Alec Sothin mykistävät valokuvat kertovat vieraammasta amerikkalaisuudesta.

1950-luvun beat-kirjailijat kuvasivat sodan jälkeisen amerikkalaisuuden kulttuurista maanjäristystä. Se näkyi esimerkiksi perherakenteen, seksuaali­normien, päihdevalikoiminen sekä kirjallisuuden ja musiikin ilmaisumuotojen särmäytymisenä.

Toisin kuin heitä seuranneilla hipeillä, beatnikien sukupolvikapina ei ollut luonteeltaan ensisijassa todellisuuspakoista vaan enemmän valtakulttuurista vieraantumisen innostunutta tunnistamista. Allen Gingsbergin proosaruno Huuto (1956) antoi äänen sovinnaisuuden takana soiville riitasoinnulle, ja Jack Kerouacin Matkalla (1957) keskittyi herännyttä toiseutta ilmentävän vaelluselämäntavan kuvaukseen. Kerouac onnistui samalla tavoittamaan yleensä kaunokirjallisuuden kohteena sivuun jääneen arkisen amerikkalaisuuden nihkeät motellit, sotkuiset takapihat ja kuluneet kengänpohjat.

Donald Trumpin tuore valinta Yhdysvaltain presidentiksi palautti pintaan ajatuksen siitä, että USA:n julkikulissin takana on tyystin toisenlainen, etenkin Euroopassa vieraaksi jäänyt varjopuoli tästä jättiläismäisestä, suurelta osin maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä kansoittamasta maasta. Kyse on maailmasta, missä osavaltion tai edes yhden kaupungin tasoinen näkökulma on liian laaja ja missä arjen ydin on syvällä sinnittelyn ja vetäytymisen periferiassa.

Jostain tällaisesta voi saada häkellyttävän otteen Helsingin Kaapelitehtaalla sijaitsevan Suomen valokuvataiteen museon näyttelyssä Gathered Leaves. Sen tekijä Alec Soth (s. 1969) on maailmanmaineeseen noussut minneapolisilainen valokuvaaja, joka on erikoistunut juuri pikkukaupunkien, lähiöiden ja erämaiden vähemmän pintakiiltoisen elämänmenon tallentamiseen.

Näyttely sisältää vuosina 2004–2014 julkaistut teossarjat Sleeping by the Mississippi, Niagara, Broken Manual ja Songbook. Näistä Sleeping by the Mississippi hahmottaa tarkkasilmäisen ohikulkijan näkemyksiä juuri puheena olevasta kolikon toisesta puolesta. Välineinään se käyttää arkijännitteisiä muotokuvia sekä luonnon ja ihmiselämän välisen rajapinnan havainnointia.

Marginaalin omalaatuista voimaa kuvaavan sarjan yhdessä kiteyttävimmässä kuvassa Charles (2002) lentäjäksi pukeutunut mies poseeraa ylpeänä kahden lentokoneen pienoismallin kanssa raihnaisen talonsa nurkalla. Sisäistä energiaa sykkii myös Leach Laken intiaanireservaatissa otettu Sheila (2002), jossa ristiinnaulitun asennossa poseeraavan nuoren naisen paita on kirjoitettu täyteen Raamatun lauseita.

Tämän karun maailman mielenmaisemaa kuvaa myös Buena Vista (2002), johon on tallentunut sähköpylväässä oleva, kovia kokenut krusifiksi. Toisessa, edellisiin nähden täydellistä perspektiivin vaihtoa edustavassa Angolassa (2002) mustia vankeja on kuvattu hyvin kaukaa Louisianan osavaltion maisemaa vasten kuin muistuttamassa pölyisen kamaran alla yhä lymyävistä orjuuden syvärakenteista.

Niagara-sarjaan kuuluvien ­jylhien putouskuvien vastapainona näyttäytyvät otokset taajamien ja pikkukaupunkien ostoskeskusten takaisesta rosoisesta elämänmenosta. Hotellissa sommitellussa otoksessa Kaksi pyyhettä (2005) herää henkiin resuinen joutsenpari, ja pönäkässä yhteiskuvassa Fleckin perhe (2005) koko perhe tekee kaikkensa peittääkseen otoksen asetelmallisuuden alla kyteviä jännitteitä.

Näyttelyn tiivein ja tunnelmaltaan hurjin kokonaisuus liittyy kulttimaineeseen kohonneeseen, alun perin omakustannekatalogina julkaistuun Broken Manual -teossarjaan. Aiheena ovat er ämaahan erakoituneet eksentrikot, joiden kuvaamisessa Soth käyttää jälleen erilaisia tekniikoita ja lähestymistapoja. Vaikuttavissa töissä poseeraavat henkilöhahmot näyttäytyvät yhtä aikaa luontoon sulautuvina jeesushahmoina, elämänsä konkurssista kärsivinä syrjäytyneinä tai yhtä hyvin Unabomberin tapaisina maailmanlopun apostoleina ja auton valoihin jähmettyneinä villieläiminä.

Kuvista ehkä moniselitteisimmässä hiuksensa ajellut, hakaristi-tatuoitu hintelä mies seisoo alasti luonnon keskellä, pohkeitaan myöten lammikossa ja katsoo uhmakkaasti kameraa ja meitä sen takana olevia katsojia.

Toisessa erityisen dramaattisessa kuvassa Rasputinin näköinen mies seisoo aivan valtavana rajatun metsän edessä kuin pappi kirkkonsa äärellä.

Näyttelyn tuoreimmassa Songbook-sarjassa Sothin tyyli on jälleen tyystin toisenlainen. Sen mustavalkoisena kuvattu maailma on niin muodon kuin sävytyksensä puolesta kuin täydellinen aikakonematka Kerouacin ja muiden beat-kuvaston luojien kuvaamaan 1950-luvun Amerikkaan. Niiden viesti on: tietty toiseus ei ainakaan Amerikasta katoa koskaan.

Alec Soth: Gathered Leaves. Suomen valokuvataiteen museo 15.1.2017 saakka. *****