Saksalaiseen vessakulttuuriin kuuluu tarkka kehon ja sen eritteiden kontrolli.
Kulttuuriset ja sosiaaliset erot ilmenevät usein parhaiten kaikkein perustavanlaatuisimmissa arkisissa yhteyksissä. Antropologit tutkivat esimerkiksi ruokailua, nukkumajärjestystä ja työnjakoa, sillä ne ovat elämän perusedellytyksiä, jotka kertovat olennaisia asioita tutkittavista ihmisryhmistä.
Jotkut arkisen elämän osa-alueet tuntuvat kuitenkin jääneen vähemmälle huomiolle. Vessatapoja esimerkiksi on laajasti pidetty intiiminä, yksityisenä ja epämiellyttävänä puheenaiheena.
Japanilainen robottipönttö, kiinalainen kakkakouru, erilaiset reikävessat… Wc-tilat, pönttöjen muodot ja vessassa asiointiin liittyvät käytännöt vaihtelevat suuresti ympäri maailman. Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi erot tyypillisten ranskalaisten, englantilaisten ja saksalaisten wc-pönttöjen muodossa ovat ilmeisiä, mutta syyt erojen taustalla hämärän peitossa. Pönttöjen välisiä eroja on tunnetusti analysoinut kulttuurintutkija ja filosofi Slavoj Žižek, jonka mukaan pöntön muoto kuvastaa kulloistakin hegemonista ideologiaa.
Esimerkiksi ranskalaisessa pöntössä kulminoituu vallankumouksellinen radikalismi, jossa kakka katoaa nopeasti näkymättömiin pöntön perällä olevasta reiästä. Saksalainen konservatismi taas ilmenee kakkapökäleiden harkitun tarkastelun mahdollistavassa pöntössä, jossa pökäleet jäävät kuin tarjottimelle, kunnes pönttö vedetään ja vesi kuljettaa jätökset etuosassa olevaan reikään. Englantilainen liberalismi on puolestaan eräänlainen sekoitus kahta edellistä: pönttö on täynnä vettä, jolloin pökäleet jäävät kellumaan veteen näkyville, mutta niitä ei ole mahdollista analysoida tarkasti samalla tavalla kuin saksalaisessa mallissa.
Žižekin analyysi muistui mieleeni, kun Saksaan muutettuani törmäsin toistuvasti hyvistä wc-tavoista muistuttaviin kyltteihin esimerkiksi kirjastossa ja työpaikalla. Ihmettelin, miksi aikuisia muistutetaan yksityiskohtaisella sarjakuvalla siitä, kuinka kädet pestään oikein tai kuinka tarpeet tulee suorittaa.
Saksalaisten ohjetaulujen mukaan miesten ei tule pissata seisaaltaan. Olen kuullut jopa vuokrasopimuksista, joissa alivuokralainen sitoutuu pissaamaan istualtaan. Eräs ranskalainen ystäväni kertoi tyrannisoivasta saksalaisesta kämppäkaverista, joka uhkasi lakkauttaa hänen alivuokralaissopimuksensa, jos ylös unohtunut istuinrengas vielä kerran paljastaisi hänen pissanneen seisaallaan.
Likaiseksi koettu wc lienee paheksunnan kohteena yhtä lailla eri puolilla maailmaa, mutta saksalaisessa vessakulttuurissa kiinnostukseni herätti kontrollin ulottaminen kehollisiin käytäntöihin. Ihmisiä ei ainoastaan neuvota pitämään wc-tila siistinä, heitä myös valistetaan kaikkein optimaalisimmasta tavasta suorittaa tarpeet hygieenisesti. Myös pökäleiden tarkastelun mahdollistava wc-pönttömalli viittaa kehon ja sen eritteiden kontrollin keskeiseen rooliin saksalaisessa ajattelussa.
Nykyisin tällainen ajattelu nähdään joissain piireissä konservatiivisena ja monissa uudemmissa asunnoissa on päädytty muun mallisiin vessanpönttöihin.
Kontrolliin ja prosessien äärimmäiseen optimointiin perustuvaa ideologiaa vastustetaan myös alakulttuureihin kuuluvissa paikoissa, kuten Berliinin teknoklubeilla ja vallatuissa taloissa, joiden
unisex-wc-tilat ovat usein likaisia, pöntöistä puuttuvat istuinrenkaat ja vessakopit ovat joskus jopa ovettomia. Usein poikkeus kuitenkin vahvistaa sääntöä, ja klubilta on helpottavaa palata tarkasti kontrolloituun wc-tilaan.
Kirjoittaja on Berliinissä maahanmuuton ja integraation saralla väitöskirjatutkimusta tekevä antropologi ja AntroBlogissa vaikuttava mediaharrastaja.
