Keltaliivien tuntoja on luettavissa Pariisin seinä­kirjoituksista. ”Vain väkivalta auttaa siellä missä väkivalta hallitsee”, toteaa kuvan kirjoitus.

Jeesuksesta Juudakseksi

Kuvat Lionel Clerc

Keltaliivit katkaisivat Ranskan presidentin nousukiidon vuosi vaalien jälkeen.

Kun Emmanuel Mac­ron kruunattiin Ranskan presidentiksi EU:n tunnuslaulun ”Oodin ilolle” soidessa taustalla, brittiläinen viikkolehti The Economist kuvasi kannessaan kansainvälisen hallitsevan luokan tunteita: Macronin kävelemässä vetten päällä kuin Jeesus, tyylikkäässä puvussa ja hymy huulilla.

”Kansa” oli kohottanut johtoonsa miehen, joka oli lakaissut tieltään neljänkymmenen vuoden ajan maan johdossa vuorotelleet kaksi puoluetta. Mutta vain vuosi tapahtuneen jälkeen sama kansa huomasi, että heidän ”­tulevaisuutensa oli riistetty”.

Kolme keltaliivien edustajaa kiteytti näkemyksensä liikkeestä Pariisin Oopperan aukiolla viime joulukuussa:

”Tämä liike ei kuulu kenellekään, se kuuluu kaikille. Sen takana on kansa, joka neljänkymmenen vuoden ajan on saanut seurata, miten siltä riistetään kaikki, mikä antoi sille mahdollisuuden uskoa tulevaisuuteensa ja suuruuteensa.”

Keltaliivien ansiosta kaikki tietävät entistä paremmin, millaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin nykyhallitus on syyllistynyt. Vuonna 2017 asumistuki pieneni viidellä eurolla kuukaudessa, kun samaan aikaan pääomaveron progressio poistettiin. Myös varallisuusverosta luovuttiin, ja eläkeläisten ostovoimaa heikennettiin.

Kaikkein kalleimmaksi käy kilpailukyvyn ja työllisyyden tukemiseksi yrityksille myönnetty verohyvitys (CICE). Vuonna 2019 tämä toimenpide tulee maksamaan 40 miljardia euroa, siis 1,8 prosenttia bruttokansantuotteesta. Summa on yli sata kertaa suurempi kuin asumistuen leikkauksilla saatu säästö.

Uusia välttämättömiä menoja, internettiä, tietokonetta ja älypuhelinta ei suinkaan osteta pelkästään siksi, että voitaisiin huvitella katselemalla elokuvia Netflixistä, vaan myös koska postin, verottajan ja valtionrautateiden palveluissa on siirrytty sähköiseen asiointiin. Enää ei ole mahdollista elää ilman tietotekniikkaa.

Neuvolat suljetaan, kaupat kuihtuvat, Amazonin varastot leviävät kaikkialle. Koko tämä yhteiskunnallisen hämmentymisen, yhteisön moraalin ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rappeutumisen, teknologian luomien pakkojen, täytettävien lomakkeiden, tuottavuuden mittaamisen ja yksinäisyyden maailma oli olemassa jo ennen Macronin valintaa. Ranskan presidentti tuntuu kuitenkin tehneen tästä kyseisestä maailmasta kärkihankkeensa.

Useat hyvin toimeentulevat, koulutetut suurkaupunkien asukkaat juovat samaa optimismin nektaria kuin Ranskan presidentti. Macron voi luottaa myös muihin tukijoihin, esimerkiksi Euroopan unioniin. Kun Britannia käpertyy saarilleen, Unkari viittaa EU:lle kintaalla, Italia tekee mitä tahtoo ja Yhdysvallat vielä rohkaisee tätä kaikkea, niin EU:lla ei ole varaa rangaista tilinsä ylittävää Ranskaa, kuten se teki Kreikalle.

Ranskan presidentti on julistanut lopulta hyväksyvänsä useita kelta­liivien vaatimuksia, mikä merkitsee budjettialijäämän nousemista yli pyhän kolmen prosentin rajan. ”Kriisiaikana luvut ovat toissijaisia”, Macron sanoi parlamenttienemmistölleen perustellessaan ratkaisuaan. Angela Merkel kannatti ranskalaiskumppaninsa vetäytymisliikettä melkein heti, sillä pitihän tämän ”reagoida ihmisten valituksiin”.

Myös markkinamyönteinen lehdistö myötäili, kun vallanpitäjät olivat todellisessa pulassa: ”Toistaiseksi täytyy tunnustaa, että maan johto onnistui pitämään kiinni keskeisistä asioista”, tiivistettiin Le Figaron pääkirjoituksessa presidentti Macronin puheen jälkeen.

”Investointeja suosivat veroratkaisut (varallisuusveron osittainen poistaminen, säästöjen tasavero) säilyvät ennallaan, samoin yrityksiä raskauttavien maksujen ja verojen alennukset. Toivottavasti tämä jatkuu!”

Keltaliivien liikkeettä on verrattu harvoin kesäkuun 1936 tehdaslakkoihin. Rinnakkaisuuksia kuitenkin on, koska myös nyt yläluokka on yllättynyt nähdessään työläisten elinolot ja sen, miten he vaativat itselle arvokkuutta.

Vuonna 1936 filosofi ja työläisaktivisti Simone Weil selitti tilannetta:

”Kukaan sellainen, joka ei tunne tätä orjan elämää ei pysty ymmärtämään, mikä tässä on ratkaisevaa. Tämä liike on aivan muuta kuin mikään yksittäinen vaatimus, on tuo vaatimus sitten miten tärkeä tahansa. [– –] Se on sitä, että kun on aina antanut periksi, kestänyt kaiken, saanut sietää vaieten kuukausien ja vuosien ajan, niin uskaltaa vihdoin nousta ja seistä suorana. Ryhtyä vuorostaan puhumaan.”

Kun Pierre Bourdieu kaksikymmentä vuotta sitten analysoi työttö­mien liikettä talvella 1997–1998, hän piti sitä ”yhteiskunnallisena ihmeenä”, joka ”pelastaa työttömät ja heidän myötään päivä päivältä yhä useammat epävarmuuden koettelemat työläiset näkymättömyydeltä, eristyneisyydeltä, hiljaisuudelta, sanalla sanoen olemattomuudelta”.

Keltaliivien yhtä ”ihmeellinen” ja paljon voimakkaampi esiinnousu kertoo vastenmielisyyttä muistuttavasta uhmasta tavanomaisia edustuskanavia kohtaan: liikkeellä ei ole johtajia eikä tiedottajaa, se hylkää puolueet, sysää ammattiliitot syrjään, ei piittaa intellektuelleista ja taistelee viestimiä vastaan.

Liike on aineksiltaan, taustaltaan ja tavoitteiltaan moninainen ja juuri se on lisännyt liikkeen kannatusta. Toisaalta sama tekijä uhkaa myös sen yhtenäisyyttä ja voimaa. Yhtenäisyyttä luovaa pohjaa löytyy siitä, kun keltaliivien vaatimukset juontuvat kapitalismin muodonmuutoksista. Toisin sanoen epätasa-arvoisuudesta, palkoista, verotuksesta, julkisten palvelujen rappiosta, rankaisevilta tuntuvista ympäristönsuojelutoimista sekä koulutetun porvariston yliedustuksesta politiikassa ja viestimissä.

Mukailtu Le Monde diplomatiquen päätoimittajan Serge Halimin tekstistä (LMD 1/2019). Suom. Tapani Kilpeläinen.

Kommentoi Facebookissa
Eläinpoliittinen vaalikone
Migration Comics