Kunnat korostavat imagoaan taiteen kehtoina silloinkin kun eivät halua satsata kulttuuriin.
Sodankylä on ”Lapin tähtikunta”. Sellaiseksi Sodankylän nostavat elokuvafestivaalilla vierailevat tähdet. Verkkosivuillaan Sodankylä ylpeileekin elokuvajuhlien kuvilla. Alueen megabisneksestä, kaivostoiminnasta, ei saa aikaiseksi yhtä hienoja mainoksia.
”Taidekaupunki Mänttä-Vilppula” kehuskelee Serlachius-museollaan ja taidenäyttelyillään. Kesällä vain vähän yli 10 000 asukkaan pikkukaupungissa järjestetään Mäntän kuvataideviikot, jotka kiinnostavat taideturisteja ja saavat paljon julkisuutta tiedotusvälineissä kautta maan.
”Riihimäki tunnetaan ennakkoluulottomana yritysten, kulttuurin ja teknologian kotikaupunkina, jonka vahvuutena on robotiikkaan ja teatteriin erikoistunut koulutus”, kertoo Riihimäki-strategia.
Kaupunki on ollut erityisen ylpeä ammattiteatteristaan. Riihimäen teatteri palkittiin vuonna 2017 Vuoden teatterina.
Nyt teatterin talous on kriisissä, koska kunta aikoo vähentää sille osoitettavaa tukea.
Samoin monet Suomen kulttuuritapahtumat sinnittelevät hyvin pienten kunnallisten tukien varassa, vaikka kuntien markkinoinnissa kulttuuria hyödynnetään paljon.
Riihimäki on kantahämäläinen lähes 30 000 asukkaan kaupunki. Se on satsannut kulttuuripalveluihin huomattavasti yli Suomen keskiarvon asukasta kohti. Esimerkiksi teatteriin se sijoittaa varojaan lähes tuplasti yli maan keskiarvon, niin kuin teatterikaupungin kuuluukin.
Riihimäen teatteri on kuitenkin sinnitellyt lakkautusuhan alla jo pitkään.
Keväällä 2018 Riihimäen kaupunki teetti konsulteilla raportin, joka tutkaili kaupungin lähitulevaisuuden näkymiä. Väestö ikääntyy, työikäisten määrä laskee ja palveluiden tarve kasvaa erityisesti vanhustenhoidossa. Tarvitaan säästöjä.
”Säästetäänkö lakisääteisistä palveluista, joissa ei ole laskennallista säästöpotentiaalia, vai säästetäänkö ei-lakisääteisistä palveluista, joissa on laskennallista säästöpotentiaalia?” pohtii raportti.
Suomeksi tämä tarkoittaa, ettei lain mukaan voi säästää palveluista, joiden takaaminen kuntalaisille kuuluu kunnan tehtäviin. Sellaisia ovat esimerkiksi perusterveydenhuolto, päivähoito, peruskoulut, vesihuolto ja jätehuolto.
Niinpä selvityksen pääasiallinen kysymys ei salli minkäänlaista valinnan mahdollisuutta, se on kuin vanha tuttu ”säästät tai itket ja säästät” -uhkaus.
Riihimäellä säästöjä etsitään kunnan vapaa-ajan ja kulttuurin palveluista.
”Teatteri on imagollisesti tärkeä”, kommentoi Riihimäen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Vivikka Richt. ”Yllättävän monet kauempanakin tietävät, että Riihimäellä on teatteri.”
Riihimäki haluaa houkutella kaupunkiin matkailijoita ja uusia asukkaita. Se mainostaa mielellään sijaintiaan rautateiden solmukohdassa. Turisteja kaupunkiin tuo myös lasimuseo, joka on jäänne melkein kolme vuosikymmentä sitten lakkautetuista, legendaarisista Riihimäen lasin tehtaista.
Riihimäki ylpeilee myös Suomen suurimmalla nuorisoteatterilla, mutta nuorisotoimintaan Riihimäen satsaus asukasta kohti on vain noin puolet Suomen keskiarvosta.
Jos kaupungin ammattiteatteri kärsii, menetys on opinhaluiselle nuorisollekin iso.
Onko teatterin menojen leikkaamisesta jo päätetty?
”Ei”, vastaa Richt. ”On vain tehty selvityksiä, miten liikunnan ja kulttuurin puolelta voisi säästää. Ei kenelläkään ole halua lakkauttaa teatteria.”
Kaupunki kuitenkin haluaisi lakata olemasta sen omistaja. Nyt Riihimäki etsii yhteistyökumppania, jonka omistukseen teatteri voisi siirtyä.
Teatterin tulevaisuuden selvitysryhmän raportti valmistuu syksyllä. Selvitysryhmän puheenjohtajana toimii Riihimäen elinkeinojohtaja Mika Herpiö. Teatteri ja nuorisotoiminta ovat hänenkin mielestään tärkeitä Riihimäelle.
”Täällä kulttuuripalvelut ovat pyöräilymatkan päässä toisistaan. Kulttuuri-ihmisiä me halutaan tänne asumaan.”
Köyhtyvien kuntien unelma on löytää jostain uusia, maksukykyisiä asukkaita. Nuorten perheiden takia on tärkeää, että koulut ovat kunnossa. Viestintäpäällikkö Richtin mukaan iso osa Riihimäen menoista on aiheutunut investoinneista kouluihin. Niinpä homeongelmia ei ole.
Sodankylässä koulujen homeongelma sen sijaan on ikävän tuttu. Elokuvajuhlien tärkeimpiä keskuspaikkoja – sen hermokeskus ja talkoolaisten majapaikka – on Kitisenrannan koulu. Se on historiallisesti arvokas, Helsingin Olympiastadioninkin suunnitelleen Yrjö Lindegrenin vuonna 1952 valmistunut työ. Ja pahasti homeessa.
Pinta-alaltaan Sodankylä on Suomen toiseksi suurin kunta, mutta Lapin harvaan asuttuun tyyliin asukkaita on vain 8 500. Mutta milläpä muulla kunnalla on arkistoissaan kuvia, kun Samuel Fuller, Michael Powell, Thelma Schoonmaker, Jacques Demy, Stanley Donen, Jim Jarmusch, Krzysztof Kieslowski, Agnes Varda, Wim Wenders tai Jean-Pierre Léaud kertovat elokuvistaan, syövät Lapin herkkuja ja lätkivät hyttysiä.
Kerrotaan tarinoita elokuvajuhlien alkuvuosista, kun Etelä-Suomesta tuli yleisöä tuijottamaan elokuvia, ja ulkona paikalliset seisoivat yleisönä tuijottamassa elokuvien sijaan etelän vieraita.
Sodankylän valtuuston puheenjohtaja Pekka Heikkinen on oppinut arvostamaan elokuvajuhlia, joille kunta uhraa hieman yli sadan tuhannen euron avustuksen vuosittain.
Elokuvakulttuuriin Sodankylän budjetissa riittänee rahaa.
”Kyllä se tuki tulee moninkertaisena takaisin”, vakuuttaa Heikkinen painottaen, että kun kävijät jättävät rahaa kunnan yrittäjille, tuki onkin elinkeinoelämän tukea.
Heikkisellä on itselläänkin taustaa festareiden talkootöistä. Hän tuli mukaan vuonna 2003 auttamaan serbialaisohjaaja Emir Kusturican kuljettamisessa.
Ohjaajan nimi lausutaan ”Kusturitsa”. ”Ihmettelin ensin, että ’mikä mä oon, kuski-ritsa!’” nauraa Heikkinen muistellessaan elokuvajuhlien vetäjän, Peter von Baghin määräävää puhelua.
Taidetta rakastanut bisnesmoguli Gustav Adolf Serlachius perusti Mäntänkoskelle vuonna 1868 puuhiomon. Häntä on edelleen kiittäminen Ylä-Pirkanmaalla sijaitsevan Mänttä-Vilppulan vilkkaasta kulttuurielämästä.
Suomen kuuluisimpiin kuvataiteen tapahtumiin lukeutuva Mäntän kuvataideviikot ja Serlachiuksen museot houkuttelevat kaupunkiin satatuhatta kävijää vuosittain. Lehtitietojen mukaan he tuovat alueelle kymmenen miljoonan euron tulot.
Kaupunki osallistuu kuvataideviikkojen rahoitukseen vain muutaman kymppitonnin satsauksella. Museota hallinnoi säätiö.
”Me olemme tosi etuoikeutettuja, että meillä on nämä säätiöt”, tunnustaa Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja Markus Auvinen viitaten muun muassa Gösta Serlachiuksen taidesäätiöön.
Auvinen uumoilee, että edessä on kaupungin menojen säästökuuri.
”Pieniä leikkauksia joudutaan tekemään.”
Mäntän rooli taidekaupunkina näkyy kouluissa. Kuvataidetta on painotettu opetusohjelmissa, ja oppilaat vierailevat museoissa.
Kun kuntien talouteen on hiipinyt tapa johtaa julkisia kokonaisuuksia kuin liikeyrityksiä, kulttuurista ja taiteista haetaan mitattavaa ja näkyvää hyötyä. Abstraktejakin taidemuotoja halutaan välillä lautakunnissa ja valtuustoissa puolustaa hyvinvointia lisäävillä vaikutuksilla.
Suomen itsenäisyyden rahasto Sitra on tukenut keskustelua taiteen ja kulttuurin vaikutuksista. Muutamien Sitran sivuilla julkaistujen kirjoitusten mukaan taide-elämykset voivat vaikuttaa elämänlaatua parantaen ja jopa kipua lievittäen.
Usein siteerattujen brittitutkimusten mukaan taiteelliseen toimintaan osallistuvien terveydenhoitomenot ovat pienemmät kuin heidän, jotka eivät taiteiden pariin löydä. Jopa pelkällä kirjastokortin hankkimisella on väitetty olevan hyödyllisiä terveysvaikutuksia.
Taide voi tuottaa mielihyvää, mutta taideteosten pitäisi olla tärkeitä myös itseisarvoltaan, tapasi hiljattain edesmennyt kriitikko Otso Kantokorpi muistuttaa.
Kantokorven mukaan taide saattaa häiritä, hämmentää ja jopa ravistella, ja kokemuksen kautta ihminen muuttuukin pikkuhiljaa – joskus jopa niin, että kestää pitkään, ennen kuin taiteen kokija ymmärtää teoksen merkitystä tai vaikuttavuutta.
Eikä taide ei ole vain apuväline arjessa pärjäämiseen, vaan mielihyvän sijaan se saa aikaan halun muuttaa maailmaa. Vallitsevaan järjestelmään kahliutuvat poliitikot saattavat pelätä juuri sitä.
