Voima tiedottaa

Koronaviruksen takia Voima keskittyy nettiin ja järjestää joukkorahoituskampanjan toimintansa turvaamiseksi

Kulttuuritapahtumien ilmoitusten peruuttamisen ja karanteenirajoitusten takia Voima-lehden huhti- ja toukokuun numerot jäävät ilmestymättä. Työntekijöitä joudutaan lomauttamaan. Voima satsaa kriisin aikana verkkolehden kehittämiseen ja käynnistää lukijoilleen mesenaattikeräyksen lehden tukemiseksi.

Lukuaika: 2 minuuttia

Koronaviruksen takia Voima keskittyy nettiin ja järjestää joukkorahoituskampanjan toimintansa turvaamiseksi

Yli 20 vuotta keskeytyksettä ilmestynyt yhteiskunnallinen kulttuurimedia, aikakauslehti Voima joutuu tekemään rankkoja toimenpiteitä koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten ja logististen ongelmien vuoksi. Kaksi seuraavaa numeroa joudutaan perumaan ja työntekijöitä lomauttamaan. Toimitus käy säästöliekillä myös tartuntojen välttämisen takia ainakin kesäkuuhun saakka. Ahdinko vaikuttaa lisäksi talon ulkopuolelle, sillä Voiman mahdollisuudet tilata freelancereilta juttuja tai kuvituksia riippuvat resurssien kehityksestä.

Voima on lähes kokonaan mainosrahoitteinen ilmaisjakelulehti. Sen mainostulot tulevat suurimmaksi osaksi kulttuurialan markkinoinnista. Yleisötapahtumien peruuntuminen on heijastunut jyrkästi Voiman mainostuloihin. Ihmisten välttäessä liikkumista julkisissa tiloissa lehdet eivät myöskään leviä telineistä normaaliin tapaan.

”Ryhdyimme näihin rankkoihin toimenpiteisiin lehden tulevaisuuden ja työpaikkojen turvaamiseksi. Samalla nopeutamme jo pitkään pöytälaatikossa olleiden verkkolehden vahvistamisideoiden käyttöönottoa. Vaikeita aikoja on ollut aiemminkin, mutta aina on saatu lopulta pää pinnalle”, Voiman kustantajana alusta asti toiminut Tuomas Rantanen toteaa.

Voiman toiminta ei hiljene täysin seuraavien kuukausien aikana. Juttuja julkaistaan yhä Voima.fi -verkkolehdessä, johon myös mainonta keskittyy printin ollessa tauolla. Myös Voiman nettikauppa pyörii, vaikka etätöistä johtuen tilaukset postitetaan vain kerran viikossa.

mainos

”Tässä ihmisten turvallisuutta ja yhteiskuntaa järkyttävässä tilanteessa Voiman pinnistely on tietenkin vain pisara valtameressä. Se kuitenkin muistuttaa siitä, miten rajusti yhteiskunnan kiinni meneminen vaikuttaa kulttuurikentän ja median toimintakykyyn. Kriisistä toipuminen vie varmasti pitkään. Tilanne vaatii myös tukea yleisöltä ja päättäjiltä”, Rantanen jatkaa.

Voima käynnisti joukkorahoituskampanjan Mesenaatti.me -sivustolla toimintojensa turvaamiseksi ja kannustaa nyt lukijoitaan tukemaan lehden toimintaa mikäli se heille vain on taloudellisesti mahdollista. Kannattaa myös tilata Voiman uutiskirje osoitteesta: voima.fi/uutiskirje 

FAQ

Mitä voimassa oleville lehtitilauksille tapahtuu?

Peruutetut numerot hyvitetään tilaajille pidentämällä voimassa olevaa määräaikaista tilausta. Mikäli haluat, että puuttuvat numerot hyvitetään rahallisesti, lähetä viestiä osoitteeseen tilaukset@voima.fi.

Haluan tukea Voimaa. Kuinka voin auttaa?

Voit osallistua joukkorahoituskampanjaan Mesenaatti.me -sivustolla tai vierailla Voiman verkkokaupassa, jossa on myytävänä kirjoja, paitoja sekä muita tuotteita. Etätöiden suosimisesta johtuen verkkokaupan tilaukset käsitellään vain kerran viikossa. Voimalle on etua myös siitä vahvistat voima-yhteisöä tilaamalla lehden uutiskirjeen täältä:  voima.fi/uutiskirje

Haluaisin tavoitella mainoksellani Voiman lukijoilta, kuinka se nyt käy päinsä? 

Voima.fi tavoittaa normaalistikin suunnilleen saman verran lukijoita kuin printtilehti. Lehtijakelun tauon aikana lukijoita on todennäköisesti vielä enemmän. Neuvottelemme mielellämme räätälöidyistä ratkaisuista ja alennuspaketeista. Mainostiedot löytyvät täältä: voima.fi/mainostajalle

  • 19.3.2020