Hyvät sumpit, epämääräiset taustat. Suomi on kahvin suurkuluttaja juhlassa ja arjessa. Höyryävän kahvin tie kuppiin kulkee kuitenkin eettisesti arveluttavia polkuja.
Suomalainen juo kahvia eniten koko maailmassa. Kahvi on suomalaisen arjen mahdollistaja sekä juhlan merkki. Kahvinjuonnin käytäntöön tutustutaan jo omissa ristiäisissä. Juomme kahvia keskimäärin noin kymmenen kiloa vuodessa koko elämämme ajan – aamulla ja illalla, töitä tehdessä ja sen tauoilla – minkä jälkeen omaisemme muistelevat meitä kahvittelun merkeissä.
Suurin osa Suomessa ostetusta kahvista kannetaan kotiin marketin hyllyiltä, ja valtaosalle suomalaisista kahvi onkin arkinen kulutustuote. Kysyttäessä kahvista monet vastaavat kertomalla suosikkisekoituksestaan tai -paahtoasteen väristä. Kahvin taustat jäävät kuitenkin piiloon tämän arkisen sosiaalisen käytännön taakse.
Kahvi ei ole kotimainen maataloustuote, vaikka kahvinjuontia voidaankin perustellusti kutsua suomalaiseksi instituutioksi. Kahvinviljelyä harjoitetaan trooppisessa ilmastossa kääntöpiirien väliin rajautuvalla kahvivyöhykkeellä. Enemmistö vyöhykkeen kansallisvaltioista on kehittyviä maita tai teollistuneet vasta hiljattain.
Kansainvälisen kahviorganisaatio ICO:n tilastojen valossa maailman kahdestakymmenestä kovimmasta kahvinjuojamaasta 18 on eurooppalaisia valtioita. Poikkeuksena listalla on maailman ylivoimaisesti suurin kahvintuottaja Brasilia, joka tosin sijoittuu ainoana kahvin alkuperämaana vasta listan sijalle 15.
Yleistäen voi sanoa, että kehitysmaat tuottavat kahvia teollistuneiden maiden tarpeisiin. Tämä epämiellyttävä dynamiikka jää usealta kahvinjuojalta tiedostamatta.
Ilmastonmuutos uhkaa myös kahvinviljelyä. Huoli kotiplaneetamme lämpenemisestä on jo sen verran tunnustettu totuus, että muun muassa Suomen suurin kahvitalo Paulig uskaltaa tuoda ilmaston lämpenemisen kahville tuottamat riskit esille markkinoinnissaan. Osana yhtiön vastuullisuuskampanjaa maalailtiin uhkakuvia kahvittomasta maailmasta 2080-luvulla.
Ilmaston lämpötilojen jatkuvan kohoamisen myötä 15–25 lämpöasteessa viihtyvä kahvipensas menettää vuosi vuodelta enemmän ja enemmän mahdollista kasvupinta-alaa. Nyt jo lähtökohtaisesti yli 1 000 metrissä viljellylle kasville on vaikea löytää uusia alueita, koska otollisten kasvuolojen saavuttaminen tarkoittaa yhä korkeammalle kipuamista.
Lämpeneminen edesauttaa myös monien kahville haitallisten sairauksien leviämistä. Tämän lisäksi yleistyvät ja vaikeasti ennustettavat sääilmiöt uhkaavat satoja. Ilmastonmuutosperäiset epävakaudet yhdistettynä yhä teollistuvan maailman globaalisti kasvavaan kahvinkysyntään, tulevaisuus saa kahvikupit tärisemään uhkaavasti lautasilla.
Myös monet sosiaaliset ongelmat ovat arkipäivää kahvivyöhykkeellä. Vakaan valtiorakenteen muovautuminen on monissa maissa pahasti kesken ja kansalaisyhteiskunta vasta toiveen tasolla. Käsitykset työntekijöiden oikeuksista saattavat poiketa radikaalisti omistamme.
Kahvin alkuperämaissa kamppaillaan myös tuttujen materiaalisten konfliktien parissa. Eripuraa herättävät niin tuotantovälineiden omistus kuin työn ja tulosten suhde.
Jopa 80 prosenttia maailman kahvituotannosta tulee pientilallisilta, joista monet saavat työstään niin vähäistä korvausta, ettei se riitä perheen elättämiseen. Tehotuotannon tarjoama keikkatyö taas houkuttelee siirtotyöläisiä yli valtiorajojen.
Alkuperästä vieraantunut kahvisuhteemme häivyttää monet tarinat täysin piiloon.
Kahvilla on kuitenkin toivoa. Mitä pidemmälle 2010-lukua olemme edenneet, sitä enemmän keskivertokuluttajakin on kiinnostunut ostoksistaan. Kulutusvalinnoilla vaikuttaminen on entistä suositumpaa ja täten varteenotettava tapa toimia markkinataloudessa.
Muutosta peräänkuuluttavat myös Kahvivallankumous-teoksen (Like 2018) kirjoittajat Petri Leppänen ja Lari Salomaa. Tarina kahviteollisuuden unohdetuista puolista muistuttaa lukijaa muun muassa siitä kovasta työstä, mitä kahvin eteen tehdään. Varovainen kritiikki kohdistuu myös sertifikaatteihin, jotka näyttäytyvät osin mainospuheena ja jopa takeettomampina kuin pelkkä avoimuus ja läpinäkyvyys.
Kirja kertoo myös kuluttajien haluttomuudesta maksaa kahvistaan aavistuksen enemmän. Se onkin ongelman ydin. Jokaisen pitää aloittaa kahvivallankumous omista kupillisistaan.
Kirjoittaja on muutaman vuoden takainen mestaribarista, joka pitää kahviin keskittyvää Cappuzine-podcastia.
