Artikkeli on julkaistu Voiman visionäärisessä talousliitteessä.
Ensimmäinen Voima-talous julkaistiin Voiman välissä ja Issuussa toukokuussa 2021.
Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.
Koronapandemian yhteiskunnalliset vaikutukset ovat olleet monenlaisia. Kun globaalin terveyskriisin etenemistä ja hallintaa tulevina vuosina analysoidaan, kansalliset kriisivalmiussuunnitelmat, terveydenhuollon rakenteet ja sosiaaliturvan instituutiot käydään huolellisesti läpi. Vaikka tämänkaltaista pandemiaa on pidetty mahdollisena jo pitkään, ärhäkkäästi tarttuva virus pääsi yllättämään ihmisyhteisöt niin rikkaissa kuin köyhemmissäkin maissa.
Koronakriisi mittasi talouspolitiikan reaktiokyvyn. Edellisestä globaalista talouskriisistä oli ehtinyt kulua tuskin vuosikymmentä, kun maailmantaloutta kohtasi uusi valtava shokki. Ehkä lyhyt aika edellisestä kriisistä olikin onnenpotku, sillä finanssikriisissä opitut konstit toimivat myös koronaviruksen taloudellisten vaikutusten hallinnassa.
Sekä keskuspankit että hallitukset ympäri maailman antoivat elvytyskoneidensa laulaa. Globaalin finanssikriisin jälkeen käytettyjä konsteja hyödynnettiin vuoden 2020 aikana määrätietoisesti. Valtiot velkaantuivat, ja keskuspankit pitivät huolen velan kestävyydestä pitämällä ohjauskorot nollan tuntumassa ja ostamalla markkinoilta valtioiden velkaa ja muita arvopapereita ennennäkemätöntä tahtia.
Menestyksekkäästä kriisivastauksesta talouspoliittiseen tutkiskeluun
Kun koronapandemian alkamisesta on kulunut vuosi, viimein alkaa näyttää siltä, että virus saadaan riittävästi hallintaan. Paluu avoimeen talouteen ja vapaaseen liikkumiseen on jälleen mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä, että taloudelliset kriisitoimet voidaan jättää taakse ja talouspolitiikassa voidaan siirtyä jälleen tutumpien, vähemmän rajujen toimenpiteiden aikaan.
Kaikki tuntuvat pohtivan, miten keskuspankkien tukema velkavetoinen kapitalistinen talous pysyy pystyssä ja mitä jatkossa tapahtuu.
Talouspoliittista keskustelua seuratessa ensimmäisenä mieleen ei nouse helpotuksen huokaus. Päinvastoin, viime aikoina on ollut helppoa törmätä taloustieteilijän, keskuspankkiirin, sijoittajan tai taloustoimittajan pohdiskeluun otsa kurtussa siitä, mitä taloudessa ja talouspolitiikassa tuleman pitää.
Keskeinen kysymys on ollut se, kuinka suureksi keskuspankkien rooli nykymuotoisessa kapitalistisessa taloudessa on noussut. Kun talous rakentuu velalle, keskuspankkien tarjoamalle likviditeetille ja jatkuvalle ”epätavanomaiselle” rahapolitiikalle, kohta on vaikea kuvitella toisenlaista taloutta. Voiko tällainen talousjärjestys olla kestävä? Millaiset taloudelliset vaarat meitä uhkaavat?
Koronakriisi teki keskuspankkikapitalismin näkyväksi
Kiinnostavaa ehkä on, että lopulta koronakriisiä seuraavissa taloudellisissa olosuhteissa ei ole paljonkaan uutta. Oikeastaan olemme eläneet tällaista kapitalismin vaihetta globaalista finanssikriisistä lähtien. Kun syvästi velkaantunut ja finansoitunut eli koko ajan enemmän rahoitusmarkkinoiden johdolla toiminut talousjärjestelmämme ajautui vuoden 2008 lopussa sisäsyntyiseen kriisiin, järjestelmän kannattelu sälytettiin ensisijaisesti keskuspankkien harteille.
Tähän oli useita syitä. Ensinnäkin, rahoitusmarkkinakriisin seurausten korjaamisessa välttämättä tarvitaan viimekätistä lainaajaa, mikä moderni keskuspankki talousjärjestelmälle on. Toiseksi, mitä laajemmin talous pyörii velan – yksityisen tai julkisen – varassa, sitä tärkeämpää likviditeetin määrä ja rahoituksen hinta ovat. Näistä tietysti päättää ensisijaisesti keskuspankki.
Kolmanneksi, viime vuosikymmeninä makrotaloudellinen ajattelu sekä teoriassa että käytännössä oli päätynyt vahvasti siihen, että nimenomaan rahapolitiikka ja itsenäiset keskuspankit ovat sinällään riittäviä tehokkaan ja talouden vakauttavan talouspolitiikan näkökulmasta. Tämän niin sanotun uuden konsensuksen makroajattelun myötä hallitusten, poliitikkojen ja finanssipolitiikan roolit painettiin pienemmiksi kuin esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä.
Jostain syystä vielä ennen koronakriisiä tämän ”keskuspankkikapitalismin” ihmettely ei ollut ottanut kovinkaan paljon tuulta purjeisiinsa. Nyt tilanne on selvästi muuttunut. Kaikki tuntuvat pohtivan, miten keskuspankkien tukema velkavetoinen kapitalistinen talous pysyy pystyssä ja mitä jatkossa tapahtuu.
Laaja-alaisen valtiokapitalismin paluu
Ensimmäisiä vastauksiakin on jo ehditty saada. Ennen kaikkea Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin hallinto on päättänyt käyttää finanssipolitiikkaa rohkeasti koronan runteleman talouden vahvistamiseen ja kansalaisten taloudellisen tilanteen helpottamiseen. Kun viime vuosikymmeninä lähes kaikkialla kehittyneissä talouksissa ongelmia ovat olleet hitaasti kasvava reaalitaloudellinen kysyntä, liian alhaiset investoinnit ja työvoiman vajaakäyttö, nyt Yhdysvalloissa toden teolla halutaan puuttua tähän ongelmaan.
Finanssipolitiikkaa ollaan siis vapauttamassa pullosta. Toiveet tästä olivat virinneet jo ennen koronakriisiä, mutta menneiden vuosikymmenien opit olivat vielä tiukassa, eikä rahapolitiikalle saatu riittävää tukea valtioilta. Nyt ainakin Yhdysvalloissa tilanne on toinen, ja finanssipolitiikan rajoittamisen ideaa edelleen vaaliva Eurooppa on putoamassa kelkasta.
2010-luvun ajan kestänyt keskuspankkikapitalismin vaihe on näin tullut päätökseen
Toki Yhdysvalloissa Bidenin elvytykselle on muodostunut oppositio, johon on liittynyt myös ennen koronakriisiä finanssipolitiikan aktivointia kannattaneita taloustieteilijöitä – etunenässä presidentti Barack Obaman talouspoliittinen neuvonantaja Lawrence Summers. Vastustavien äänien mukaan finanssipolitiikasta ollaan tekemässä liiankin elvyttävää, mikä kostautuu helposti jatkossa, jos inflaatio pääsee lyhyellä aikavälillä kiihtymään. Bidenin joukoista näitä varoituksia on pidetty turhanpäiväisinä, mikä kertoo vahvasta sitoutumisesta valittuun linjaan.
Rohkea ennustaja voisi sanoa, että 2010-luvun ajan kestänyt keskuspankkikapitalismin vaihe on näin tullut päätökseen ja olemme siirtyneet jälleen sellaisen valtiokapitalismin vaiheeseen, jossa hallitukset kantavat vähintään yhtä talouspolitiikasta suuren vastuun kuin keskuspankkiirit niin sanottuina normaaleina aikoina. Kun tulevaisuudessa investointien tarve ilmastokriisin voittamiseksi ja ihmisten hyvinvointia tukevien yhteiskunnallisten rakenteiden luomiseksi on ilmeisen suuri, tämä käännös talouspolitiikassa on tapahtumassa kreivin aikaan.
Talouspoliittista tutkiskelua tapahtunut tuskin vähentää. On helppoa ennustaa, että keskustelu kapitalistisen talouden rakenteista ja tulevien vuosien kehityksestä jatkuvat kiivaina tulevina vuosina. Velka, krooninen kysyntävaje, aktiiviset keskus- pankit ja niiden lisäksi finanssipoliittisesti aktiivinen valtio eivät uppoa sellaisenaan viime vuosikymmeninä vallinneisiin makrotaloudellisiin ajatusmalleihin.
Kirjoittaja on ekonomisti ja poliittisen talouden tutkija, jonka tutkimuskohteita ovat viime vuosina olleet talouspolitiikka, rahatalous ja keynesiläisyys.
