Teksti Elina Hiironniemi ja Liisa Viitanen Kuvat Elina Hiironniemi
”Nimeni on Marincho.
Olen 58-vuotias ja kotoisin Bulgariasta. Olen kiertänyt nyt viisi vuotta yhtäjaksoisesti ympäri Eurooppaa. Ajattelin, että voisin työskennellä täällä rakennusmiehenä, koska minulla on siihen koulutus. Olen kuitenkin hyvin pettynyt Eurooppaan.
Tilanne Bulgariassa alkoi huonontua vuonna 1989. Tehtaat myytiin, työt loppuivat ja ihmiset joutuivat myymään omaisuutensa ja muuttamaan kaduille. Maahan ilmestyi huijareita, jotka ryöstivät ihmisiä. He teettivät ihmisillä pimeitä töitä, jättivät sitten palkan maksamatta ja hävisivät.
Ihmiset pyrkivät pois maasta päästääkseen töihin ulkomaille ja maksoivat suuria summia, 300-500 euroa, henkilölle, jotka tekivät rahaa kuljettamalla ihmisiä rajan yli. Toisinaan kävi niin, että rajanylittäjät jäivät kiinni poliisille ja heidät käännytettiin takaisin. Maksetut rahat kuitenkin katosivat kuin ilmaan.
Rajan yli päässeet ihmiset olivat valmiita tekemään mitä tahansa töitä. Viisi vuotta sitten Prahassa tein yli 15 tuntista työpäivää 4-5 kuukauden ajan, mutta rahaa tuli vain sen verran, että saimme ruokaa. Lähdin sieltä jalkaisin rajan yli Tsekeistä Saksaan. Kuulemani mukaan Prahassa on edelleen sama tilanne.
Italiassa työskentelin 1000 paikan ravintolassa. Työt alkoivat aamulla klo 8:00, yhdeltätoista söimme ja sitten työt jatkuivat kahteen asti yöllä. Työ oli todella raskasta ja jatkuvasti oli niin kiire, etten edes ehtinyt käydä vessassa, saati levätä.
Italiasta jatkoin matkaani Espanjaan, missä työskentelin suurella eläintilalla. En kuitenkaan suostunut tekemään kuukautta töitä 600 eurolla. Valtava määrä lehmiä piti kytkeä lypsykoneisiin, paimentaa ja toimia lääkärinä kun vasikoita syntyi. Jouduin hoitamaan kaiken.
Suomeen tulin, koska tätä kautta toivon pääseväni Venäjälle perheeni luokse. Nyt saan rahaa keräämällä pulloja, yleensä öisin kun ihmiset nukkuvat. Myyn myös Iso Numero -lehteä, mutta se ei oikein käy enää kaupaksi, kun hinta on nousi neljästä eurosta viiteen.
Toivon saavani tarpeeksi rahaa, jotta saisin viisumin ja junalipun Pietariin ja sitä kautta Tshuvassiaan, missä vaimoni ja 25-vuotias tyttäreni asuvat.
Missä tahansa maassa köyhän ihmisen pitää pysyä mahdollisimman kaukana muista ihmisistä. Kun nukahdat, muut voivat tehdä sinulle mitä vain. Kun pysyttelee piilossa, elää hyvin. Kaikki maat eivät anna paikkaa missä nukkua. Olen kärsinyt siitä erittäin paljon.
Esimerkiksi Suomessa poliisit ajavat sinut pois joka paikasta. Tänä vuonna on järjestetty yömajoituksia ja olemme ensimmäistä kertaa päässeet nukkumaan kuin valkoiset ihmiset. Olen todella onnellinen siitä, että on paikka minne voi mennä, missä on patja ja lämmintä. Ulkona nukkuminen on todella stressaavaa.
Olen katkera elämälle siitä, että se ei sujunut kuten halusin. Olen sellainen ihminen, joka pitää lupauksensa ja haluaa tehdä töitä, mutta maailma on muuttunut kovasti. Toivon vain pääseväni tyttäreni luokse ja että hänen haaveensa kävisivät toteen.”
