Entä jos patriarkaatin korvaisi vaginaalin ajattelu? Näin tapahtuu runoilija Maria Matinmikon utopiassa

Maria Matinmikon kirja Kolkka vie matkalle sadunomaiseen maahan, jota ei ole olemassa, mutta joka muistuttaa silti omaa maailmaamme.

”Kolkka on sekava paikka”, Matinmikko toteaa. ”Se on lämmin, mutta neljäntenä vuodenaikana siellä ei kuitenkaan nouse aurinko. Siellä on suuret varallisuuserot, ja sen sisämaassa on ilmastokriisi, joka on saanut pakolaiset liikkeelle.”

Matinmikon runous tapahtuu poliittisesti ladatussa välitilassa: se hahmottelee maastoa dystopian ja utopian tuolla puolen. Matinmikko kirjoittaa patriarkaalisen vallankäytön rasittamaa todellisuutta vasten ja kysyy, kuinka voisimme elää kunnioittaen toisiamme ja elinympäristöämme. Hänelle runous on utooppinen voima.

”Runous ulottuu arkikielen taa”, Matinmikko sanoo. ”Runous nostaa esiin sellaisia kohtia, jotka eivät tule esiin muilla tavoin ja jotka eivät aina käy ensisilmäyksellä järkeen. Nämä kohdat pitävät sisällään arvokasta tietoa, johon ei välttämättä päästä käsiksi tavanomaisella kielenkäytöllä.”

Utooppisuus piirtyy patriarkaalisuuden historiaa vasten. Patriarkaalinen ajattelu, jossa on perinteisesti korostettu miesten toimijuutta, lineaarisuutta ja tunteista puhdistettua järkeilyä, on jättänyt varjoon toisenlaiset tavat ajatella, olla ja tuntea.

Yhteiskunnallinen unelmointi vaatii kielen ja sanojen tuottamista. Runoudessa nämä ovat keskeisiä, ja Matinmikko käsitteellistääkin patriarkaalisuuden vastavoimaksi vaginaalista ajattelua ja taidetta.

Ota aikaa itsellesi

Pirstaleinen, epämääräinen ja moninainen vaginaalisuus edustaa Matinmikolle runouden utooppista ulottuvuutta. Vaginaalisessa taiteessa kielenkäyttö voi olla epätavanomaista, ja se tarjoaa yksiulotteisen ja lineaarisen patriarkaalisuuden tilalle toisenlaista rationaalisuutta ja tulevaisuutta.

”Vaginalla viittaan naisen sukupuolielinten kokonaisuuteen”, Matinmikko selventää. ”Mitä munasarjoilla ja klitoriksella on tekemistä toistensa kanssa? Ne ovat eri paikoissa, ja niissä on kyse eri asioista, mutta ne ovat silti osa samaa kokonaisuutta.”

Matinmikon mukaan vaginaalinen estetiikka voi vaikuttaa repaleiselta ja hajonneelta.

Kolkassa on paljon sumua ja usvaa, jotain tulee esiin ja häviää. Olen halunnut hajottaa lukemistapahtuman. Fragmentit ovat silti suhteessa toisiinsa ja kommentoivat toisiaan.”

Poliittisen sisältönsä osalta Kolkka on kuitenkin hyvin suorasanainen kirja. Matinmikko listaa asioita, jotka vaikuttivat sen kirjoittamiseen: ilmastonmuutos, pakolaiskriisi, Trumpin valinta presidentiksi, metoo-kampanja ja Oxfam-järjestön raportti siitä, että kahdeksan maailman rikkainta ihmistä omistaa saman verran kuin puolet maailman ihmisistä.

”Nämä asiat koskettavat minua”, Matinmikko sanoo. ”Olen järkyttynyt ja vihainen, ja olen halunnut peilata järkytystäni taiteen keinoin. Kolkka on kriisien kirja, vihan, inhon, suuttumuksen ja epätoivon kirja, vaikka siinä on paljon muitakin sävyjä.”

Matinmikko käsittelee politiikkaa muun muassa valkoisen itsekritiikin kautta. Hän kysyy, millaisia tuntemuksia herättävät teot ja ajattelutavat, joihin valkoiset eurooppalaiset ovat historian saatossa Euroopan ulko- ja sisäpuolella syyllistyneet.

”Kaikki on tavallaan poliittista. Se, että kirjailija kirjoittaa epäpoliittisen teoksen, on erittäin poliittinen teko. Taustalla voi olla rakenteita, joiden vuoksi kirjailijalla ei ole pakottavaa tarvetta kirjoittaa poliittista teosta. Maailma on tuhoutumassa, ja tilanne on sietämätön. Halusin sitoa tämän teoksen aikaan ja ottaa kantaa.”

Matinmikko toteaa turhautuneensa binääriseen joko-tai-hahmottamiseen: Kolkassa poliittinen ja epäpoliittinen sisältö limittyvät. Matinmikko kirjoittaa ei-binäärisestä ajattelusta esimerkiksi Vuoristo-Metodi-saarten asukkaiden kautta. He pitävät muunsukupuolisia viisaimpina, sillä nämä tietävät, mitä kahtiajakautuneen sukupuolijärjestelmän tuolla puolen piilee.

Kolkka onkin rajatilojen kirja. Tämä ilmenee jo kirjan aloittavassa säkeessä: ”Jokainen sisäisyys on vuotava universumi.”

”Teoksissani on erottamattomuutta ja minuuden hajoamista ympäristöön”, Matinmikko sanoo. ”En kuitenkaan tavoittele hajonneen minuuden esityksiä, vaikka ajattelenkin, että minä on monta. Haluan vaalia myös rajoja ja erityisyyksiä. Olemme kaikki toisillemme rinnakkaisia todellisuuksia. Kuinka voisimme ymmärtää ja kunnioittaa toisiamme?”

Matinmikon hahmottelemassa ­vaginaalisessa utooppisuudessa on kyse monimerkityksellisyydestä ja moni­muotoisuudesta. Se pyrkii tekemään tilaa toisenlaisille tulevaisuuksille alistavien valtasuhteiden keskellä. Runouden utooppisesta ulottuvuudesta voisi tulla osa jokapäiväistä elämää.

”Taiteen kautta ymmärrykseni on lisääntynyt, ja se on muuttanut minua ihmisenä”, Matinmikko toteaa. ”Toisinkertominen on tärkeää. Kyse ei ole idealisaatioista vaan karttojen piirtämisestä. Joskus reunat jäävät avoimiksi.”

Maria Matinmikko (s. 1983)

  • Runoilija ja kirjailija
  • Kirjoja: Kolkka (2019), Lähes tunnistamaton mahdollisuus -menettää (2018, yhdessä Markku Eskelisen kanssa), Värit (2017), Musta (2013), Valkoinen (2012).
Kommentoi Facebookissa

Nauti tyhjyydestä laatikko
voima
  • 21.10.2019
  • Kuvat Hanna Linnove