Päihteitä ja mielenterveysongelmia – Emma Sofianna Söderholmin esikoiskirjassa elämä ei ole ruusuilla tanssimista

Vantaan Korso on jakautunut kahtia: Kulomäessä ja Mikkolassa ovat köyhät kerrostalolähiöt, kauempana vauraat omakotialueet, joiden pihoilla on isoja autoja ja omenapuita. Juuri Korson pikkuporvarilliselle puolelle Emma Sofianna Söderholm halusi sijoittaa esikoisromaaninsa Edes hetken elossa (Otava, 2020) tapahtumapaikan, huumehelvetin.

Halusin hiukan leikitellä asuinalueen sisäisillä eroilla. Esimerkiksi yhden henkilöhahmon vanhemmat ovat varakkaita ja hän asuu paremmalla alueella Vierumäessä, joka on keskeinen tapahtumapaikka.”

Söderholm antaa haastattelun Korsossa, keskustassa sijaitsevan kirjastotalon kahvilassa. Hän tuntee maiseman hyvin, sillä hän muutti Korsoon teini-ikäisenä taidelukioon. 

Paikallistuntemus on auttanut romaanin suunnittelussa, mutta tyylivalinta ei johdu vain asuinaluetta koskevista stereotypioista.

”Halusin kuvata ympäröivää todellisuutta päähenkilön kautta. Hän voi huonosti ja ui syvissä vesissä. Siinä tilassa näkee paikat paljon karumpina kuin ne oikeasti ovat.” 

Huumeidenkäyttäjien talossa snortataan amfetamiinia ja poltetaan pilveä. Päihteidenkäyttäjillä on likainen tukka, rähjäinen asunto ja rikkinäinen mieli. Tytöillä on tiuhaan vaihtuvat poikaystävät ja kehno koulumenestys. Autojen penkeissä on revenneet pehmusteet. Päihdekuvaus on välillä stereotyyppinen, välillä dystooppinen. Lukija kiemurtelee.

”En pidä siitä, että asioita pehmitellään. Halusin näyttää mahdollisimman suoraan, millaista tuon tyyppinen elämä voisi olla. Ne, joilla on samankaltaisia kokemuksia, voisivat samastua siihen, vaikka toki toivoisin kaikenlaisten ihmisten tarttuvan romaaniin.”

Söderholm istuu metallikaiteella pimeällä. Päällä musta revitty neule ja polvesta rikkinäiset tummat. farkut.Lähiössä kasvaneiden kirjailijoiden romaaneja on viime vuosina julkaistu tasaiseen tahtiin. Elmeri Vehkalan Älykuvio K (2017) sijoittuu Vantaan Koivukylään, Noora Vallinkosken Perno Mega City (2018) Turkuun, Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo (2019) Poriin. Kaikissa kerrotaan sosiaalisista ongelmista, henkinen etäisyys kaupungin keskustaan on suuri, eikä kunnollisia palveluita ole. Söderholmin kirjassa mielenterveysongelmilla on yhteys huumeidenkäyttöön. Moni turvautuu päihteisiin, kun ei muutakaan keksi. 

”Olen nähnyt samantyyppistä kamppailua läheltä. Olen itsekin ollut siinä tilanteessa että olisin halunnut auttaa, kun ammattiapua ei ole. En kuitenkaan aina osannut, keinot olivat hukassa.”

Mielenterveyspalveluissa on paha resurssipula, Söderholm sanoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

”Hoitoa voi joutua jonottelemaan pitkään, lääkäriaikoja ei saa. Tämä ei ole terveydenhuollon työntekijöiden vika, he tekevät parhaansa sillä mitä on. Silloin jotkut, vaikka eivät kaikki, päätyvät hoitamaan oloaan päihteillä. Julkisuudessa päihteidenkäyttäjistä käydään liian tuomitsevaa keskustelua. Mieluummin heille pitäisi tarjota apua.”

Söderholmilla on masennuksesta omakohtaista kokemusta: hänellä on bipolaarihäiriö, joka aiheuttaa toistuvia masennusjaksoja. 

”Romaanini päähenkilön on tosi vaikea puhua ja ilmaista pahaa oloaan.”

Söderholm itse puhuu haastattelussa pikemminkin niukasti kuin runsaasti eikä mielellään avaa henkilöhistoriaansa. Toisessa ulottuvuudessa, Instagram-tilillään, hän kuitenkin kertoo kokemistaan rankoista ajoista avoimesti, sielu auki. Hänen mukaansa siellä on helpompi kertoa asioita, koska ilmaisua voi miettiä pidempään. Hän kokee olevansa kirjoittaessaan selkeämpi kuin puhuessaan.

Kirjan kansi: teksti valkoista, tausta musta ja lasinsiruissa.
Emma Sofianna Söderholma: Edes hetken elossa (Otava, 2020)

Edes hetken elossa -romaanin päähenkilönä on lukiolaistyttö, joka ajautuu huumeidenkäyttäjäksi. Kirja etenee nuoren perspektiivissä, aikuiset ovat vain statisteja. Se on erilainen lähestymistapa kuin tyypillisessä suomalaisessa päihteidenkäytön kirjallisessa kuvauksessa, jossa mies räyhää  viinapäissään. Lapsen tai nuoren näkökulmasta on kirjoitettu harvoin. Romaani etenee hengästyttävää vauhtia vastoinkäymisestä toiseen. 

”Olen harrastanut teatteria, joten kirjoitan vahvasti sen kautta, tavallaan lavastan ja puvustan kunkin roolihahmon erikseen ja valitsen heille taustamusiikin. Toisen nahkoihin uiminen kiinnostaa minua paljon.”

Söderholm kertoo haaveilleensa kirjoittamisesta aina ja työstäneensä romaaniaan seitsemän vuotta. Oriveden opisto ja Vantaan sanataidekoulun kirjoittajapiiri auttoivat editointityössä. 

”Kun aloitin kirjoittamisen, en löytänyt kirjailijoiden kokemuksista tietoa. Eivät kirjailijat julkisesti kertoneet editoinnin vaikeudesta tai saamistaan hylsyistä.”

Hän kirjoittaa myös niistä Instagramiin. Hän toivoo avoimuuden auttavan muita, jotka haaveilevat kirjoittamisesta. Postauksissaan hän kertoo rehellisesti kirjoittajan blokista, etenemisen vaikeuksista, taustatöiden tekemisestä ja välillä iskevästä uskonpuutteesta. Kirjoittaminen on kuin uimista, suosittu postaus sanoo: ”Ensin hyiseen veteen, ensimmäisten vetojen aikana haukkoo henkeä. Jossain vaiheessa sukelletaan kunnolla. Pian jo kellutaan ja nautitaan.”

Jos tarina ei ala kantaa, Söderholm lähtee kävelylle Ankkapuiston vihreisiin maisemiin. Muinaisen Ankkarockin tapahtumapaikkana ollut puisto tunnetaan rauhallisesta lammesta, jossa asuu sorsia ympäri vuoden. Korsolaiset kutsuvat niitä ankoiksi. Söderholm kertoo pitävänsä asuinalueestaan, vaikka kuvaa sitä kirjassaan synkästi.

”Korsossa on kivoja paikkoja. Olen viihtynyt täällä hyvin.” 

Kommentoi Facebookissa
Avatar
  • 19.10.2020
  • Kuvat Nauska