Lukuaika: 7 minuuttia

Kingstonista Kalasatamaan – sound systemin pohjalta on rakentunut moni musiikin alakulttuuri. Juttusarjan 1. osa: Reggae ja dub

Lue historiasta

Kainalojuttu Sound system -kulttuurin historiaa on julkaistu tämän artikkelin lopussa. Rullaa alas, jos haluat perehtyä myös historiaan!

”Big up from Salamari Sound, next up is Ivah Sound”, selector huutaa ja musiikki siirtyy kaiuttimista toisiin biitin pysyessä tasaisena. Yhden äänentoistolaitteiston edessä tanssineet vaappuvat nyt toisen eteen, rivissä niitä on kolme.

Kesäisillä Wibes-festivaaleilla on menossa suomalaisten sound systemeiden gathering. Paikalla ovat Ivah Sounds, Salamari Sound System ja Equal Share Sound System. Jokaisella kollektiivilla on oma miksausteltta äänentoiston eteen rakennettuna. Se sijaitsee yleisön tasolla, siellä missä miksaaja normaalissa konsertissakin olisi.

Kuva: Elina Hiironniemi

Vain esiintyjä tuntuu puuttuvan. Yleisö jammailee järkyttävän suurten kaiuttimien edessä, mutta missään ei näy mitään bändiksi tunnistettavaa. Paviljonkien sisällä kahlataan vinyylilaatikoita läpi vimmatulla sorminäppäryydellä samalla, kun operaattori yhtä taidokkaalla motoriikalla hienosäätää taajuuskorjaimen liukuja ja nuppeja hakien kappaleeseen sopivaa täydellistä soundia äänentoistojärjestelmästään. Kuvio vaikuttaa maallikon silmissä oudolta, mutta sillä on pitkät perinteet.

Equal Share Sound Systemin selector plärää levylaatikkoaan läpi. Kuva: Elina Hiironniemi

”Me ollaan vähän insinöörejä”

Jamaikalla sound system -kulttuuri syntyi tarpeeseen. Niin Suomessakin. 1970–90-luvuilla erilaisia reggaeklubeja oli esimerkiksi Tavastialla, Disco Joyssa, Jumbossa ja Fat Mamassa, mutta suoranaista sound system -toimintaa ei vielä ollut. Voidakseen soittaa rakastamaansa musiikkia harrastajat joutuivat rakentamaan itse omat äänentoistonsa eli sound systeminsä.

Sound system tarkoittaa PA-laitteiston lisäksi kollektiivia, joka on aina tekijöidensä näköinen ja kuuloinen. Suomessa on noin kymmenkunta aktiivista sound systemiä, joiden lisäksi on lukemattomia pienempitehoisia järjestelmiä. Jokainen niistä on uniikki.

Suomen sound system  -skene syntyi 2000-luvulla, kun Healing of the Nation Sound System perustettiin, kertoo skenen takapiruna toimiva tekninen pioneeri ja ääniteknikko Mikko Laurila. Hän tutustui Healing of the Nationin porukoihin sound systemin bileissä.

Laurila oli todennut kaiutinjärjestelmän omistajille, että ”ettehän te noita vehkeitä voi noin käyttää”. Siihen aikaan sound systemin parissa toiminut, hiljattain edesmennyt ääniteknikko, tuottaja ja miksaaja Toni Heinonen (1986–2021) oli kuulemma aluksi katsellut Laurilaa ”mikä helvetin ukko toi on”-ilmeellä. Kohtaaminen kuitenkin johti viidentoista vuoden ystävyyssuhteeseen, jonka aikana miehet tekivät monenlaisia äänihommia yhdessä.

Healing of the Nation on Suomen vanhin edelleen toiminnassa mukana oleva sound system. Vaikka sen järjestämät tapahtumat ovat olleen reggae ja dub -painoitteisia, sound system soi aikoinaan tapahtumissa, joissa tuotiin dubsteppiä ja grimeä Suomeen. Tapahtumia järjestettiin muun muassa Herttoniemessä sijaitsevalla treenikämpällä ja Hakaniemen punk-luolassa Factoryssa, jonka paikalla on nykyään nepalilainen ravintola.

Laurila oli mukana myös legendaarisen Barely Legal Sound Systemin toiminnassa, joka muun muassa soi Metsäfestiwaal 2010:n päälavalla ja monissa Hytkyn ja Entropyn tapahtumissa. Toiminta ei kuitenkaan pyrkinyt sound systemin perinteiseen kollektiivisuuteen, vaan keskittyi enemmän tapahtumatuotannon ja PA-vuokrauksen tasolle. Barely Legal Sound Systemin kaiuttimia voi nykypäivänä kuulla dub-musiikkiin keskittyvän Dreadlock Tales Dub Sound Systemin tapahtumissa. 

Laurilan Rig&Debug Sound System on toiminut eri muodoissa 2000-luvulta asti. Sen tarkasti kalibroitu ja erittäin monikäyttöinen nykyversio on koronapandemian vuoksi ennättänyt järjestää vain yhden tapahtuman. ”Se oli kyllä aika propellihattuilua. Me ollaan vähän semmosia insinöörejä”, Laurila hymähtää.

Reggae-preamp. Kuva: Elina Hiironniemi

”Siellä käämittiin kelatkin itse”

Kaiuttimien lisäksi sound systemin keskeinen osa on reggae-preamp, joka on tekninen jäänne 1960-luvulta. Tuohon aikaan länsimaissakin äänitekniikka oli vielä lapsenkengissä. Elviksen ja The Beatlesin suosion myötä syntyi tarve laajentaa soivaa äänikaistaa suuremmalle yleisölle. Järjestelmät tehtiin esimerkiksi JBL:n ja ElectroVoicen kaiutinpiirrosten mukaan, mutta tehdasvalmisteisten laitteiden puutteiden takia harrastelijat joutuivat rakentamaan kitaransa ja kaiuttimensa itse.

Karibialla tekniset taidot ja resurssit rakentaa laitteita olivat äärimmäisen köyhyyden vuoksi kuitenkin paljon huonommat. Kansalla ei ollut radioita tai varaa päästä kuuntelemaan livemusiikkia. Syntyi tarve rakentaa omat äänentoistojärjestelmät, usein kierrätysromusta.

”Täällä tehtiin vahvistimet itse, siellä käämittiin muuntajakelat itse”, kuvailee Laurila.

Samalla syntyi reggae-preamp, joka on yhdistelmä DJ-mikseriä ja jakosuodinta. Pystyssä seisova räkkilaite ohjailee kaiuttimiin lähtevää signaalia sekä levysoittimista ja mikrofonista sisääntulevaa signaalia. Laitteisiin saa yleensä kytkettyä kahdesta viiteen kaiutinsektiota, mikä määrittää sound systemien, tapahtumien ja skenen kokoa.

Näiden lainalaisuuksien lisäksi sound systemin saundiin vaikuttavat sen rakentajien musiikilliset ja ideologiset taustat, joita Suomenkin pienessä skenessä on monia.

Equal Share Sound System, Salamari Sound System ja Ivah Sounds vierekkäin. Kuva: Elina Hiironniemi

Kolmen rivistö korostaa eroja

Heinäkuussa 2021 Wibes-festivaalien Sound System Arena -lavalla on kolme sound systemiä vierekkäin. Jokaiselle on varattu oma soittoaika. Lisäksi ohjelmassa on yhteisiä sessioita, joissa sound systemit soittavat vuorotellen. Juuri näissä sessioissa huomaa järjestelmien äänentoistolliset erot, jotka ovat yleensä tietoinen valinta.

Ivah Soundin järjestelmä on näistä kolmesta hiotuin. Skenen suurin kollektiivi on halunnut tehdä siitä mahdollisimman monikäyttöisen erilaisia musiikkityylejä ja tapahtumatiloja varten. Pinosta löytyy muun muassa Mikko Laurilan suunnittelemat Polar Bear -scoopit ja Sagen reggae-preamp, joita pidetään skenessä myös eräänlaisina standardeina. Kaikki on rakennettu itse koivuvanerista, jota pidetään yleisesti parhaana kaiutinmateriaalina. 

Salamari Sound Systemin boksit ovat myös koivua ja itse rakennetut. Rautaa heiltä löytyy myös: 80-luvun Yamahan etumikseri, analogipäätteitä, brittiläisenä käsityönä valmistettu preamppi ja muita maallikon korvaan ikävästi teknojargonina särähtäviä osia ja kappaleita.

mainos
Kuva: Elina Hiirronniemi

”Me halutaan, että se kuulosta musiikilliselta. On paljon saundeja, jotka eivät ole omaan korvaan niin musiikillisia, muun muassa markkina-PA. Meidän juttu ei ole tehdä monimutkaisia digitaalisia asioita, vaan pitää homma ja signaaliketju yksinkertaisena, jotta luonnollinenkin, esimerkiksi 70-luvun roots-reggae, voi kuulostaa siltä, miltä se on tehty kuulostamaan”, kommentoi Salamari Soundin selector ja operaattori Joona Venäläinen ääniteknisiä ratkaisuja.

Kotikutoisin sound system areenalla on ehdottomasti Equal Share Sound System, jonka tekniset ratkaisut pohjautuvat kirpputorien tonkimiseen ja analogilaitteiden käyttöön. Budjetti on ollut pieni, ja laitteisto rakentunut palanen kerrallaan pohjautuen 80-luvun teknologiaan luoden sille omaperäisen, sympaattisen ja särmikkään rouhean saundin.

Starakulttuuria vastaan

Soitettava musiikki heijastelee paitsi jokaisen sound system -kollektiivin jäsenen musiikillisia mieltymyksiä, myös sen käytössä olevaa tekniikkaa. Ivah Sounds soittaa mielellään teknoreggaeta ja dubsteppereitä. Salamarin selectorit pitävät 1970- ja 1980-luvun kauniista, melodisesta roots reggaesta. Equal Sharen spektri on laaja, 60-luvulta nykypäivään, mutta painottuu 1980- ja 1990-luvun dancehalliin.

Jokaisella sound systemillä on oma puolen tunnin mittainen soittoaikansa, mutta illan kuluessa soittoajat lyhenevät ja sessio muuttuu intensiivisemmäksi. Järjestelmät soivat yksi kerrallaan. Sound systemin selector valitsee soitettavat levyt. Alkuillasta yksi sound system saattoi soittaa vaikka kuusi levyä putkeen, illan loppua kohden se soittaakin vain levyn tai pari kerrallaan ennen kuin soittaja vaihtuu.

Näissä sessioissa ei ole Jamaikalta tuttua kilpailullista sound clash -elementtiä, jossa pyritään todistamaan kenellä on isoimmat äänenpaineet ja parhaat levyt. Pikemminkin kyse on soittajien välisestä vuoropuhelusta, jossa pyritään pitämään biitti mahdollisimman tasaisena ja katkeamattomana. Sessio luo musiikillista jatkumoa, joka edustaa sound systemin omia musiikillisia näkemyksiä samalla ylläpitäen yleisön mielentilaa. Samoin kuin jazzmuusikot kommunikoivat improvisoiduin vuoropuheluin, heittelevät sound systemit session ajan musiikillisen jatkumon haastetta osapuolelta toiselle.

Yleisö tanssii sound system -järjestelmien suuntaan eikä heidän taakseen jääviä selectoreita, operaattoreita tai settiä täydentäviä live-muusikoita kohti. Ensikertalainen saattaakin ihmetellä asetelmaa, jossa yleisö ei tuijota DJ:tä tai bändiä.

”Mainstream trance-tapahtumissa on vahvassa osassa kuka soittaa, mikä tekee siitä yksilölajin ja ehkä vähän egokeskeisemmän homman”, selittää Equal Sharen Sampo.

”On osa tätä sound system -kulttuuria, että vähän ehkä kapinoidaan esiintyjäkeskeisyyttä ja starakulttuuria vastaan. Enemmän tuodaan esille musiikkia ja jaetaan sitä ihmisten kanssa”, jatkaa Equal Sharen toinen jäsen, Ari.

Salamari Soundin Venäläinen summaa: Tärkeä pointti on, että emme edusta itseämme emmekä edes boksejamme. Edustamme musiikkia, jota soitamme. Mielestäni se on arvokasta tajuta, että ei olla nostattamassa omaa egoa tai pönkittämässä omaa mainetta vaan kantamassa tärkeää viestiä ja sanomaa toisille ihmisille. Kukaan ei ole siinä tilanteessa eri tasolla, musiikki johdattaa joka ikistä. Arvostus musiikkia kohtaan saa meidät kokemaan vapautta. Vapauden sanoma, sitähän me ihmiset kaipaamme.”

Ikuisuuskysymys kasvusta

Suomalainen sound system -kulttuuri toimii tällä hetkellä undergroundissa: varastohalleissa, metsissä ja puistoissa. Skenen sisällä on monenlaisia näkemyksiä siitä, millainen sen tulevaisuuden pitäisi olla. Toiset haluavat, että kulttuuri kehittyisi julkisempaan suuntaan ja että festivaalit buukkaisivat sound systemeitä ohjelmistoonsa. Toisia ei haittaa undergroundissa toimiminen tai skenen laajeneminen, kunhan se tapahtuu luonnollisesti eikä pakottamalla.

Kuva: Elina Hiironniemi

Mikko Laurila on kuitenkin huolissaan mahdollisesta laajenemisesta. ”Keskimäärin tuntuu siltä, että kun jokin asia nousee tosi isoksi, on liian paljon ihmisiä, jotka määrittävät sitä.” Esimerkkitapaukseksi hän nostaa brittiläisen dubstepin syntymän ja kuoleman, joka syntyi nimenomaan jamaikalaisen sound system -kulttuurin vaikutuksesta.

”Sillä ei ollut mitään hirveän tarkkaa määritelmää. Oli jonkun näköinen BPM ja estetiikka, mutta ei sitä kukaan sanonut ääneen. Kun skene pysyi tarpeeksi pienenä, kaikki, jotka olivat messissä tajusivat estetiikan, mihin se riittää, ja tutkivat mihin se muuttuu ja muotoutuu. Sitten jossain vaiheessa, kun dubstep levisi massiiviseksi ja Yhdysvaltoihin, se muutti muotoaan todella paljon. Artistien piti tunnin mittaisessa konemusafestareiden setissä saada niin monta överidroppia aikaseksi, että siitä muodostui itseään ruokkiva kehä. Tällaisen jälkeen joku ’aitopää’ joutuu määrittelemään, että ‘tuo ei ole oikeata’ tai ‘tämä ei ole oikeata’ ja meillä ’aitopäilläkin’ on monia erilaisia mielipiteitä. Se mua huolestuttaa.”

Laurilan mielestä maahanpinottavien klassisten reggae sound systemien tekniset rajoitteet, jotka määrittävät tapahtumien koon ja reggaehin liitettävät stereotypiat suojelevat skeneä niin hyvin, ettei sitä ole helppo tuotteistaa.

Kuva: Elina Hiironniemi

Epäkaupallisuus antaa liikkumavaraa

Equal Sharen Arin mukaan epäkaupallisuus ja underground antavat paljon liikkumavaraa, koska silloin ei ole niin sidottu kellonaikoihin, sääntöihin ja tilavuokriin. 

”Reggae on pohjimmiltaan vähäosaisten musiikkia, jota kaikki voivat tulla kuuntelemaan. Liput ovat halpoja, voi tulla vitosella sisään ja nauttia koko illan bassosta. Se on meidän arvoissamme korkeimmalla. Jos tulee takkiin, niin sitten tulee takkiin.”

Kuva: Elina Hiironniemi

Salamari Soundin Joona Venäläinen kokee sound system -kulttuurin arvomaailman omakseen.

”On paljon asioita, jotka ovat hyvin rastafariliitännäisiä soundikulttuurissa ja sen edustamisessa. Uskoo ken tahtoo, jokaisella on oma luojansa ja johdattajansa. Se arvomaailma ja aatemaailma on hyvin lähellä sydäntä ja sitä haluan myös jakaa muille. Koen, että ihmiset ottavat sen lämmöllä vastaan. He haistavat sen meidän jutusta, kun me soitetaan, että me halutaan levittää vapauden ja yhteisöllisyyden ja ymmärtämisen sanomaa. Rakkauden sanomaa. Se ei edusta niitä isoja bokseja, jotka mylvivät korvillaan, tärisyttävät joka ikistä suolta, sisuskalua ja luuta, vaan sitä, että meillä on yhteisö, joka toimii yhdessä ja antaa vapauden ja tukensa jokaiselle osallistujalleen.”

Kuva: Elina Hiironniemi

Sound system -kulttuurin historiaa

Orjakaupasta, kolonialismista ja luokkaeroista syntynyeen sound system -kulttuurin musiikilliset ja yhteiskunnalliset juuret ulottuvat rastafarismiin. Perinteinen reggaerytmi on syntynyt länsiafrikkalaisen perinnerummutuksen vaikutteista. Reggae-biitin rinnalle syntyi äänentoiston myötä dub-biitti, joka kuuluu lukemattomissa musiikkilajeissa edelleen. 

Yhteisöllisyys ja lähestyttävyys olivat tärkeitä sound system -kulttuurissa. 1940-luvun Kingstonin ghetoissa monella ei ollut varaa ostaa levyjä tai lähteä klubille kuuntelemaan elävää musiikkia, jota oli tarjolla lähinnä turisteille ja eliitille. Tiskijukat pystyttivät sound systeminsä eli itse rakennetut tehokkaat äänentoistojärjestelmänsä levysoittimien kera kadun varrelle. Virta kaiutinjärjestelmään saatettiin ottaa paikalle tuodusta generaattorista tai kollektiivin mekaanikko kytki sähköt lyhtypylväästä. Tapahtumiin myytiin halpoja lippuja, joihin köyhilläkin oli varaa. Sound systemeistä kasvoi nopeasti elävää musiikkia suositumpaa.

1950-luvulla sound systemit olivat istuttaneet itsensä jamaikalaisen työväen kulttuuriin. Musiikki oli heidän omaansa, ja siitä oltiin ylpeitä. Suosio synnytti kuitenkin kilpailua, sillä katukulttuurissa liikkui rahaa. Sound system -pioneerien Duke Reidin ja Clement ”Coxsone” Doddin organisaatiot kilpailivat kiivaasti toistensa kanssa. Syntyi sound clash -kulttuuri.

DJ:t metsästivät jatkuvasti uusia julkaisuja varmistaakseen suuremman yleisömäärän. Fanikunnatkin kasvoivat  suuriksi, eikä väkivallaltakaan vältytty. Pienien puukkohippojen lisäksi syntyi eräänlainen teollisuusvakoilun kulttuuri. Kilpailevien sound systemien jäsenet soluttautuivat soittajien sekaan, tutkivat mitä levyjä toiset soittivat ja minkälaista laitteistoa heillä oli. Tämän estämiseksi levyistä ja laitteista raaputettiin tekstit pois.

Kulttuurin kehittyessä sound systemit eivät enää pelkästään soittaneet levyjä, vaan myös tuottivat niitä. Tästä syntyi Jamaikan ääniteteollisuus.

Kilpailun johdosta kaiutinjärjestelmät kasvattivat kokoaan, ja isoihin kaiuttimiin tarvittiin myös isoa soundia. 1960-luvulla sound system -operaattori vieraili Duke Reidin studiolla leikatakseen Paragonsin On the Beach -hittilevystä dubplaten, eli eräänlaisen testipainoksen, jota studiot käyttivät testikuunnellakseen levyn masterointia ennen varsinaisen vinyylin painamista. Levystä jäi kuitenkin vahingossa vokaaliraita painamatta. Instrumentaaliversio sai hyvän vastaanoton yleisöltä, etenkin Kingstonin Spanish Townissa, sillä se salli omien tulkintojen esittämisen raidan päälle.

Hiljattain edesmennyt reggae ja dub -legenda Lee ”Scratch” Perry oli paikalla todistamassa dubplaten suosiota. Hänen mukanaan sana kiiri ääniteknikko Osbourne Ruddockin eli King Tubbyn korviin. Duke Reidin studiolla työskennellyt Ruddock ryhtyi poistamaan vokaaliraitoja levyistä ja miksaamaan niistä kokonaan uusia kappaleita kaikuefektien ja muiden siihen aikaan tarjolla olleiden keinojen avulla. Häntä pidetään remix-konseptin isänä.

Tekijänoikeuslain puuttuminen mahdollisti King Tubbyn ja muiden tuottajien toiminnan. Remiksauksen ja versionnin vaikutus kuuluu edelleen voimakkaasti elektronisessa musiikissa, pop-musiikissa ja etenkin hiphopissa, jonka juuret ja lähtökohdat perustuvat myös jamaikalaiseen sound system -kulttuuriin.

Sound system -kulttuuri ja reggae sekä dub kulkeutuivat Jamaikalta Iso-Britanniaan. 1950- ja 60-luvuilla Iso-Britanniaan oli muuttanut kymmeniä tuhansia jamaikalaisia maahanmuuttajia vastaamaan kasvavaan työvoimatarpeeseen. Vuosisadan lopussa karibialaiset maahanmuuttajat olivat toiseksi suurin vähemmistö Iso-Britanniassa. Valtaväestö ei kuitenkaan pitänyt vähemmistöjen läsnäolosta. Rotusyrjinnän seurauksena vähemmistöt eivät päässeet klubeille tai tapahtumiin. Heidän oli kehitettävä oma musiikkikulttuurinsa jamaikalaisten juuriensa pohjalta.

Järjestettiin koko yön mittaisia yksityisbileitä, jotka järisyttivät Länsi-Lontoon terasseja. Niiden pohjalta syntyi mittava maanalainen sound systemien verkosto, joiden tapahtumatietoja jaettiin puskaradion kautta.

Alakulttuuri nousi Britannian kansalliseen tietoisuuteen, kun sound systemit otettiin osaksi Notting Hillin karnevaalia vuonna 1973. Siitä lähtien sound systemeillä on ollut merkittävä asema Britannian musiikki- ja tapahtumakulttuurin kehityksessä.

Kommentoi Facebookissa
  • 15.10.2021
  • Kirjoittanut Julius Halme
  • Kuvat Kai Talvinen, Julius Halme, Elina Hiironniemi