Brexit toi näkyviin brittiläisen yhteiskunnan rasimin.
Teksti ja kuva Fanny Malinen
Brexit-äänestystulosta seuranneet viikot toivat Britanniassa yhteen rasismia vastustavia aktivisteja.
”Ympäri maata on viimeisten kahden vuoden ajan tapahtunut spontaaneja Black Lives Matter -mielenosoituksia, mutta kesän kokouksista lähti ajatus perustaa Britanniaan liike Black Lives Matter. Sysäyksenä oli brexit-äänestyksen jälkeinen yli 50 prosentin nousu rasististen viharikosten määrässä”, selittää Joshua Virasami.
Kuten Yhdysvalloissakin, liikettä motivoi valtion väkivalta.
”Sen selkein ilmenemismuoto on poliisiväkivalta. Mutta slogan Black Lives Matter ilmaisee myös sen, ettei mustien elämillä ole väliä muillakaan elämänalueilla”, Virasami selittää liikettä, joka on laajentunut käsittelemään myös ilmastonmuutoksen aiheuttamaa epätasa-arvoa.
Black Lives Matter on intersektionaalinen vapautusliike.
”Vaikkapa talouspolitiikka ja leikkaukset voivat tuntua vähemmän merkityksellisiltä kuin lyönti kasvoihin. Pitkällä tähtäimellä ne ovat samanlaisia, mutta kun poliisi lyö, tunkeutuu kotiisi tai vie sinut erilleen perheestäsi, se on paljon konkreettisempaa.”
Britannian poliisivoimat ovat vuosien ajan kohdanneet arvostelua, kun viranomaisten rasismi on noussut esiin. Rodullistetut britit joutuvat yli kymmenen kertaa todennäköisemmin pysäytetyksi kadulla, ja epäsuhta mustien ja valkoisten vankien määrässä on jopa suurempi kuin Yhdysvalloissa. Virasamin mukaan tilastot eivät tule yllätyksenä kenellekään, joka kuuluu rodullistettuihin yhteisöihin.
”Sen vain tietää, koska sen on kokenut. Siitä asti kun olin teini, olen jatkuvasti joutunut poliisin pysäyttämäksi, vaikka olisin ollut koulumatkalla.”
Viime vuosina Virasami ei ole viettänyt paljoakaan aikaa kadulla, joten hän on ollut vähemmän tekemisissä virkavallan kanssa.
”Silti viimeisen vuoden aikana minut on viety poliisiautoon ja riisuttu alasti ruumiintarkastusta varten kahdesti. Minulla on ystäviä, joille tätä tapahtuu useita kertoja päivässä”, Virasami kertoo.
Black Lives Matter -koalition ensimmäinen mielenosoitus ajoittui Mark Dugganin ampumisen vuosipäivälle. Tapaus käynnisti viisi vuotta sitten Lontoon mellakat. Poliisi ampui aseettoman mustan Dugganin takaa-ajon päätteeksi, mikä oikeudessa todettiin lailliseksi.
Brexit-äänestyksen jälkeisellä viikolla Britanniassa raportoitiin 57 prosenttia enemmän viharikoksia kuin samalla jaksolla vuonna 2015. Tämä herätti monet siihen, että monikulttuurisuudestaan huolimatta Britannialla on kasvava rasismiongelma.
Maahanmuuttajien ja rodullistettujen toiseuttaminen on noussut talouskurin myötä entistä räikeämmäksi. Vaikka brexit-kansanäänestys koski Britannian EU-jäsenyyttä, sillä oli vähän tekemistä EU:n kanssa. Kesäkuisena perjantaina moni heräsi googlaamaan, mikä EU oikeastaan on, tai lähettämään parlamentaarikoille katuvia sähköposteja, koska ei ajatellut äänensä oikeasti vaikuttavan tulokseen.
Keskustelu EU:n demokratiavajeesta ja Britannian roolista unionissa jäi auttamatta maahanmuuttovastaisuuden jalkoihin. Brexit-kampanja pelotteli Turkin EU-jäsenyyden olevan aivan kulman takana ja valehteli EU-kansalaisia olevan Britanniassa maan toiseksi suurimman kaupungin asukasluvun verran. Oikeistopopulistisen ja EU-vastaisen Ukip-puolueen johtaja Nigel Farage sai paljon kritiikkiä julisteesta, joka muistutti ulkoasultaan 30-luvun natsipropagandaa.
Äänestystuloksen julkistamisen jälkeen perustettiin useita sosiaalisen median sivustoja, joilla viharikosten kohteeksi joutuneet saattoivat jakaa kokemuksiaan. Näitä analysoinut raportti Post-referendum racism and xenophobia julkaistiin elokuussa, ja se dokumentoi yli 600 tapahtumakuvauksen kautta kesän ilmapiiriä. Yli puolet solvauksista viittasi nimenomaan äänestykseen. ”Mene kotiin”, ”lähde” tai ”äänestimme teidät ulos” – loukkausten kohteena olevat henkilöt eivät välttämättä kuitenkaan olleet EU-kansalaisia vaan rodullistettuja brittejä.
Kansanäänestyksen jälkeen hajanaisesta konservatiivipuolueesta nousi pääministeriksi entinen sisäministeri Theresa May. Vuonna 2012 May kertoi The Telegraph -lehden haastattelussa, että hänen tavoitteensa ministerinä oli luoda Britanniaan ”erittäin vihamielinen ympäristö laittomalle maahanmuutolle”. Tämä politiikka kulminoitui kesällä 2013 pakettiautoihin, jotka kiertelivät maan suurimpia kaupunkeja ”mene kotiin” -slogan kyljessä, kehottaen paperittomia ilmiantamaan itsensä.
Kuten tasa-arvoa ajavan Institute of Race Relations -ajatushautomon johtaja Liz Fekete toteaa raportissa: ”Jos poliittisesti luodaan ’vihamielinen ympäristö’, ei pitäisi tulla yllätyksenä, jos se juurtuu kulttuuriin.”
Suurin osa EU-kansalaisten kokemista solvauksista ja viharikoksista on kohdistunut itäeurooppalaisiin, etenkin puolalaisiin. Elokuussa puolalainen mies kuoli pahoinpitelyn seurauksena. Mutta mikä tahansa ei-brittiläinen aksentti voi vetää puoleensa vihamielistä huomiota.
Italialainen Anna Pichierri oli vähän ennen brexit-äänestystä junassa matkalla Keski-Englantiin, kun kanssamatkustaja rupesi kyselemään, mistä hän on kotoisin ja milloin menossa takaisin. ”Vastasin, etten suunnittele palaavani Italiaan, koska minulla on täällä työ ja elämä. Tilanne oli outo, koska mies ei tuntunut uhkaavalta. Vasta kun sanoin, etten ole lähdössä, hän vastasi, että kunhan olemme ulkona EU:sta, niin lähdet. En voinut uskoa sitä.”
Pichierrin mielestä koko brexit-äänestys järjestettiin maahanmuuttajien syyttämiseksi Britannian ongelmista.
”Niin saadaan ihmisten huomio pois siitä, ettei heillä ole töitä ja asuntojen ja koulutuksen laatu on heikko. Hallituksella ei ole mitään annettavaa valkoiselle työväenluokalle.”
Rasisminvastaisessa toiminnassa mukana oleva Pichierri kuitenkin korostaa, ettei koko valkoinen työväenluokka ole rasisteja.
”Meidän täytyy työskennellä entistä enemmän erilaisissa yhteisöissä ja rakentaa vahvempi liike rasismia vastaan.”
Myös Virasami uskoo, että rasismi ja poliisiväkivalta ovat keinoja ylläpitää yhteiskunnan järjestystä.
”Poliisin toiminta on entisistä siirtomaista tuotu hallinnan metodi. Se ylläpitää ajatusta siitä, että mustat ja afrikkalaiset ovat luonnostaan alttiita rikollisuudelle. Sillä on hyvin vahva psykologinen vaikutus: jokainen yhteiskunta tarvitsee syntipukkeja”, hän selittää.
”Monet uskovat, että mustat vaan tekevät rikoksia. On todella vaarallista ajatella, että tietyt ihmisryhmät ovat ennaltamäärätyllä tavalla moraalittomia. Koska mitä sitten? Mitä näille ihmisille voi tehdä?”
Virasami puhuu väkivallasta hyytävän paljon ja tottuneesti.
”Kun joudun tappeluun vaikkapa poliisin kanssa, ei se jää kaivelemaan minua. Mikä minua haittaa on nöyryytys: se, että reppuni avataan keskellä rautatieasemaa ja poliisi kysyy kovaan ääneen, olenko maksanut ostokseni, vaikka niiden seassa on kuitti. Ja se on niin halvauttava tunne, etten edes kuvittele yrittäväni saattaa poliisia vastuuseen.”
Viimeaikaiset tilanteet, joissa hän on joutunut perusteettomaan ruumiintarkastukseen, ovat olleet hyvin väkivaltaisia, koska hän ei enää alistu niihin ilman vastarintaa.
”Niille rodullistetuille yhteisöille, joille rasismi on arkipäivää, brexit ei ole muuttanut mitään.”
Esimerkiksi Itä-Lontoon muslimiasukkaat ovat tunteneet islamofobian niskassaan reilun vuosikymmenen ajan. Virasami uskoo silti, että brexit muuttaa historiallisesti sen, mikä on hyväksyttävää.
”Uskon, että tulemme puhumaan brexitin jälkeisestä Britanniasta. Tämä tulee olemaan samanlainen hetki kuin syyskuun 11. terrori-iskut, joihin meidän täytyy peilata yhteiskuntaa, sosiaalisia suhteita ja poliittista toimintaa.”
