Teksti Reetta Heinonen

Jos kuningas kuolee, katoaako valtio?

Thaimaassa tärkein perhe on kuningasperhe, ja tärkein ihminen on kuningas.

Kuningasta palvotaan. Hänen kuviaan löytyy niin katujen varsilta kuin lähes jokaisen kodin seiniltäkin.

Nuoret kulkevat kuninkaalle pitkää ikää toivottavat muovirannekkeet käsissään eikä koulun musiikintunneilla opetella lastenlauluja, vaan lauletaan ylistystä kuninkaalle.

Joka päivä tiettyyn aikaan Thaimaan televisio näyttää tunnin ohjelmaa kuningasperheen tekemisistä.

Bussilastillinen opiskelijoita kumartaa bussin ajaessa kuninkaan patsaan ohi.

Yhteiskunta opettaa kunnioittamaan kuningasta. Kuninkaan ja kuningattaren syntymäpäivät ovat kansallisia juhlapyhiä, ja pienestä pitäen koulussa opitaan kuninkaan tärkeys.

Aivopesua, on ensimmäinen ajatus monella suomalaiseen tasavaltaan tottuneella. Pidempään tilannetta tarkkaillessa näkökanta helposti muuttuu.

Thaimaa on hajanainen valtio, jota repivät rikki monet kenties ylitsepääsemättömät kuilut. Tuloerot, erot alkuperäiskansan ja maahanmuuttajien välillä, uskonnolliset erot, poliittiset erot, erot ihmisten välillä.

Silti on yksi tekija, joka kasaa tästä hajanaisesta joukosta Kansan.

Kuningas.

Ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista ja kaikista uskonnoista kunnioittavat yhtä kuningasta kansansa ylimpänä. Monesti se onkin ainoa tätä kansaa yhdistävä tekijä.

Puhuessani thaimaalaisen perheeni kanssa he kertoivat jopa pelkäävänsä sodan syttyvän kuninkaan kuollessa. Esimakuja tästä saatiin jo viimevuotisissa mielenosoituksissa, joissa kuningasmieliset ja entisen pääministerin Thaksinin kannattajat ottivat yhteen.

Jos kuningas kuolee, katoaako koko valtio samalla?

Sitä eivät tunnu tietävän thaimaalaiset itsekään.