yhdessä päivässä tarvitse edetä paljon. Toisinaan reissuilla on tullut vastaan äärimmäisiä olosuhteita. Se ei kuitenkaan ole tavoitteena. Kaisa toteaakin, että heidän matkansa ovat tyystin erilaisia kuin vaikka Pohjoisnavan yli hiihtäminen tai mäen laskeminen kahtasataa, missä kuolemanvaara on akuutisti läsnä. 

Christoffer myöntää, että pitkään matkaan liittyy väistämättä tietty fatalismi, koska kaikkea ei voi kontrolloida. Mutta riskinsä olisi siinäkin, että viettäisi koko loppuelämänsä kotona. Onnettomuus voi sitä paitsi sattua missä tahansa.

Kaisa kuvailee asennettaan myös hindulaisella käsityksellä karmasta.

”Voimme vaikuttaa siihen, miten me elämme, mutta kun kuoleman hetki tulee, niin se tapahtuu missä olenkin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskon voimalla heittäytyisimme vuoren rinteeltä alas ja luottaisimme että ’kaikki järjestyy’. Tähän kuuluu ajatus siitä, että me emme omista mitään, emme edes tätä kehoa. Meidän tehtävänämme on pitää huolta tästä lainassa olevasta kehosta, jotta voimme tehdä hyviä juttuja ja jättää positiivisen jäljen maailmaan.”