”Jonain päivinä, kun heräät aamulla ja avaat silmät, tiedät ettet tule saamaan mitään aikaan”.
Noah Kin ponnahti julkisuuteen 17-vuotiaana. Alan ammattilaiset toimittajista ja promoottoreista festivaalijärjestäjiin ja levykauppiaisiin puhuivat hänestä lupaavana kotimaisena artistina, jolla kansainvälisen ura häämötti edessä.
”Brittien ja Saksan MTV:lläkin noteerattu nuori räppäri Noah Kin kantaa kotimaisen rytmimusan lippua valloittaessaan ulkomaita. Taitavasti tuotetut biitit, vaivattomat räpit, jatkuva kehitys riimittelijänä ja kansainvälinen potentiaali tekee Noah Kinistä tulevaisuuden tähden, joka ei jää puremaan pölyä koti-Suomeen”.
– Piritta Pykäläinen, YleX 2014
Näin ei kuitenkaan käynyt, ja hyvä niin. Sitä tarinaa ei nimittäin ollut kirjoitettu Noah Kinille. Noah Kinin tarina lähti kulkemaan eri suuntaan.
Kolme vuotta sitten Noah Kin kertoi Rumba-lehden haastattelussa sairastuneensa masennukseen ja lopettavansa kokonaan räpin tekemisen. Artistiuraan liittyvä vaatimus tähdätä aina johonkin suurempaan oli muuttunut mahdottomaksi ja tekemisen ilo hävinnyt. Aina oli joku, jolla oli enemmän mielipiteitä siitä, miten asiat pitäisi tehdä. Luovuus alkoi kadota, kun musiikin olisi pitänyt mahtua tietynlaiseen kaupalliseen genre-formaattiin, vaikka juuri se teki mieli rikkoa.
”Olin mukana ainoastaan siitä syystä, että ihmiset odottivat minun tekevän niin. Jossain vaiheessa ymmärsin ettei se mekaaninen suorittaminen johtanut mihinkään hyvään”, Kin muistelee.
Myytti kärsivästä taiteilijasta elää keskuudessamme yhä vahvana. Ikään kuin pitäisi mennä vähän huonosti, jotta voi syntyä hyvää taidetta.
Oikeasti on vaarallista rakentaa artistiutta kärsimyksen ympärille. Sen sijaan on tärkeää osata elää tunteiden kanssa ja kyetä tulkitsemaan niitä.
”Itse ainakin tein vähiten musiikkia mitä olen koskaan tehnyt silloin, kun oli pahin masennuskausi. Ei siitä ainakaan mitään hyötyä ollut, että meni huonosti,” Kin sanoo.
Miehisyys on murroksessa ja nykyisin miesten on helpompi käsitellä tunteitaan ja ilmaista omaa haavoittuvuuttaan. Taiteilijaidentiteettiä voi rakentaa muutenkin kuin vellomalla negatiivisissa ajatuksissa. On tärkeää huomioida oma jaksaminen ja olla itselle armollinen, jos ei kykene tekemään asioita. Huominen voi olla taas helpompi.
Taiteelliset näkemyserot ja vääntäminen levy-yhtiöiden kanssa polttivat Noah Kinin loppuun, joten hän perusti oman yhtiönsä viime syksynä. Vaikka masennus ei ole kokonaan poistunut, nyt on helpompi nousta ylös sängystä ja tuntea saavansa asioita aikaan. Ajatus omasta levymerkistä oli pyörinyt pitkään mielessä.
”Halusin vaan julkaista musiikkia samaa tahtia, kun sitä valmistuu enkä vääntää joidenkin tuottajasetien kanssa aikatauluista tai julkaisupolitiikasta. On vapauttavaa, kun ei enää tarvitse pohtia sitä, missä on kymmenen vuoden päästä. Voin sen sijaan tehdä musiikkia tässä hetkessä ja ehkä sitten jotain ihan muuta myöhemmin”, Kin sanoo.
Uuden levy-yhtiön nimi on Changeless, muuttumaton. Yhtiö keskittyy kokeelliseen musiikkiin, jota ei voi hyvällä tahdollakaan kuvailla helposti lähestyttäväksi. Changelessin tuotannoissa musiikki etsii uusia muotoa hakkaavien bassojen, säröjen ja tummanpuhuvan estetiikan kautta.
Vaikka kiertotie oman tyylisuunnan löytämiseen on ollut pitkä niin sitä ei ole tarvinnut tehdä ilman perheen ja lähipiirin tukea.
”Äiti on aina tukenut minua. Luulen, että hänelle itselleen on jäänyt harmitus siitä, että ei ole päässyt nuorempana toteuttamaan taiteellista puoltaan. Maailma oli silloin 70–80-luvuilla naisille tosi erilainen. Nykyisin äiti maalaa paljon ja tekee enemmän asioita mistä nauttii. Uskon, että hänelle on tärkeää, että me lapset voimme toteuttaa itseämme”, Kin sanoo.
Mikä erottaa musiikin äänitaiteesta? Syntyykö musiikkiteos vain nuoteista ja tauoista niiden välillä? Onko nuottien soittaminen peräkkäin aina musiikkia tai voiko musiikkia olla ilman yhtään nuottia? Nämä kysymykset nousevat esiin Noah Kinin uuden musiikkiprojektin Exploited Bodyn kohdalla, joka on kokeilevaa noisevaikutteista elektronista musiikkia.
”Exploited Body on taiteilija Noah Kinin kokeellisen elektronisen musiikin projekti, joka koettelee äänitaiteen fyysisyyden rajoja järkähtämättömyydellään… 12.6. esitettävä ”Threnody” on armoton ja anteeksipyytelemätön audiovisuaalinen performanssi, jossa Noah Kinin sydäntä riipivät sävellykset elävät täydellisessä symbioosissa Matti Vilhon loihtimien visuaalisten elementtien kanssa.”
– URB19 -festivaalin esite
”Ennen URB-festivaaleilla pidettyä Kiasma-teatterin keikkaa en ollut Exploited Bodyn kanssa tehnyt livejä missään. Sitä kautta minulle avautui vihdoin esiintymiskieli. Tajusin, että lavalla voi myös esiintyä sen sijaan, että painelisi pelkästään nappeja,” Kin kertoo innostuneesti.
Tällä hetkellä Kin työstää Exploited Bodyn tulevaa albumia When My Darkness Came to Light. Ennen kuin ensimmäistäkään nuottia tai taukoa niiden välillä oli syntynyt, idea levyn nimestä oli jo olemassa. Alun perin sen tosin piti olla When the Darkness Came to Light. Uuden nimen myötä levystä on muotoutumassa henkilökohtaisempi kuvaus mielenterveyden ongelmista sekä kokemuksista rodullistettuna ihmisenä. Mikä käynnistää syklin, joka alkaa pyörittämään niitä toimintatapoja ja käyttäytymismalleja joita toteutamme? Mistä tietyt asiat johtuvat ja mitä ne saavat aikaan?
”Elämämme määrittyy todella paljon sen kautta mitä meille ei tapahdu. Muistamme kirkkaimmin ne hirveimmät ja kauneimmat asiat mitä on tapahtunut. Kuitenkin ne isot hetket ovat vain pieni osa elämästämme”, Kin pohtii. Kuinka helppo esimerkiksi rasismia on huomata jos sitä ei arjessaan joudu koskaan kohtaamaan.
Ihonvärillä on väliä, kun puhutaan tiedostamattomista toimintamalleista, jotka pohjautuvat ennakkoluuloihin tai vaihtoehtoisesti luovat niitä. Kin pohtii, miksi poliisit niin usein pitävä ei-valkoisia ihmisiä epäilyttävän näköisinä? Tai miksi hänellä itsellä niin paljon sisäistettyä antipatiaa poliisia kohtaan, vaikka poliisin pitäisi olla lähtökohtaisesti samalla puolella?
Valkoiset eivät koe samassa määrin poliisin läsnäoloa uhkaavana tai elämää hankaloittavana tekijänä kuin rodullistetut. Asiat, jotka meille tapahtuvat tai eivät tapahdu muovaavat sitä millä tavalla koemme ympäröivän yhteiskunnan suhteessa itseemme.
Keväällä, kun poliisit tappoivat George Floydin, Kin seurasi tilannetta eristyksissä kotona.
“Floydin kuolema herätti ajatuksen siitä, miksi tämäkin piti tapahtua tällaisena maailmanaikana. Vaikka pandemia jyllää niin se ei ole siltikään vaarallisinta, mitä mustalle ihmiselle voi tapahtua kadulla,” Kin huokaa.
Tapahtumien myötä Black Lives Matterista muodostui yksi 2000-luvun merkittävimmistä kansalaisliikkeistä. Liikkeen räjähdysmäisen kasvun myötä Noah Kin joutui rakentamaan oman suhteensa siihen uudelleen. Mustana ihmisenä hän oli aiemmin ajatellut tekevänsä tarpeeksi pelkällä olemassaolollaan ja sillä, että passiivisesti tuki liikkeen teemoja.
Floydin kuolema käynnisti kansainvälisen dialogin, joka avasi uudenlaisen kanavan käsitellä asiaa aktiivisemmin omassa arjessa. Nopeasti kävi selväksi, että tarvitaan muutakin kuin mustia neliöitä Instagramissa. Tarvitaan joukkovoimaa jolla muuttaa rakenteita, vipuvartta jolla vaatia yhdenvertaisia mahdollisuuksia koulutukseen- ja työelämään.
”Oli hienoa nähdä miten mielenosoituksessa oli lukioikäisiä valkoisia nuoria paikalla. Uskon, että sosiaalisen median kautta poliittisuus tulee osaksi identiteettiä halusi sitä tai ei”, Kin pohtii.
Vuonna 2017 Blockfest -räppifestivaalien ympärillä kuohui. Noah Kin oli kirjoittanut Facebook-päivityksen jossa ilmoitti ettei halua olla missään tekemisissä festivaalien kanssa. Syynä oli festivaalien perustajan ja vastaavan tuottajan islamofobiset kommentit muutama päivä viisi kuolonuhria vaatineen Tukholman autopommi-iskun jälkeen. Sosiaaliseen mediaan kirjottamissaan kommenteissa festivaalien perustaja oli leimannut muslimit terroristeiksi. Aiemmin hän oli myös puhunut festivaalien ruokamyyjistä samoin rasistisin termein.
Lehdet kirjoittivat asiasta eivätkä kaikki ymmärtäneet miksi tähänkin asiaan piti puuttua. Eihän se edes koskettanut Noah Kinin kaltaista tummaa artistia.
”Ei se toimi, että pyörität räppifestivaalia ja olet rasisti. Minuun suhtauduttiin lähtökohtaisesti tosi raskaana tyyppinä, kun otin nämä asiat esiin. Mutta kuinka usein nämä jäävät käsittelemättä”, hän kysyy.
Samaan aikaan, kun musiikkibisnes tekee rahaa vähemmistöjen kulttuurilla, päättävissä asemissa istuu henkilöitä, joilla voi olla rasistisia tai homo- ja transvihamielisiä asenteita.
Historiassa riittää esimerkkejä, miten eri väestöryhmien kulttuuria on yritetty joko tukahduttaa tai omia. Kulttuurinen omiminen tunnistetaan yhä yleisemmin ja yhä suuremmalle osalle on selvää, kuinka osallistua johonkin kulttuuriin hyväksikäyttämättä sen ominaispiirteitä ja historiaa.
”Eikö tuo ole valkoisten musiikkia, mitä jätkä tekee?”
Tähän kysymykseen Noah Kin on törmännyt monta kertaa, kun ei-valkoiset ihmiset ovat kuulleet Exploited Bodya. Elektronisellakin musiikilla on mustat juuret ja ne ulottuvat syvälle.
”Vaikka mielikuvia on valkopesty, ne alleviivaa tärkeyttä tehdä niitä asioita, joita meiltä ei odoteta. Ei aina tarvitse tehdä räppiä, jos olet maahanmuuttajataustainen nuori Malmilta,” Kin sanoo.
Rauhoittuminen ja keskittyminen mukaviin asioihin on saanut Kinin ajattelemaan omaa uraansa ja sitä, kuinka musiikkialalla piilossa olevat rakenteet ovat vaikuttaneet siihen. Milloin hänet on otettu mukaan vain ihonvärinsä vuoksi, ja milloin ovet ovat sulkeutuneet edestä samoista syistä. Vaikka musiikkialalla korostetaan, ettei ihonvärillä ole väliä, siitä kumpuavia kokemuksia ei voi kuitenkaan sivuuttaa.
Viime aikoina Noah Kin on alkanut kiinnostua kehityksestä, jota hän kutsuu ”musiikin desentralisaatioksi uudelleen takaisin paikallisskeneihin”. Sen sijaan, että keskittyisimme seuraamaan vain mitä isoissa musiikkikaupungeissa kuten Berliinissä, Lontoossa tai New Yorkissa tapahtuu, suuntaisimme huomiomme lähelle ja sivummalle. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee ugandalaisen Nyege Nyege -kollektiivin, joka järjestää vaihtoehtoisen elektronisen musiikin festivaaleja ja nostaa esiin paikallisia afrikkalaisia artisteja.
Miksei täältäkin voisi tulla siistejä asioita kuten jostain muualta? Noah Kinistä on harmillista, että jossain vaiheessa Suomi-leimaa piti aktiivisesti välttää. Moni Suomesta kotoisin oleva artisti halusi peitellä juuriaan muuttaessaan pois maasta.
”Nyt olisi oikea aika terveelliselle kansallisidentiteetille. Se voisi hyvin syntyä myös vastareaktiona sille, mitä täällä halutaan nähdä tai nostaa esiin, mitä täällä on totuttu näkemään ja nostamaan esiin. Suomalaisuus voisi määrittyä muunkin kuin sen perinteisimmän kuvaston kautta”, Noah Kin visioi.
Jos korona hellittää eri tahtiin eri puolilla, voi olla, että keikkoja tullaan järjestämään ensin lähialueilla, ja kansainväliseen kiertämiseen tulee vasta myöhemmin mahdollisuus. Siinä olisi monelle maalle tai paikalle hyvä tilaisuus nostaa esiin paikallisia artisteja. Ja tässä kaikessa Noah Kinillä on oma roolinsa Exploited Bodyn ja muiden Changelessin artistien kanssa.
Noah Kinin tarinan seuraavaa lukua ei ole vielä kirjoitettu. Tuleva näyttää kuitenkin kirkkaalta, kunhan vain muistaa olla armollinen itseään kohtaan. Uusi muoto on hahmottumassa.
