Oksana Vasjakina kuvaa romaanissaan Aro lakonisen hienovireisesti ylisukupolvista elämänkaarta

Isälle auto on “velipoika” ja aro todellinen koti. Isä sairastaa aidsia ja tekee kuolemaa. Kun isä ja tytär matkaavat rekalla läpi laajan ja tuulisen maan, tytär käy mielessään läpi heidän yhteistä historiaansa ja yhteiskunnan murrosta, joka ohjasi niin monen ihmisen elämää. 

Aro on Haava-esikoiskirjan (Otava 2023, suom. Riku Toivola) rinnalla toinen osa kuolemaa käsittelevää trilogiaa.

Teoksessa Oksana Vasjakina kuvaa kasvamista Keski-Venäjällä, sukupolvien ketjussa kulkevaa tietoa ja suhdettaan isoisäänsä. Hän kertoo myös isän suhteesta äitiin ja isän myöhemmästä, käytännöllisyyden siivittämästä ihmissuhteesta. Mies tarvitsee naisen pitämään huolta itsestään, mutta nainen ei tarvitse miestä. Vasjakina kirjoittaa myös naisten välisestä parisuhteesta. Pohjimmiltaan ihmissuhteissa on kyse siitä, miten erilaiset ihmiset sovittavat elämänsä yhteen.  

Tarina kertoo myös rikollisuudesta, alamaailman laeista, säännöistä ja sosiaalisista hierarkioista. Huumeista. Köyhyydestä. Selviytymisestä epävarmoissa oloissa. Neuvokkuudesta ja kalliista virheistä. 

Kaikkea tätä Vasjakina kuvaa lakonisesti ja hienovireisesti, lempeästi ja arvottamatta. Hän tallentaa vaikutelmia, kokemuksia ja hetkiä, sekä monen tavallisen ihmisen ja erään aikakauden hiljaista tietoa, joka ilman eteenpäin kertomista haipuisi historiaan. Tunnelma on levollinen, vaikka tarina kertoo dramaattisista tapahtumista ja yhteiskunnan rakenteen muutoksen ajasta. 

Aro opettaa huomaamaan yksityiskohtia ja muistuttaa, että kaikki, mitä tapahtuu on katsomisen, kertomisen ja muistamisen arvoista. 

Oksana Vasjakina: Aro
Suom. Riku Toivola
Otava 2024, 201 s.