Huumesodasta huumerauhaan

Teksti Mika Pekkola Kuva Annika Pitkänen

Vuosikymmeniä jatkunut huumeiden rangaistuspolitiikka on ollut katastrofaalinen erehdys. Kansainvälinen suuntaus vaatii hoitoa ja sosiaalipolitiikkaa rangaistusten sijaan.

Päihdepoliittinen keskustelu on muuttunut viime vuosikymmeninä sekä Suomessa että maailmalla. Haittojen vähentämiseen tähtäävä politiikka sekä erilaiset dekriminalisointi- ja laillistamiskampanjat ovat kyseenalaistaneet vallitsevan rangaistuspolitiikan, jonka taloudelliset ja inhimilliset kustannukset ovat kasvaneet.

Laajan sosiaalipoliittisen tutkimusnäytön mukaan nykyisellä rangaistuspolitiikalla ei ole juurikaan vaikutuksia huumeiden käyttömääriin, mutta se syrjäyttää tehokkaasti käyttäjiä. Ihmisoikeuksien kannalta seuraukset ovat olleet katastrofaalisia Filippiinien, Thaimaan ja Meksikon kaltaisissa maissa. Yhdysvaltain johtama huumepolitiikan militarisointi on lisännyt epävakautta etenkin Etelä- ja Keski-Amerikassa.

Portugalin kokemukset huumeiden hallussapidon ja käytön dekriminalisoinnista sekä Hollannissa pitkään toteutettu käytännöllinen politiikka ovat sen sijaan vähentäneet huumeiden haittoja. Päihdepoliittiset uudistukset etenevät Uruguayssa, Kanadassa ja useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa. Euroopassa huumestrategioita on muutettu tai suunnitellaan muutettavaksi ainakin Irlannissa, Britanniassa, Norjassa ja Luxemburgissa. Jopa tiukasta huumausainepolitiikastaan tunnetussa Ruotsissa keskustellaan linjanmuutoksista.

Rangaistuspolitiikka on tullut tiensä päähän.

Helsingissä on järjestetty tänä vuonna useita tapahtumia, joissa on etsitty vaihtoehtoja rangaistuspolitiikalle. Amnesty Internationalin ­Daniel ­Joloy puhui Humaania päihdepolitiikkaa ry:n kutsumana toukokuussa Maailma kylässä -festivaaleilla nykyisen huumausainepolitiikan kytköksistä ihmis­oikeusrikkomuksiin.

Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistyksen järjestämässä seminaarissa toukokuussa taas käsiteltiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen professori Pekka Hakkaraisen ja kehittämispäällikkö Tuukka Tammen kannanottoa, jossa kirjoittajat ehdottivat luopumista huumeiden käytön rangaistavuudesta. Helmikuista blogitekstiä oli jo käsitelty pääkirjoituksissa ja keskusteluohjelmissa.

Laitoksen pääjohtaja Juhani Eskola on sittemmin yhtynyt kannanottoon. THL:n taholta on toivottu, että huumausainepolitiikan uudistamisesta tehdään kirjaus seuraavaan hallitusohjelmaan. Myös Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, joka kattaa noin viitisenkymmentä järjestöä, on asettunut kannattamaan uudistuksia.

Helsingissä tehtiin hiljattain myös valtuustoaloitteet huumausaineiden tunnistuspalvelun toteuttamiseksi sekä valvottujen pistotilojen perustamiseksi suonensisäisiä huumeita käyttäville.

Eduskunnan globaaliryhmän seminaarissa taas ruodittiin kesällä huumeiden vastaista sotaa. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virka­mies Elina Kotovirta muistutti tapahtumassa, että huumepolitiikka on edennyt Suomessa perinteisesti ”kaksilla rattailla”: yhtäältä on jatkettu rangaistuksiin perustuvaa linjaa ja toisaalta on hyödynnetty hoitoonohjausta ja haittojen vähentämisen käytäntöjä.

Haittojen vähentämisen politiikka ei välttämättä edellytä huumeiden käytön lopettamista, kuten THL:n tutkija Sanna Kailanto seminaarissa totesi. Tosiasia on se, että huumeita käytetään. Haittojen vähentämisessä on kyse vallitsevan tilanteen hyväksymisestä ja rationaalisesta toiminnasta asiain­tilan pohjalta.

Haittojen vähentäminen on yleistynyt Suomessa. Huumepolitiikan suunnittelussa on alettu kuunnella kansalaisjärjestöjä ja huumeita käyttäviä ihmisiä.

”Tosiasia on, että huumeita käytetään. Haittojen vähentämisessä on kyse vallitsevan tilanteen hyväksymisestä.”

Huumausainereformia ajavan brittiläisen Transform Drug Policy Foundation -järjestön mukaan huumeiden vastaiseen sotaan on viimeisten viiden vuosikymmenen aikana käytetty maailmanlaajuisesti biljoona dollaria. Silti 240 miljoonaa ihmistä käyttää huumeita vuosittain. Järjestö arvioi huumekaupan suuruudeksi 320 miljardia dollaria vuodessa. Rahat valuvat järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Ei ihme, että huumausainepolitiikan uudelleenarviointi on maailmalla täydessä vauhdissa. Neulojenvaihto-ohjelmat ovat taittaneet hiv-tartuntojen nousun, huumeidenkäytön rankaisemisesta luopuminen on vähentänyt käyttöön liittyviä ongelmia, ja alustavat kokemukset kannabiksen myynnin ja käytön laillistamisesta ovat olleet lupaavia.

Katsaus Hollannin liberaalin huumausainepolitiikan periaatteisiin valaisee muutosvaatimuksia. Huumausaineiden käyttöä lähestytään Hollannissa kansanterveyden näkökulmasta. Mietojen ja kovien huumeiden välillä tehdään tiukka ero. Kannabiksen hallussapito, käyttö ja myynti ovat edelleen laittomia, mutta asiaan ei puututa. Kannabista käytetään Hollannissa vähemmän kuin esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa, vaikka sitä voi ostaa vapaasti coffeeshopeista.

Portugalissa huumeisiin liittyvät ongelmat olivat riistäytymässä käsistä. Maa seurasi vuonna 2001 Hollannin esimerkkiä ja alkoi suhtautua huumeisiin kansanterveyden näkökulmasta. Ongelmat ovat vähentyneet Portugalissa uudistuksen jälkeen selvästi, ja maan huumekuolleisuus on tilastojen mukaan nykyään Euroopan alhaisimpia.

”THL:n taholta on toivottu, että huumausainepolitiikan uudistamisesta tehdään kirjaus seuraavaan hallitusohjelmaan.”

Professori Teivo Teivainen totesi eduskunnan globaaliryhmän tapahtumassa, että kansainvälinen huumepolitiikka on koettu latinalaisessa Amerikassa Yhdysvaltain johtamaksi uuskolonialismiksi. Huumeiden valmistusta ja jalostusta ei ole onnistuttu lopettamaan, vaan ne ovat siirtyneet paikasta toiseen. Huumesota on horjuttanut yhteiskunnallista vakautta.

Teivaisen mukaan Uruguayssa toteutettua kannabiksen myynnin ja käytön laillistamista on perusteltu ihmisoikeuksilla ja yksilönvapaudella. Olennaiseksi on koettu myös se, että uudistus vie tuloja järjestäytyneeltä rikollisuudelta. Uruguay on ensimmäinen valtio, joka on ottanut haltuunsa kannabiksen jakelun, myynnin ja osin myös tuotannon.

Yhdysvalloissa kannabis on useissa osavaltioissa laillistettu joko kokonaan tai lääkinnällisesti. Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Kanadan pääministeri Justin Trudeau nosti esiin kaksi seikkaa, jotka puolsivat lokakuussa tapahtunutta kannabiksen laillistamista: lailliset markkinat vievät tulot järjestäytyneeltä rikollisuudelta, ja säännelty kannabiskauppa auttaa suojelemaan lapsia.

Tutkimustieto on yksiselitteistä: kriminalisaatiopolitiikka on lopetettava. Jos haluamme, että huumeisiin liittyvät ongelmat vähenevät, meidän tulee luopua huumeiden käytön rangaistavuudesta ja keskittyä hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.

Haittojen vähentämisen politiikka ei tarkoita, että nostaisimme kätemme ylös ongelmien edessä, sivuuttaisimme päihteisiin liittyvät haitat tai kannattaisimme päihteiden vapaata saatavuutta. Päihteitä käytetään, ja osa niistä on toisia haitallisempia. Olennaista on miettiä, mitä voisimme tehdä, jotta päihteistä aiheutuisi vähemmän haittaa yksilöille ja yhteiskunnalle. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että alamme valvoa ja säännellä päihteiden käyttöä, valmistusta ja myyntiä, jotka ovat tällä hetkellä valvonnan ulottumattomissa.

Huumepoliittisia reformeja jarruttavien tahojen argumentit ovat usein moralistisia. Moralismi on kuitenkin huono tapa toteuttaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Päihdepoliittiseen keskusteluun vaaditaan myös sosioekonomisen ulottuvuuden ymmärtämistä. Taloudellinen eriarvoistuminen ja marginalisoituminen kärjistävät päihde­ongelmia. Kuten brittiläiset professorit Kate Pickett ja Richard Wilkinson ovat osoittaneet, epätasa-arvon lisääntyminen kärjistää kaikkia sosiaalisia ongelmia. Päihteitä käytetään väärin erityisesti siellä, missä ihmisiä laiminlyödään.

Rangaistuspolitiikka näyttäisi olevan parhaimmillaan tehotonta ja pahimmillaan tuhoisaa. Huumepolitiikan reformeista saadut kokemukset maailmalta sekä keskusteluilmapiirin muuttuminen Suomessa antavat toivoa, että rationaalinen keskustelu päihteiden haittojen vähentämisestä on viimein alkanut.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, kirjailija
ja Humaania päihdepolitiikkaa ry:n jäsen.

Kommentoi Facebookissa
Eläinpoliittinen vaalikone
Migration Comics