Saamelainen runoilija, muusikko ja aktivisti Niillas Holmberg, pohjoissaameksi Jalvvi Anna-Liissá Niillas, etsii taiteessaan uudenlaisia keinoja saamelaisten aseman parantamiseksi. Hän kuuluu nuoriin aktivisteihin, jotka ovat turhautuneet saamelaisten sivuuttamiseen heitä koskevissa asioissa ja ovat päättäneet ottaa ohjat omiin käsiinsä.

”En usko enää diplomatiaan kapitalistisen osapuolen kanssa”, Holmberg to­teaa. ”Ainoa vaihtoehto on kääntyä omien puoleen. Mehän Saamenmaan tunnemme paremmin kuin kukaan muu. Miksi meidän pitäisi kysyä Helsingiltä, mitä tehdä?”

Holmbergin taide elää rajapinnoilla. Hän yhdistelee eri taidemuotoja kuten joikua, runoutta ja kuvataidetta. Hän kirjoittaa saameksi ja suomeksi sekä tekee taiteellista yhteistyötä valtiorajojen yli. Häntä voidaankin luonnehtia tulkiksi modernin länsimaisen maailman ja perinteisen saamelaiskulttuurin välillä. Samalla Holmbergin taide osoittaa, ettei kahden maailman välinen suhde perustu aina tasapuoliseen dialogiin vaan vallankäyttöön, joka talloo alkuperäiskansan oikeuksia.

Holmbergin uusi runokirja Jalka­pohja kysyy, mihin nykyihmisen maayhteys on kadonnut. Maa viittaa kirjassa ympäristön lisäksi maailmankatsomukseen, traditioihin ja arvoihin. Visuaalisuus on olennainen osa kirjan ilmaisua, ja näyttävän kirjan on kuvittanut saamelainen taiteilija Inga-Wiktoria Påve.

”Kirjan läpi kulkee katkeamaton viiva, jolla on monia merkityksiä”, Holmberg kertoo. ”Viiva kuvaa maisemaa ja symbolisoi alkuperäiskansoille ominaista syklistä aikakäsitystä. Runot sijaitsevat viivan alla, mikä kertoo maayhteydestä.”

”Minä kuvailen Maata

Ei mikään minua kuvaa

kuin Maa”

Aaltoileva viiva elää: se on välillä maisemaa, välillä pulssia ja välillä omaksuu keinovalojen muodon. Kirjan sivut puolestaan kuvaavat kaamospäivää: ne alkavat mustina, sitten valkenevat ja muuttuvat jälleen mustiksi.

”Saamen kielessä ruukataan esimerkiksi sanoa, että ávkkástallat guollejávrriin, mikä tarkoittaa hyötymistä kalajärven kanssa sen sijaan että sanottaisiin ávkkástallat guollejávrris, mikä tarkoittaa kalajärvestä hyötymistä.”

Väkisin tuotu kulttuuri uhkaa syklistä maailmankatsomusta, johon saamelaiset ovat olleet kosketuksissa esimerkiksi perinteisten elämäntapojensa ja joikujensa toisteisuuden kautta. Holmberg tulkitsee muutosta jalkapohjan, maan ja kenkien metaforien avulla. Ihminen on jalkojensa kautta yhteydessä maahan, ja suutari on tietenkin se, joka tekee mukavalta, lämpimältä ja kuivalta vaikuttavan kengän. Pian jalka alkaa kuitenkin märkiä ja rakkoilla, ihminen etääntyy ja muuttuu.

”Mutta voiko suutarin valiorengit

tuomita, jos ne pakosta alkoivat ­hävetä varpaitaan

pakosta kasvattaa ja tuotteistaa saapasjalkoja

ja rakkuloista syyttää

rosoista maata?”

Holmberg kertoo, että alkuperäiskansojen luontokäsitys poikkeaa ratkaisevasti länsimaisen talouden hyväksikäyttävästä logiikasta. Alkuperäiskansojen maailmankuvassa ihminen on osa ekosysteemiä. Alkuperäiskansat ovat pyrkineet säilyttämään tasapainon luonnon kanssa, kun taas kapitalistinen talous perustuu luonnon kestämättömään hyväksikäyttöön. Saamelaisten tapauksessa luonto­yhteys näkyy konkreettisen luonnosta elämisen lisäksi myös kielenkäytössä.

”Saamen kielessä ruukataan esimerkiksi sanoa, että ávkkástallat ­guollejávrriin, mikä tarkoittaa hyötymistä kalajärven kanssa sen sijaan että sanottaisiin ávkkástallat guollejávrris, mikä tarkoittaa kalajärvestä hyötymistä”, Holmberg kertoo. ”Järven kalastaminen siihen tapaan kuin sitä on tuhansia vuosia tehty, on ekosysteemin ylläpitämistä. Se on yhteishyötymistä ja yhteistoimintaa.”

Kysymys luontoyhteydestä ei ole pelkästään filosofinen vaan se ilmenee konkreettisina kamppailuina. Alku­peräiskansojen maayhteys muodostaa esteen kapitalististen toimijoiden pyrkimyksille hyödyntää heidän alueellaan sijaitsevia resursseja.

”Mikä estää kansainvälisiä suuryrityksiä tai valtioita, jotka ajavat alkuperäiskansojen ja maan oikeuksia polkevia maankäyttöhankkeita, ottamasta kaikkea, mitä tarjolla on?” Holmberg kysyy. ”Tietenkin paikallinen väestö. Saamelaisten tapauksessa kyseessä on vielä kansainvälisillä laeilla ja sopimuksilla turvattu alkuperäiskansa.”

Alkuperäiskansojen maayhteys velvoittaa Holmbergin mukaan heitä suojelemaan maata uhkatekijöiltä. Päästäkseen käsiksi resursseihin kapitalististen tahojen on pyrittävä hävittämään tämä yhteys.

Pitkään jatkunut pakkosuomalaistaminen on pyrkinyt assimiloimaan saamelaiset länsimaiseen yhteiskuntajärjestelmään ja kapitalistiseen talouteen.

Holmberg kertoo, että pakkosuomalaistaminen on tarkoittanut usein sitä, että saamelaisia on opetettu häpeämään taustaansa ja primitiiviseksi kutsuttua kulttuuriaan. Monet ovat lakanneet opettamasta lapsilleen kieltään. Arvot ja maailmankatsomus ovat rakoilleet, ja tilalle on omaksuttu länsimaisia piirteitä. Jotkut ovat jopa ryhtyneet saamelaisvastaiseen toimintaan. Kouluissa lapsille ja nuorille opetetaan itsekeskeisiä arvoja – kilpailua, individualismia, loputonta kehitystä – jotka ovat ristiriidassa perinteisten arvojen kanssa.

”Ihmiset ovat traumatisoituneita”, Holmberg sanoo. ”Tämä on universaali ilmiö alkuperäiskansojen keskuudessa. Kolonialismin seurauksena alkuperäiskansojen parissa ilmenee valtaväestöön verrattuna paljon enemmän alkoholismia, itsemurhia ja masennusta. Traumat periytyvät sukupolvelta toiselle. Sehän on mitä tehokkain tapa: hajota ja hallitse. Antiapartheid-aktivisti Steve Biko totesi osuvasti, että sortajan paras ase on sorretun mieli.”

”Moni on mennyt hukankaatoon

moni tullut ulvoen”

Saamelaisten asemaa on vaikeuttanut se, etteivät ihmiset ole tienneet riittävästi heistä ja heihin kohdistuneesta vallankäytöstä – edes Saamenmaalla. Holmberg muistelee lukion historian kirjaansa, joka käsitteli alkuperäiskansoja. Kirja sisälsi puolentoista sivun tiivistelmän saamelaisista.

”Kun tilanne on tämä, eihän siinä voi muuta kuin ajatella, että se on politiikkaa”, Holmberg huokaa. ”Tietämättömyys mahdollistaa alkuperäiskansojen oikeuksien polkemisen. Nils-Aslak Valkeapää kirjoitti tästä aikoinaan Terveisiä Lapista -pamfletissaan, ja ­asiasta on puhuttu viisikymmentä vuotta. Minulle saa aika hyvin vakuutella, että alkaisin taas uskoa poliittiseen yhteistyöhön, kokouksissa istumiseen ja lausuntojen kirjoittamiseen.”

Nuoren sukupolven saamelaisaktiivien toimintaa luonnehtii usein taiteen ja politiikan keinojen yhdisteleminen.

”Kamppailuja on loputtomasti paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla”, Holmberg toteaa. ”Yhdet erikoistuvat kieliasioihin, toiset toimivat instituutioissa ja järjestöissä. Osa kartoittaa mahdollisuuksia elävöittää perinteisiä hallintamuotoja ja perinteitä. Elämä on ollut ennen yhteisöllisempää. Se on tarkoittanut, että esimerkiksi vanhuksilla on ollut tärkeä rooli yhteiskunnassa.”

Suomen saamelaisnuoret tekevät yhteistyötä Greenpeacen kanssa Jäämeren rataa ja Saamenmaalle suunniteltuja hakkuita vastaan. Muita esimerkkejä nuorten toiminnasta ovat Suohpanterror-taiteilijaryhmän aktivismi ja Tenojoen kalastussopimusta uhmaava kansalaistottelemattomuus.

Mutta kuinka nuoret aktivistit ­sovittavat yhteen traditiot ja halun uudistaa? Mikä takaa yksilöille oikeuden elää vapaina perinteisiin arvoihin kiinnittyneessä yhteisössä? Eivätkö esimerkiksi seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet asetu ristiriitaan vanhojen yhteisöllisten nor­mien kanssa?

”Seksuaalisiin vähemmistöihin liittyvät tabut Saamenmaalla ovat historiantutkimuksen mukaan ulkopuolista vaikutusta”, Holmberg sanoo. ”Entisaikaan tärkeää oli se, että ihminen pärjäsi, teki töitä ja osallistui yhteisön hyvinvointiin. Kristinuskon väkivaltainen laskeutuminen seuduillemme loi tabuja, sukupuolittuneisuutta ja patriarkaalisuutta.”

”Ja ne väkevimmät

kääntyivät

muodosta muotoon

sukupuolesta puoleen”

Holmbergin mukaan oletus yksimielisyydestä on harhaanjohtava.

”Saamelaisia vastaan käytetään paljon retoriikkaa, jonka mukaan olemme riitaisaa kansaa”, hän sanoo. ”Ikään kuin saamelaiset olisivat poliittinen puolue tai järjestö, jolta sopii odottaa yksimielisyyttä. Mutta mehän olemme kansa, enkä osaa kuvitella sellaista kansaa, jossa kaikki olisivat kaikista asioista samaa mieltä.”

Saamelaisten oikeuksien ajaminen ei Holmbergin mielestä myöskään edellytä nationalismia.

”Oman kansan hyvinvointi ei ole pois toisilta, eikä edellytä mitään etnistä hierarkiaa”, Holmberg to­teaa. ”Saamelaisten oikeuksien ajaminen ei tarkoita muiden oikeuksien kaventamista.”

Holmberg viittaa alkuperäiskansojen oikeuksia suojelevaan ILO 169 -sopimukseen, jonka Suomi allekirjoitti vuosikymmeniä sitten, mutta jota se ei ole vieläkään ratifioinut.

”Sopimuksen ratifioiminen tarkoittaisi sitä, että valtiolla olisi velvollisuus neuvotella saamelaisten kanssa aina kun suunnitteilla on maankäyttöhankkeita, jotka vaikuttavat saamelaiskulttuuriin”, Holmberg toteaa. ”Taloudellisiin hyödykkeisiin on kuitenkin helpompi päästä käsiksi, kun tiellä ei ole alkuperäiskansan oikeuksia puolustavia sopimuksia.”

ILO 169 -sopimuksen ratifiointia on vaikeuttanut keskustelu siitä, ketkä ovat saamelaisia. Holmbergille vastaus on selvä.

”Jokaisen kansan on itse määriteltävä, kuka siihen kuuluu, kuten YK:kin on todennut. Keskiössä on ryhmä­identifikaatio. Nyt Suomessa on tilanne, että korkein hallinto-oikeus ja virka­miehet jyräävät saamelaiskärä­jien näkemyksen ja määrittelevät, kuka on saamelainen. Jos siinä ei ole pakkosuomalaistamisen elkeitä, niin missä on? YK on jo vuosien ajan antanut tästä Suomelle noottia, mutta eipä siitä paljon välitetä.”

Jalkapohjan keskeinen teema, paluu maahan, tarkoittaa ihmisen ja luonnon välisen suhteen tunnustamista. Ilmastonmuutos, ekologinen kriisi ja kapitalismin negatiiviset vaikutukset – kilpailu, yksilökeskeisyys, eriarvoisuus, ahdistus ja yksinäisyys – ovat saaneet ihmiset etsimään vaihtoehtoja.

”Nykyinen aikakausi, jossa pyritään loputtomaan kasvuun, perustuu käsitykseen loputtomista resursseista”, Holmberg sanoo. ”Yhtälö on mahdoton. Kun maaäiti ravistelee nyt ihmisiä avaamaan silmänsä ja korvansa, monet ovat alkaneet kiinnostua vilpittömästi alkuperäiskansojen perinteisistä tavoista. Alkuperäiskansoja on totuttu katsomaan nenänvartta pitkin, mutta käsitykset ovat muuttumassa.”

”Elämä on yhteen kysymykseen vastaamista.

Se on maa, siis se kysymys

ja minä

parhaani mukaan vastaan

MAA.”

Juttua muokattu 3. lokakuuta 2019. Juttuun on lisätty video, jossa Niillas Holmberg lausuu runonsa Jalkapohja teoksestaan.