Lukuaika: 3 minuuttia

Hanneriina Moisseinen on vaiettujen tarinoiden kuvittaja – “Minua ärsytti niin paljon, miten sotaa perinteisesti kuvataan”

Hanneriina Moisseinen

  • sarjakuvataiteilija ja -käsikirjoittaja, animaatio-ohjaaja
  • sarjakuva-albumit: Kannas, Isä, Setit ja partituurit – Häpeällisiä tarinoita, Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita
  • Seitsemän taidepalkintoa, esimerkiksi Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinto 2021 ja Sarjakuvataiteen valtionpalkinto 2016
  • taiteen maisteri Aalto-yliopistosta
  • 42-vuotias
  • asuu Helsingissä

Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatulla tänä vuonna palkittu Hanneriina Moisseinen tekee sarjakuvia historiaan liittyvistä aiheista, joista ei ole ennen juuri puhuttu. Kannas (2016) kuvaa nuoren naisen ja lehmien evakkoonlähtöä sekä sotilaan mielenterveyden järkkymistä. Isä (2013) kertoo taiteilijan oman isän katoamisesta. Setit ja partituurit (2010) on kuvitettu kokoelma ihmisten kertomia noloja kokemuksia, Sen synty (2005) taas kansantarinoita Vienan Karjalasta. 

“En ole puhujatyyppiä, mutta haluan osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun”, hän kertoo aihevalinnoistaan. 

Moisseisen teokset tunnistaa kuvitustekniikan vaihtelusta. Piirrosten lomassa on ommeltuja kuvia tai valokuvia. Nelikymppinen taiteilija on palkittu taiteestaan seitsemästi: kuudesti Suomessa ja kerran sarjakuvien eurooppalaisessa suurvallassa Ranskassa. 

Isän katoaminen sarjakuvaksi

Moisseinen on nähnyt sarjakuvakulttuurin muutoksen. Hän aloitti sarjakuvanteon 1990-luvulla. Silloin sarjakuvat olivat poikien ja miesten kulttuuria.  

“Sain kuulla kommentteja ‘miten voit tehdä sarjakuvia kun olet nainen?’”, Moisseinen muistelee. 

Esikoisalbumin ilmestyessä 2000-luvun ensi vuosikymmenellä elettiin naistekijöiden nousukautta. 2010-luvulla taas on tehty paljon omaelämäkerrallisia sarjakuvia vaikeista, traagisistakin, elämänkokemuksista. 

Sellainen on myös Moisseisen ainoa omaelämäkerrallinen albumi, Isä. Se kertoo isän katoamisesta ja taiteilijan aikuiseksi kasvamisesta selvittämättömän mysteerin varjossa. Albumi oli osa isän menettämiseen littyvää surutyötä, torjutun menneisyyden muistamista ja ottamista uudelleen haltuun. Ennen aloittamista Moisseinen oli unohtanut paljon tapahtumiin liittyvää. 

“Kun pistin neulaa kankaan läpi sen puolelta toiselle, samalla nostin kadonneita muistojani vähä vähältä takaisin mieleeni. Kuvaa aloittaessani en usein tiennyt millainen siitä tulisi.” 

Ommellut ruudut kuvaavat Isä-albumissa päähenkilön sisäistä maailmaa, piirretyt ruudut jaettua ulkoista maailmaa. Tekniikan vaihtelulla on myös lukuteknistä merkitystä. Se pysäyttää lukijan katsomaan kuvia tarkemmin – ja miettimään samalla syvemmin sarjakuvan sisältöä. 

Kannas (2016)

Sodan siviilipuolen kuvittaja

Sodan häviämisestä ja evakkomatkasta kertovassa Kannas-albumissa sama vaikutus luodaan piirroskuvia ja valokuvia vuorottelemalla. Albumi sai alkunsa, kun Anne-Mari Kivimäki pyysi Moisseisen toteuttamaan sarjakuvanäyttelyn osaksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan tekemäänsä tohtorintutkintoa.  

Kannaksen päähenkilöitä ovat eläimet, naiset ja lapset sekä mieleltään järkkynyt sotilas. 

“Minua ärsytti niin paljon, miten sotaa perinteisesti kuvataan: lineaarisena sankaritarinana miesten kautta!” Moisseinen kertoo näkökulman valinnasta.  

Suomen ja lähialueiden historia kiinnostaa Moisseista. Hän tekee paljon taustatutkimusta sarjakuviinsa. Sen synty -albumia varten hän tutustui vanhoihin vienankarjalaisiin tarinoihin, jotka on kerätty samoilta alueilta kuin Kalevalan alkuperäiset runot. 

“Suurin osa Kalevalaan valituista runoistahan on kerätty Suomen rajojen ulkopuolelta. Elias Lönnrot stilisoi ja osittain itse kirjoitti niiden pohjalta Suomelle kansalliseepoksen. Tarinoiden ohella muutakin kulttuuria toistettiin valikoiden kansallista kuvastoa rakennettaessa”, Moisseinen huomauttaa.

“Minua ärsytti niin paljon, miten sotaa perinteisesti kuvataan: lineaarisena sankaritarinana miesten kautta!”

Uusia kerronnan tapoja

Moisseinen harrastaa kulttuuria laajasti. Hän lukee kaunokirjallisuutta ja runoja, käy teatterissa ja kuuntelee oopperaa. Oopperat sopivat erityisen hyvin piirtämisen taustamusiikiksi, kun kestävät riittävän pitkään. 

Koronavuonna Moisseisen työrupeamat ovat tosin lyhentyneet. Tuore äiti kertoo työskentelevänsä tarkoituksenmukaisemmin, kun aikaa sille on vähemmän. Hänellä on kolmivuotinen taiteilija-apuraha, jonka hän on kahdesti keskeyttänyt äitiysloman ajaksi. 

“Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on säännölliset kuukausitulot”, hän kertoo taiteen tekijän arjesta. 

Seuraava albumi, Ajan rajalla, jota hän on vähitellen viimeistelemässä, perustuu E.L. Karhun näytelmään.

‘’Teoksessa yhdistyvät ommellut kuvat ja installaatiot, kuvattoman ja sanattoman sarjakuvakerronnan vuoropuhelu”, sarjakuvakerronnan uusia tapoja jatkuvasti etsivä Moisseinen paljastaa. 

Lapsettomuuden surusta

Sitä seuraava albumi, Marita Heikkisen elämä -työnimellä edistyvä teos on fiktiivinen tarina, joka kertoo tositapahtumiin perustuen lapsettomuuden surusta ja perheen perustamisesta yksin. 

“Tuntemani ihminen, joka kirjassa esiintyy nimellä Marita Heikkinen, pyysi minua kertomaan tarinansa sarjakuvateoksen muodossa. Hän on pieneltä paikkakunnalta Helsinkiin muuttanut nainen, joka nelikymppisenä, pitkän parisuhteen päätyttyä vuosia aikaisemmin, haluaa lapsen. Hän puntaroi eri vaihtoehtoja kuten koti-inseminaatiota homokaverin luovuttamalla spermalla ja hedelmöityshoitoja klinikalla”, Moisseinen paljastaa. “On luvassa draamaa, mutta myös komiikkaa.”

Moisseiselle tyypilliseen tapaan teos käsittelee myös Suomen historiaa. Menneisyys rinnastuu nykyisyyteen, kun Marita Heikkinen löytää 1900-luvun alussa eläneen yh-äidin päiväkirjan. Teosta varten Moisseinen päätyi lukemaan yksinhuoltajaäitien ja avioliiton ulkopuolella lapsen saaneiden naisten tarinoita sadan vuoden takaa sekä heidän lastensa elämäkertoja. 

Henkilökohtainen on erittäin poliittista. 

“Koskaan aiemmin historiassa eivät naiset ole olleet yhtä vapaita päättämään miten ja milloin lisääntyvät ja kenen kanssa. Eikä suuri osa maailman naisista voi vieläkään sitä itse päättää”, hän huokaa.   

Helsingin sarjakuvafestivaalit 13.–14.11.
Oulun Sarjakuvafestivaali 18.–21.11.

Kommentoi Facebookissa