Äärioikeiston viettelemät vallanpitäjät ovat tukahduttaneet kansalaisyhteiskuntaa Itä-Euroopassa. Sananvapauden rajoittaminen estää dialogia ja nostattaa vihaa.
Puolassa vietetään joulua pitkälle tammikuuhun.
14. tammikuuta 2019 rannikkokaupunki Gdansk järjesti joulujuhlan lastensairaalan rahankeräyksen kunniaksi. Pormestari Pawel Adamowicz katseli lavalla, kun yleisö heilutti tähtisadetikkuja ja lähetti kuvan Instagram-tilillensä. ”Tämä on ollut hieno päivä!”, hän kuulutti iloitsevalle yleisölle.
Mikrofoni toisti hänen viimeiset sanansa. Sitten lavalle rynninyt mies puukotti Adamowiczin hengiltä.
Tappaja ei pyrkinyt karkuun, vaan jäi poseeraamaan verisen puukon kanssa ja huusi Adamowiczin kuolleen Kansalaisfoorumi-puolueensa takia.
Adamowicz oli suosittu poliitikko, tunnettu avarakatseisista mielipiteistään, ja hänet oli palkittu muun muassa demokratian edistämisestä. Ajanmukaisesti hän oli saanut myös paljon vihapostia ja kohdannut haukkuja ja panettelua.
Vaikka kyseessä näyttäisi olleen yksittäisen ihmisen tekemä isku, niin Aleksanteri-instituutin tutkijan Katalin Miklóssyn mukaan tapaus heijastelee Puolan poliittista ilmapiiriä:
”Yhteiskunnassa vallitsee valtava perusviha”, sanoo Miklóssy. ”Kansa on jakautunut kahtia: heihin, jotka kannattavat hallitusta, ja heihin jotka eivät. Nämä ryhmät eivät keskustele keskenään.”
Poteroihin kaivautumisen sijaan Miklóssy kaipaa dialogia. Parannusta ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Puolan jakautunut kansa ei pysty käymään dialogia, koska asetelmat ovat epätasaiset.
”Liberaalin älymystön edustajat ovat altavastaajia”, huokaa Miklóssy.
Itä-Euroopan maissa lehdistön vapaudet ovat kaventuneet viime vuosina. Baltian maissa tilanne on kohtalaisen hyvä, mutta etelämpänä tilanne on huonompi.
Kansainvälisen ja riippumattoman Freedom House -järjestön mukaan esimerkiksi Puolassa tiedotusvälineet ovat valtaapitävien lieassa. Noustuaan valtaan parlamenttivaaleissa vuonna 2015 Laki ja oikeus -puolue Puolassa vaihtoi maan tärkeimpien julkisrahoitteisten televisio- ja radiokanavien johtajat. Puolue kannattaa katolisia ja konservatiivisia arvoja. Siitä lähtien julkisrahoitteisten television ja radion pääuutislähetykset ovat toitottaneet hallituksen erinomaisista saavutuksista kotimaassa ja ulkomailla.
Lehdistö lietsoo myös vihaa. Suurten aikakauslehtien aggressiivisissa kansiotsikoissa kerrotaan esimerkiksi homoseksuaalien, muslimien tai Euroopan unionin vaarantavan puolalaisen yhteiskuntarauhan, ja Do Rzeczy (”Asiaa”) -aikakauslehti on kirjoittanut homoseksuaalien oikeuksia puolustavien ihmisten ajavan ”progressiivisuuden terroria”.
Tiedotusvälineiden kontrolloimisen tärkeimpänä pointtina lienee keskustelun ja erimielisten mielipiteiden tukahduttaminen. Demokratian peruspilari, sananvapaus, on sortumisvaarassa monessa EU-maassa. Silti Miklóssy näkee valopilkkuja: ”Nuoriso käyttää paljon nettiä ja sosiaalista mediaa.”
Itä-Euroopassa vanhemmat polvet ovat ottaneet käyttöön hyvin yllättävän ja perinteisen toimintatavan, jo neuvostoajoilta tutun samizdatin.
Termillä viitataan maanalaiseen – eli yksityisesti ja piilossa tehtävään – julkaisutoimintaan.
Hurjimmilaan samizdat tarkoitti ulkoa opeteltuja, suusta suuhun kiertäneitä, kokonaisten romaaniteosten mittaisia siteerauksia, ja joskus kyse oli vain lentolehtisistä. Nykyajan samizdatissa on teknologiaa mukana, eikä sensuroituja aiheita voi estää nousemasta keskusteluihin.
”Kansalaiset ovat alkaneet itse printata ja jakaa tekstejä”, kertoo Miklóssy.
Helsingin yliopistossa Itä-Eurooppaan erikoistuneet tutkijat ovat julkaisseet Demokratian karikot – Itäinen Eurooppa suuntaa etsimässä -tietokirjan. Sen mukaan demokratia on hauraalla pohjalla niissäkin maissa, jotka 2000-luvulla ovat nimellisesti täyttäneet demokratian kriteerit: nehän kelpuutettiin läntistä vapautta symboloivan Euroopan unionin jäseniksi.
”EU:n itäisten jäsenmaiden ongelmana on ollut eriarvoisuuden kasvun ohella myös korruption pysyvyys, poliittisen järjestelmän epävakaus sekä poliittisen toiminnan ja yritystoiminnan rajojen hämärtyminen”, teos tiivistää.
EU:n kaksoisstandardit ovat aiheuttaneet itäisissä jäsenmaissa tyytymättömyyttä. Vuonna 2008 paljastui, että Kreikan viranomaiset olivat raportoineet valheellisesti maansa taloudesta, kun taas uusille jäsenmaille esitettiin pitkiä vaatimuslistoja yhteisvaluutta euroon pääsemiseksi.
Brittiläinen historioitsija Antony Beevor on sanonut, että suurin uhka Euroopan yhtenäisyydelle ei suinkaan ole Britannian erokampanja EU:sta, eli brexit, vaan monissa jäsenmaissa kasvava äärioikeiston ja jopa uusnatsien kannatus.
Katalin Miklóssy on samaa mieltä: ”Ehdottomasti!”
Demokratian karikot -kirjassa tutkija Brendan Humphreys muistuttaa myös länsieurooppalaisilla puolueilla olevan ”avoimen EU- ja muukalaisvastaisia, populistisia ohjelmia”.
Ranskassa viime presidentinvaaleissa keskustaoikeistolaisen Tasavalta-puolueen Emmanuel Macron voitti äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman Marine le Penin.
”Jos Kansallisen rintaman ehdokas onnistuu tulevaisuudessa asuttamaan Elysée-palatsin, EU:n institutionaalinen toimivuus on vaarassa. Se saisi myös muukalaisvihan ja rasismin näyttämään normaalilta ja hyväksyttävältä. Minkälaisen viestin tämä antaisikaan Kroatian, Unkarin ja Puolan kaltaisille maille, jotka kaikki kamppailevat synkkien populististen ja epädemokraattisten suuntausten ja puolueiden kanssa”, Humphreys spekuloi.
