”AVARUUDESSA kukaan ei kuule huutoasi.”

Tuolla unohtumattomalla lauseella mainostettiin aikoinaan Alien-elokuvaa (1979).

Alien ei silti ollut mikään hiljainen elokuva, vaan kankaalta kuului huutoja.

Sodankylän elokuvajuhlien kattoteemoja on tänä kesänä ääni. Sen tiimoilta paikalle saapuu ranskalainen Nicolas Becker, joka on tehnyt äänitehosteet festivaaleilla esitettäviin scifi-leffoihin Arrival (2016) ja Gravity (2013). Becker on mukana myös vetämässä äänitaiteen mestariluokkaa.

Gravityssa avaruusromun sinkoutuminen päin tutkimusasemaa keskeyttää avaruuskävelyn, ja astronautit joutuvat hirmuiseen pulaan vain 600 kilometrin päässä maanpinnasta. Maa on näköetäisyydellä: niin lähellä, mutta niin kaukana.

Pääosaa esittävän Sandra Bullockin kirkuminen kuuluu rahisevana, kuin kypärän sisään rakennetusta kaiuttimesta. Avaruusromu aiheuttaa kuuluvia rysähdyksiä, mutta tehosteiden tyyli on myös todellisista äänistä etäännyttävä: ne voi kuvitella kuin musiikin jatkeeksi, jonkinlaiseksi elokuvan räjähteleväksi ja jymiseväksi rytmiksi.

ÄÄNI KULKEE AALTOINA, mutta äänen siirtyminen edellyttää molekyylejä. Avaruudessa tähtien ja planeettojen välillä on suuria tyhjiä alueita ilman yhtään mitään.

Jos näillä tyhjyyden alueilla liikkuisi suuri avaruusalus, se ei jyrisisi eivätkä sen koneet pörisisi, vaan se liikkuisi äänettömästi. Avaruustaisteluissa laser­aseet olisivat nekin äänettömiä aluksen ulkopuolella.

Aluksen sisällä, jossa on ilmaa miehistölle hengitettäväksi, äänet kyllä kuuluisivat.

Mutta miltä kuulostaa, kun Pikku prinssi, tuo suloinen Antoine de Saint-Exupéryn klassikon sankari, kulkee asteroidillaan ja keskustelee ketun kanssa?

Valtionpalkinnon voittanut foley-artisti eli tehosteäänitaiteilija Heikki Kossi tietää. Hän suunnitteli äänet Pikku prinssi (2015) -animaatioon, joka sekin esitetään elokuvajuhlilla.

ELOKUVIEN ÄÄNTÄ VOI lähestyä myös äänettömän elokuvan kautta. Sodankylässä esitetään harvinaisia ­mykkäfilmejä säestyksen kanssa. Paikalle saapuu monta kertaa aikaisemminkin festivaaleilla vieraillut hollantilainen Maud Nelissen, joka on säveltäjä, orkesterinjohtaja ja konserttipianisti.

Nelissen ja tämän Sprockets-yhtye säestää King Vidorin Tulinen tyttö (1928) -komedian. Sen pääosassa nähdään upea Marion Davies, tähti joka ei koskaan noussut kaikkein kirkkaimpaan kaartiin. Hänen lapsenomaisen korkeasta äänestään tehtiin jopa pilkkaa.

Davies oli lehtimiesmoguli William Random Hearstin rakastajatar. Citizen Kane -elokuvassaan Orson Welles irvaili Hearstia muistuttavalle päähenkilölle Charles Foster Kanelle ja tämän puolison, tosielämässä siis ­Marion Daviesin, kehnolle lauluäänelle.

Säveltäjä Nelissen antaa Daviesille kuitenkin kunniaa.

”Minä olen Marion Daviesin ihailija”, Nelissen kertoi muutama vuosi sitten Le Giornate del Cinema Muto -mykkäelokuvafestivaaleilla Italiassa.

”Hän on suosikkinäyttelijäni 1920-luvulta, ja minusta hän ansaitsisi enemmän kunnioitusta. Sitä haluan tuoda säestyksellänikin esiin.”

Nelissenin on säveltänyt Tuliseen tyttöön amerikkalaista 1920-luvun jazzia­ henkivää tanssimusiikkia muistuttavan säestyksen, joka kunnioittaa sekä näyttelijöitä että ajan henkeä.

ENITEN ÄÄNTÄ ELOKUVIEN taustalla raikaa, kun tuhatpäinen yleisö laulaa kurkku suorana. Karaoke-esityksiä on ollut Sodankylässä jo parinkymmenen vuoden ajan.

Tänä vuonna festareilla kerrataan Jouko Aaltosen ohjaama, poliittisesta laululiikkeestä ja Agit Prop -yhtyeestä kertova dokumentti Kenen joukoissa seisot (2006).

Festareiden vieraaksi ja mukaan laulamaan tulee laululiikkeen kulta-aikojen kasvatti, elokuvatähti Kristiina Halkola.

Toinen festivaalilla esitettävä karao­ke-elokuva – jonka biiseistä suurin osa on kaikille vähintään jonkin verran tuttuja – on hillittömän hauska animaatio hullulta vuodelta 1968: The Beatles -bändin musiikista koostuva Yellow Submarine.

Kirjoittaja on ollut Sodankylän elokuvajuhlilla vetämässä karaoke-esityksiä esilaulajana.