Teksti Leena Putkonen
Geenimuunneltu ruoka herättää paljon turhaa epäluuloa.
Diabetesta sairastavat ovat jo 1980-luvun lopulta lähtien pistäneet itseensä geenimuunneltua insuliinia. Yhtään geenimuunnellun ruoan aiheuttamaa allergiatapausta ei ole koskaan raportoitu, vaikka GMO-ruokaa on syöty 1990-luvulta lähtien.
Geenimuuntelu on ollut vuosikymmeniä kiistanalainen aihe, jossa tiede ja tutkimus ovat jääneet altavastaajiksi, kun pelot ja urbaanit legendat ovat ohjanneet keskustelua.
Geenimuunnellussa organismissa jokin haluttua ominaisuutta koodaava geneettinen koodi eli geeni on siirretty lajista toiseen. Vaikka kuuluisin jalostettu kasvi, A-vitamiinipitoinen ”kultainen riisi”, kehitettiin nimenomaan ravitsemuksellisesti paremmaksi kuin tavanomainen riisi, pyritään geenimuuntelulla yleensä enemmänkin parantamaan kasvin viljelyominaisuuksia kuin ravintoarvoja. Geenimuuntelun tarkoitus on auttaa ensisijaisesti viljelijää ja ympäristöä eikä niinkään kuluttajaa.
Siinä missä perinteinen kasvinjalostus vie vuosia, pyrkii geenimuuntelu nopeuttamaan kehitystyötä. Kasveille yritetään saada parempaa taudin-, tuholaisten ja kuivuuden kestävyyttä samalla, kun muuttuva ilmasto jo tuo mukanaan kuivuutta, herkemmin leviäviä tauteja ja näiden vanavedessä nälänhätää ja köyhyyttä.
Ilmastonmuutoksen seuraukset saavat parempaa elämää etsivät ihmisjoukot liikkeelle. Senkin takia apukeinoja on löydettävä nopeasti. Rikas, paljon ruokaa tuottava Eurooppa ei tarvitse sadon parannuksia tai tuotannon tehostamista, joten se ei näistä keksinnöistä luultavasti suoraan hyötyisi mutta välillisesti kyllä.
Ravintorikkaammat, muuttuvan ilmaston mukaisesti räätälöidyt kasvit olisivat joka tapauksessa elintärkeitä. Ilmakehän korkeammat hiilidioksidipitoisuudet johtavat monen keskeisen viljelykasvin proteiinipitoisuuden laskuun. Tällä saattaa olla katastrofaaliset seuraukset, sillä proteiinialiravitsemus hidastaa tai pysäyttää lapsen kehittymisen niin fyysisesti kuin kognitiivisesti aiheuttaen näin muun muassa lyhytkasvuisuutta ja kehitys- ja oppimisvaikeuksia. Jälkimmäiset pahentavat kurjuuden kehää entisestään.
Tämä ei tarkoita, että kaikki geenimuuntelu olisi automaattisesti hyväksi tai ettei siihen liittyisi ongelmia. Tällä hetkellä ehkä suurin pulma on se, että puolueetonta tutkimusta tehdään hyvin vähän ja pienellä mittakaavalla.
Negatiivinen ilmapiiri – etenkin Euroopassa – on aiheuttanut sen, ettei julkinen tutkimus etene. Luonnollisuus on suuri terveystrendi, jonka arkkivihollisena geenimuuntelu usein nähdään. EU:n alueella ei saa myydä geenimuunneltua ruokaa, mutta silti ihmiset haluavat ”GMO-vapaa” -merkinnän elintarvikkeisiin.
Geenimuunneltuja lääkkeitä vastaan ei ole nähty samanlaista kansanliikettä, vaikka esimerkiksi insuliinin tapauksessa ainetta pistetään sellaisenaan suoraan ihmiseen. GMO-insuliini on huomattavasti parempaa kuin sian haimasta eristetty insuliini, jota ennen käytettiin.
Eläimille geenimuunneltua rehua on EU:n alueella saanut syöttää vuodesta 2003 lähtien. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä lopputuotteen kannalta: geenit eivät taianomaisesti siirry tuotteesta toiseen.
Suuryhtiöitä on syytetty esimerkiksi siitä, että ne tuottavat ”terminaattorisiemeniä”, joista kasvatetut kasvit ovat kyvyttömiä tuottamaan itäviä siemeniä näin orjuuttaen viljelijän käyttämään heidän tuotteitaan. Tämä on myytti, sillä teknologian kehittänyt jättifirma Monsanto ei ole koskaan kaupallistanut keksintöään. Moni muukin väite paljastuu tarkemmassa tarkastelussa liioitteluksi tai väärinkäsitykseksi.
Geenimuunteluun liittyen huolta on herättänyt myös torjunta-aineiden vaikutus luontoon ja viljelijöiden terveyteen. Tämä ongelma ei kuitenkaan liity pelkästään geenimuunteluun vaan kaikkeen tehotuotantoon perustuvaan viljelyyn sekä käyttöohjeiden ja ohjauksen puutteeseen tiloilla.
Paradoksaalista kyllä, muun muassa ympäristöjärjestöjen usein tunteikas lobbaaminen on johtanut tilanteeseen, jossa geenimuuntelukenttää hallitsevat suuryhtiöt Monsanto, DuPont ja Syngenta sen sijaan, että tutkimusta ja kehitystä tehtäisiin vähemmän puolueellisissa instituutioissa.
Suuryritykset ovat niitä tahoja, jotka voivat edistää tutkimusta ja tuoda tuotteita markkinoille, sillä turvallisuustutkimukset ja lupien anominen ovat kallista puuhaa. Voittoa tavoittelevat yhtiöt ajavat kuitenkin ensisijaisesti omaa etuaan. Tätä vallan epätasapainoa olisi syytä pian päästä tasoittamaan.
Ylellä Docventures-dokkarisarjassa 25.10. nähtävä Food Evolution haastaa keskustelemaan geenimuuntelusta asiapohjaisesti.
• Tehotuotanto sinällään on haitallista ympäristölle ja ilmastolle. Se, että moni tehotuotettu lajike sattuu olemaan geenimuunneltua, on sattumaa.
• Geenimuuntelu on liiaksi suuryhtiöiden ja kaupallisten tahojen käsissä luonnon- ja terveystieteilijöiden sijaan. Yritykset ovat kuitenkin tänä päivänä hyvin avoimia tutkimuksestaan, jonka tuloksia on helposti löydettävissä yritysten kotisivuilta.
• Geenimuunnelluista kasveista hyötyvät ennen kaikkea viljelijät maissa, joiden ruokaturva on hauras ja joita ilmastonmuutos koettelee rankimmin. Kaikki keinot – ei yksistään geenimuuntelu – ovat tervetulleita ruokaturvan parantamiseksi.
• Geenimuuntelu on kallista. Siksi Euroopan pitäisi muuttaa asenteitaan ja auttaa köyhempiä maita mahdollistamaan geenimuunneltujen lajien turvallinen ja hallittu kehitystyö. Se olisi välillisesti myös Eurooppaa hyödyttävä kädenojennus.
