Teemu Mäki häärii verkkarit päällä teatteriesityksensä lavasteissa. Työryhmä valmistautuu taustalla samalla, kun Mäki esittelee valokuvaajalle puista häkkyrää, joka esittää vertauskuvallisesti näytelmän aiheena olevaa sekundaihmistä. Tai Homo Secundusta, kuten näytelmän nimi kertoo.
”Riisto pitää tehdä näkyväksi, jotta ihmiset osaisivat nousta sitä vastustamaan”, Mäki vastaa kysymykseen siitä, miten yhteiskunnallisen epätasa-arvon ongelmaan pitäisi vastata.
Monessa asiassa kiistelty Mäki on yksi suomalaisen taidemaailman avaintekijöitä. Nykyinen Taiteilijaseuran puheenjohtaja on pitänyt 57 yksityisnäyttelyä ja osallistunut yli 200:aan yhteisnäyttelyyn. Mäki väitteli kuvataiteen tohtoriksi vuonna 2005 ja toimi Aalto-yliopiston Taiteen laitoksella professorina vuosina 2008–2013. Hän on myös kirjoittanut ahkerasti tieteellisiä artikkeleita, tietokirjoja, esseitä, kolumneita ja runoja, pitänyt yleisöluentoja sekä tehnyt ääni- ja radioteoksia, dokumenttielokuvia ja näytelmiä.
Vaikka Mäki on yhä tunnettu erityisesti kuvataiteilijana, viime vuosina esitystaide näyttää muodostuneen alustaksi, jossa kaikki hänen harrastamansa ilmaisumuodot kohtaavat.
Tuoreen Homo Secundus -näytelmän yksi ydinväitteistä on, että keskiluokan sisällä käydään arvokamppailua, jota rasistinen uusoikeisto hämmentää taholtaan.
”Osa keskiluokasta suhtautuu muihin ihmisryhmiin vähän niin kuin he suojelisivat omaa paikkaansa pelastusveneessä – siis että köyhät ja muut heikot ovat taakka ja uhka, ja siksi heidät nyt on vain pakko jättää heitteille, eli pakkotöihin miten huonoilla työehdoilla tahansa. Sen kanssa sitten kilpailee näkövinkkeli, jossa nähdään luokkaerojen yli ja yhteinen etu”, selittää Mäki.
Ristiriitaa tuottaa pelko.
”Esimerkiksi maahanmuuttajiin, köyhiin tai työttömiin kohdistuva syrjintä ja väkivalta eivät johdu ihmisten sadistisista taipumuksista. Kyse on siitä, että monet hakevat sijaiskohteen omille peloilleen sen sijaan, että he tunnistaisivat itseensä kohdistuvien uhkien oikeat syyt.”
Kapitalismin kritiikki on tukevasti esillä Mäen teoksissa. Edellinen esitys Jouluevankeliumi esitteli kaupallisuuden burnoutiin ajaman Joulupukin ja maallisten joulukiireiden sivurooliin jyräämän Jeesuksen. Parin vuoden takainen Sinusta tulee koivu / You’ll Be a Tree pamfletoi puolestaan talouden sekä teknologian ylivaltaa vastaan ja ihmisen luontoyhteyden puolesta.
”Olen marxilainen, mutta en pelkästään marxilainen”, naurahtaa Mäki.
”Pelkkä marxilaisuus ei riitä, sillä se keskittyy tavoittelemaan vain oikeudenmukaisuutta ja aineellista tasa-arvoa. Ne ovat tärkeitä asioita, mutta eivät ne yksinään riitä vastauksiksi kaikkein vakavimpiin kysymyksiin: mitä on hyvä elämä ja miten olla onnellinen? Toisaalta haluan esityksissäni myös puolustaa sellaista ihmiskuvaa, jossa ihmisen heikkoutta, haurautta ja kuolevaisuutta käsitellään yhteisöllisyyden ja elämänilon lähteenä.”
Kommunistinen utopia näyttäytyy Mäelle enemmän liikkeenä kuin päämääränä.
”Utopiaa ei voi saavuttaa, mutta jos utopia on hyvin laadittu ja asianmukaisesti päivitetty, sen tavoittelu parantaa elämänlaatua. Kommunistinen utopia tarkoittaa minulle yhteiskuntaa, jossa ajatellaan, että kaikki ihmiskunnan saavutukset ovat yhteisiä saavutuksia. Yksityisomistusta ei tarvitse silti kokonaan lopettaa – riittää että markkinoita ohjaillaan ihmisten eikä pääoman etua ajatellen, ja että työstä syntyvä lisäarvo tasataan verotuksen ja tulonsiirtojen kautta niin, että yhteishyvä toteutuu.”
Loppuvuodesta YLE esittää Mäen pakolaisuudesta ja vihapuheesta tekemän puolitoistatuntisen dokumenttielokuvan. Mäki on havainnut uusia ilmaisulajeja soveltaessaan niiden lopputuloksissa tiettyä outoutta, jonka hän arvelee johtuvan juuri kuvataiteilijan taustastaan.
”Uskon ja toivon että se outous on hyvä asia, että tämä monilajisuus rikastuttaa töitäni. Samalla nautin vaihtelusta: tykkään yksin olemisesta ja erakoituneesta tekemisestä, mitä kuvataiteen ja kirjojen tekeminen on, mutta juuri sen vastapainoksi on tosi antoisaa tehdä esityksiä tai elokuvaa, missä joutuu väkisinkin ryhmätyöhön.”
Homo Secundus päättyy pitkään kohtaukseen, jossa näyttelijät esittävät utopian tulevaisuuden toisenlaisesta ihmisestä tanssin keinoin. Näyttämötaiteessa Mäki tuntuu muutenkin olevan erityisen mieltynyt tanssiin.
”Puheteatterin perusongelma on siinä, että se uhkaa aina jäädä sanojen ja yksinkertaisten syy- ja seuraussuhteiden dominoiman juonen vangiksi. Siksi haluan aina antaa näyttämöllä tilaa toiminnoille, jotka kurkottavat puhetta pitemmälle.”
Hänen mielestään kyse on vähän samasta asiasta kuin runouden kohdalla. Runous pyrkii paradoksaalisesti sanallistetun kielen tuolle puolen sellaisella tavalla mihin proosa tai asiateksti ei pysty.
”Taiteen abstraktius on muutenkin näennäistä. Esimerkiksi on nonfiguratiivista maalaustaidetta, joka ei esitä tunnistettavia hahmoja tai maisemia, mutta kyllä sellaisetkin maalaukset käsittelevät meitä ja yhteiskuntaa, tahallaan tai tahattomasti. Ajattelen siis, että niin sanottua puhdasta esteettistä mielihyvää ei ole olemassa. Kaikki taide on jonkun ihmiskäsityksen ja maailmankuvan ilmentymiä ja sellaisena niitä on järkevintä ja antoisinta tulkita.”
Mäen lähtökohdista seuraa, että taide on aina poliittista.
”Osa taiteesta on sovinnaista ja säntillisesti toistaa vallalla olevia ajatuksia, kun taas osa haastaa vallitsevia käsityksiä ja jopa saattaa esittää uusia arvoja tilalle.”
Mäki myöntää, että monet taiteilijat vieroksuvat poliittista näkökulmaisuutta. Hänen mukaansa tämä saattaa liittyä esimerkiksi siihen, miten taistolaisaikaan 1970-luvulla poliittinen taide oli toisinaan dogmaattista ja taidetta välineellistävää.
”Militantisti kantaaottava taide voi tietenkin olla latteaa, mutta se ei ole sitä automaattisesti. Maailma on täynnä kiinnostavaa taidetta, joka on saanut innoitusta vaikka minkälaisista vallankumouksista tai uskonnoista. Hyvä taideteos ei koskaan tyhjenny kokonaan tällaiseen puoleensa”, innostuu Mäki.
”Vaikka olen ateisti, suuri osa eniten fanittamastani taiteesta on tosiuskovaisten kristittyjen tekemää. Minusta on hienoa, jos taiteilija paljastaa itsensä eikä dekkarikirjailijan oveluudella piilottele vakaumustaan. Koen vilpittömyyden hyvänä asiana.”
Toinen syy taitelijoiden poliittiseen varautuneisuuteen saattaa johtua poliittisten näkemysten tyrkyttämisen kokemiseen jotenkin tungettelevana.
”Olen tästäkin eri mieltä. Itsestäni on kiehtovaa, jos taideteos hyökkää kimppuuni ja pakottaa minut olemaan samaa mieltä tai hakemaan vasta-argumentin ja purkamaan omaa vaikutelmaani osiin. Paljon puisevampaa on hakea taiteessa kohteliasta turvaväliä kantaaottavuuteen niin, että esitetään kyllä huolta ympäristöstä tai ihmisoikeuksista, mutta ei tosiasiassa vaadita niiden suhteen mitään.”
Taiteen tehtäväksi Mäki tiivistää vapaamuotoisen kriittisen ajattelun ja vaihtoehtojen esittämisen.
”Se tarkoittaa, että taiteilijan pitää katsoa ympärilleen, nähdä mitä tapahtuu todella ja jakaa tutkimustensa tulokset muille. Sen jälkeen taiteilijan velvollisuus on ottaa kantaa, ehdottaa mitä meille ja maailmalle pitäisi tehdä ja mitä meistä voisi tulla.”
Teemu Mäki & Miko Kivinen:
Homo Secundus – Sekundaihminen
Teatteri Telakan, Tanssiteatteri Minimin
ja Tanssiteatteri Tsuumin yhteistuotanto
Esitykset seuraavaksi Kuopion Kaupunginteatterissa 12.11.–11.12. ja Koko-teatterissa 29.4–6.5.2020.
Arvion Homo Secundus – Sekundaihminen -esityksestä voit lukea täältä.
