Asevienti tuottaa­ ­Suomelle satojen ­miljoonien tulot

Kuva: Republica / Pixabay

Suomen asevienti jatkoi viime vuonna nousujohteista trendiään. Ajatushautomo SaferGloben äskettäin julkaiseman raportin mukaan vuonna 2018 viennin arvo oli reilut 205 miljoonaa euroa. Raportissa tarkasteltiin puolustusministeriön, ulkoministeriön ja tullin tilastoja.

Viennin arvo oli samaa suuruusluokkaa kuin kahtena edellisenäkin vuonna, mutta vuosien 2002–2017 myynnin keskiarvo ylittyi selvästi. Eniten vientiä oli Euroopan unionin ­alueelle, seuraavaksi eniten Lähi-itään. Vientimaiden kärjestä löytyvät Puola, Yhdysvallat, Ruotsi, Turkki, Oman, Ranska ja Arabiemiirikunnat.

Suomalaisten aseiden päädyttyä käyttöön konfliktialueilla Suomen hallitus on päättänyt lopettaa uusien asevientilupien myöntämisen Saudi-Arabiaan, Arabiemirikuntiin sekä Turkkiin. Tämä linjaus ei kuitenkaan vielä näy vuoden 2018 myyntiluvuissa.

Perinteisesti Suomen aseviennistä suuri osa on ollut panssariajoneuvoja, mutta vuosina 2017–18 niiden osuus myynnistä oli vain 15–17 prosenttia. Vuonna 2018 panssariajoneuvojen rinnalle nousivat sotilas- ja muuhun viranomaiskäyttöön tarkoitetut veneet.

Raporttiin voi tutustua osoitteessa saferglobe.fi/armsreport/

Kuvakaappaus saferglobe.fi -sivustolta. Klikkaa kuvaa niin pääset tutustumaan interaktiiviseen karttaan Suomen asekaupasta.

Kommentoi Facebookissa

Jari Tamminen