Voima kokosi artikkelisarjan utopioista, koska tulevaisuus tuntuu olevan peruutettu, kun horisontti täyttyy tummista pilvistä. Elämme epätoivon ja dystopioiden aikakautta.

Hanskoja ei kuitenkaan auta heittää tiskiin. Jos emme kuvittele ja toteuta uhkakuvien rinnalle uusia ja kestävämpiä tapoja elää yhdessä, jätämme jälkipolvillemme vielä kuvitelmiammekin synkemmän maailman ja ihmisyyden.

Tässä artikkelisarjassa ehdotamme utopiaa – dystopian vastakohtaa – tulevaisuuden jäsentämisen työkaluksi. Siirsimme tähtäimen sadan vuoden päähän, yli ainakin yhden sukupolven. 

Tuolloin ketään meistä ei ole enää olemassa, joten voimme kuvitella tulevaa maailmaa ilman oman edun tavoittelua. 

Muutos alkaa sen luonnostelusta, mitä voisi olla olemassa. Joudumme myös arvioimaan, mikä nykyisyydessä on säilyttämisen arvoista.

Utopia 2120 -sarjaan on haastateltu tieteentekijöitä ja kirjailijoita, jotka ovat visioineet työssään tulevaisuuksia erilaisista lähtökohdista.

”Kyllä!”, Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva vastaa yksikantaan. Hänen mielestään aikamme tarvitsee utopioita.

”Näen nimenomaan keskustelun toivottavista tulevaisuuksista nyt tärkeänä. Jos sitä pystytään käymään utopia termin alla, niin hyvä”, Dufva tarkentaa.

Dufva tiedostaa utopian käsitteen historiallisen painolastin, jonka kiteyttää muun ­muassa Suuri sivistyssana­kirja (Gummerus, 2001). Utopia on sen mukaan ”epätodellinen unelma, pilvilinna; haave paremmasta maailmasta tai ihanneyhteiskunnasta, jota ei voida toteuttaa.” Utopisti on puolestaan ”epäkäytännöllinen uneksija, haaveilija ja maailmanparantaja”.

Utopioita menetelmänä tutkiva Ruth Levitas kääntää asetelman nurin. Hänen mielestään utooppista on ennemminkin se, että voisimme jatkaa entiseen malliin, kun elämme ekokriisin, mahdollisen ilmastopakolaisuuden, kapitalismin korruptoitumisen ja yhteiskuntarauhan järkkymisen aikakaudella. Utopia on väline hakea uusia suuntia.

”Elämme dystopioiden buumia”, Dufva toteaa. Nyt kun käännämme mielikuvituksemme mahdollisiin tulevaisuuksiin, niin näemme pelkkää tuhoa, jota nykyisyys tuottaa.

”Tulevaisuutta on viime aikoina enemmän määritelty sen mukaan mitä siellä ei ole”, Dufva toteaa.

”Pystymme näkemään nykyisistä megatrendeistä käsin tulevaisuuden, jossa ei vaikka syödä niin paljon lihaa, tai ei ole niin paljon yksityisautoilua. Eli me kyllä näemme, että jotain pitäisi tehdä, jotta tulevaisuutta olisi enää ylipäätään olemassa. Mutta emme ole onnistuneet kuvaamaan sitä mikä olisi se toivottava tulevaisuus”, Dufva jatkaa.

Moni meistä on vaihtoehdottomuuden ajan kasvatti. Yhteiskuntaelämäämme on vaikuttanut syvästi thatcherilainen ”there is no alternative” ja fukuyamalainen ”historian loppu” -ajattelu. Lisäksi elokuva-, sarja- ja kirjateollisuus on tarjonnut mielemme täytteeksi maailmanloppua jo vähintään reilut kaksikymmentä vuotta. Tai 40, jos luetaan mukaan kylmän sodan ydintalvipelkotilat.

Filosofian opettajien viesti kentältä kuuluu, että koululuokkakokeilut kuvitella toisenlainen yhteiskunta, ovat tyssänneet jo kauan syvään ja hiljaiseen näköalattomuuteen toisin kuin vaikka vielä 80-luvulla.

”Näkisin, että tämä tilanne, jossa meillä on pääasiallisesti dystopioita ja uhkakuvia, tekee jotain mielikuvituksellemme. Eli mitä pidämme realistisina tulevaisuudenkuvina, kääntyy ennemmin sinne dystopian puolelle. Eli tarvitsemme minun mielestäni utopioita juuri tasapainottamaan ja muovaamaan sitä, mitä me pidämme realistisena”, Dufva pohtii.

Utopiat nähdään tulevaan suuntautuneina työkaluina nykyisessä akateemisessa keskustelussa.

”Utopia on ikään kuin suunta tai horisontti, muttei niinkään sellainen, johon ikinä päästäisiin. Kyse on kriittisen ajattelun ja yhteiskunnallisen uudistamisen menetelmästä, eikä niinkään siitä, että nyt toteutetaan joku tietynlainen utopia”, Dufva tarkentaa.

Utopia metodina -hankkeen tutkija Keijo Lakkala painottaa teksteissään, että utopia kritisoi vallitsevaa yhteiskuntaa esittämällä sille vastakuvan. ”Kuinka voisi olla”, asettaa esimerkiksi sortavat rakenteet ideaalin vastaisiksi irvikuviksi.

”Itse pidän utopian käsitteestä siksi, että se vie ajattelua heti vähän radikaalimmille urille kuin vaikka visio, jonka monet yhdistävät teknokraattiseen yritystermistöön”, Dufva toteaa.

Dystopioillakin on paikkansa. Kirjallisuudentutkija Maria Mäkelän mukaan dystopiakirjallisuutta on usein verrattu kanarialintuun, joka varoittaa kaivostyöläisiä sopimattomasta ilmanlaadusta. Dufva on samaa mieltä.

”Mutta ehkä tätä täydentämään ihmisillä on kaipuu myös toivoa luoviin tulevaisuuskuviin, tulevaisuususkoon ja tulevaisuustoivoon, joka sitten myös innostaa toimintaan. Eli siinä mielessä utopioissa ei ole kyse pelkästään pilvilinnojen rakentelusta, vaan utopia nähdään menetelmänä kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia.”

Dufva pohtii tulevaisuusvallan käsitettä: kuka ja ketkä osallistuvat tulevaisuuden suunnitteluun, mikä on demokratiassa tärkeä kysymys. Tarvitaan tiloja ja tilaisuuksia, joissa ihmiset voivat ilmaista toivottavia tulevaisuuksiaan.

Kompromissit ovat parlamentarismissa välttämättömiä, mutta nyt vallitsee kuitenkin täysi dialogin puute. Toisin sanoen, koska yhden utopia on toisen dystopia, niin terve poliittinen kenttä olisi utopioiden taistelua.

”Mutta tällä hetkellä me olemme siinä tilanteessa, että sitä taistelua ei käydä.

Olemme jo toteuttaneet monta utopiaa, esimerkiksi nykyinen hyvinvointivaltio on ollut jossakin vaiheessa semmoinen. Emme ole kuitenkaan pystyneet uudistamaan tulevaisuuskuviamme ja vallalla on näköalattomuutta. On tärkeää muistaa, että ei ole olemassa vain yhtä tulevaisuutta, vaan on monia mahdollisia tulevaisuuksia, ja voimme itse vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuudestamme tulee. Siksi utopioiden pohdinta, ymmärrettynä uuden suunnan tai horisontin määrittämisenä on tarpeen”, Dufva toistaa.

Katri Manninen

Käsikirjoittaja

”Olemme päässeet 2120-luvulle ilman suuria katastrofeja, vaikka ilmasto on lämmennyt. Maanviljelys on sopeutunut lämpimämpään ja kosteampaan: on jalostettu uusia lajikkeita, sadot ovat suurempia kuin ennen ja Suomi on yksi johtavia maatalousmaita. Tuotanto on hiilinegatiivista eli sitoo hiilidioksidia ilmasta.

Ihmiset asuvat kyläyhteisöissä ja koko Suomi on asuttuna. Luonto, puhdas vesi ja ilma ovat houkutelleet maahan vauraita luonnon arvostajia eri puolilta maailmaa. Töitä tehdään etäyhteyksien avulla.

Kiina on tärkeä talousmahti ja johtanut maailman ekologista kehitystä. Tavarat kuljetetaan Kiinasta pohjoista merireittiä Suomeen ja täältä teillä ja raiteilla Manner-Eurooppaan. Tunneli Tallinnaan on rakennettu ajat sitten.

Kaikkea ei tarvitse kuljettaa, sillä tavaroita tehdään 3D-printtereillä paikan päällä tai kaupoissa. Raaka-aineet ovat ekologisia, ja puuta käytetään paljon.

Puita on istutettu paljon kaikkialle ja autiomaihin on pystytetty aurinkovoimaloita. Tekniikka on kierrätettävää ja ekologista. Väestön määrä pysyy pienenä, ja kaikilla on mahdollisuus koulutukseen ja hyvään elämään.

Konflikteja on vähemmän, koska ihmiset ymmärtävät paremmin sekä itseään että toisiaan. Mindfulness on osa arkea, ihmiset ymmärtävät että tunteita tulee ja menee eivätkä ota ajatuksiaan ­liian vakavasti. Tekniset sovellukset auttavat ihmisiä tekemään parempia päätöksiä tarjoamalla tietoa sekä ihmisen omasta psyko-fyysisestä tilasta että toiminnan seurauksista. Sosiaalisen median algoritmit toimivat rauhankoneena lisäämällä ihmisten välistä ymmärrystä.”

Miia Vistilä

Lue juttusarjan muut osat:

Osa 2: Utopia työn tuolla puolen

Osa 3: Kestävien paikallisyhteisöjen utopia

Osa 4: Tutkijan tulevaisuus on inhimillinen