Teksti Mikko Niskasaari Kuva Lissu Lehtimaja
Hallituksen suunnitelma siirtää tuomiovalta poliisille ja syyttäjille törmää perustuslakiin.
Oikeusvaltion perusperiaatteita kolhitaan hallitusohjelmassa. Muutosaikeet on poikkeuksellisesti kätketty liitetaulukoihin säästötavoitteiden joukkoon. Juha Sipilän hallituksen säästölistojen mukaan alioikeuksissa siirretään summaariseen menettelyyn ne rikosasiat, joista seuraa vain sakkoa tai maksimissaan kaksi vuotta vankeutta. Se tarkoittaa rangaistusmääräysmenettelyä, jossa poliisi kirjoittaa sakon, jonka syyttäjä vahvistaa. Ellei sakotettu hyväksy rangaistusta, hän voi viedä tapauksensa tuomioistuimeen.
Varsinaisessa hallitusohjelmassa hanke kuitataan tällä: ”Oikeusprosesseja nopeutetaan ja mahdollistetaan tuomioistuinten keskittyminen ydintehtäviin.” Ohjelmassa ei kerrota, mitkä hallituksen mielestä ovat oikeuslaitoksen ydintehtäviä. Yleensä oikeusvaltiossa katsotaan, että tuomioistuinten ydintehtävä on antaa oikeudenmukaisia tuomioita, varmistaa oikeusturva. Isoissa ja pienissä asioissa.
Vaikka jätetään laskuista pois kaikki liikennerikokset, sakko on käytännössä seuraus useimmista rikoksista ja kahden vuoden maksimirangaistus kattaa valtaosan rikoslain kriminalisoinneista.
Jos suomalainen joutuu rikoksen uhriksi, kyseessä on todennäköisimmin varkaus, vahingonteko tai pahoinpitely. Ensimmäisen maksimirangaistus on puolitoista, muiden kaksi vuotta vankeutta. Kahteen vuoteen mahtuvat myös petos ja kavallus, sekä niinkin vakava teko kuin kuolemantuottamus. Kaksi vuotta tai vähemmän on maksimi kaikissa huumausainerikoksissa, törkeää huumausainerikosta ja törkeää huumausainerikoksen valmistelua lukuun ottamatta. Kahteen vuoteen mahtuu myös törkeäksi nimettyjä rikoksia, kuten törkeä kotirauhan tai törkeä julkisrauhan rikkominen.
”Olisi vaara, että poliisit ja syyttäjät alkavat määrätä rangaistustason. Perustuslain mukaan tuomiovalta kuuluu kuitenkin riippumattomille tuomioistuimille, ei poliisille ja syyttäjille. Tässä tulisi perustuslaillisia ongelmia”, arvioi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.
”Ohjelmaan merkityn mukaan tähän menettelyyn siirtyisi 30 000 rikosjuttua niistä 70 000:sta, jotka alioikeudet vuosittain käsittelevät. Se ei ole realistinen tavoite. On myös hämmästyttävää, että tässä arvioidaan saatavan säästöjä oikeusavustajien palkkioissa. Avustajaahan tarvitaan silloin, kun syyllisyys kiistetään. Ei avustajan tarvetta voi kumota”, Tolvanen muistuttaa.
Esitutkintaa ei rangaistusmääräysmenettelyssä useinkaan suoriteta lainkaan. Poliisi ainoastaan kirjoittaa niistä ilmoituksen, joka on yhtä kuin poliisin väite, ja sakkolapun. Menettely toimii hyvin useimmissa liikennerikoksissa, tyypillisesti ylinopeusjutuissa, joissa ei ole asianomistajia ja joissa epäillyn mahdollisuudet kiistää teko ovat olemattomat.
Useimmissa rikostapauksissa menettely ei toimi lainkaan. Useimmiten ei ole selvää, kuka aloitti pahoinpitelyyn johtaneen tappelun.
Vain näpistys on rikos, jossa syyllinen on aina heti selvillä, koska näpistys tulee ilmi tekijän kiinnijäämisellä. Kaikissa muissa tapauksissa syyllisyyden selvittäminen vaatii esitutkinnan – myös sen selvittäminen, onko kyseessä lainkaan rikos.
Vetoaminen epäillyn mahdollisuuteen riitauttaa asia tuomioistuimessa ei ole pätevä. Kun poliisi ja syyttäjä ovat jo lyöneet kantansa lukkoon – joko hyvin suppean esitutkinnan jälkeen tai kokonaan ilman sitä – ei ole uskottavaa, että syytetyn vastustaessa sakkoa asia selvitettäisiin objektiivisessa tutkinnassa. Siinä tilanteessa apparaatti todennäköisesti keskittyy todistamaan oikeaksi poliisin alkuperäisen väitteen.
Tässä tapauksessa ei toteutuisi esitutkintalain kaikkein tärkein periaate: se, että esitutkinnassa on huomioitava yhtä hyvin epäilystä vastaan kuin sen puolesta puhuvat tosiseikat.
”Vaarana on myös toisen suunnan mielivalta: rikoksia katsotaan läpi sormien vaikkapa tuttavuuden tai tekijän yhteiskunnallisen aseman perusteella.”
Esitystä pahentaa pyrkimys rajoittaa hovioikeuteen valittamista. Valitusoikeuden rajoittaminen on ollut koko 2000-luvun valtakunnansyyttäjän viraston keskeinen tavoite. Se saavutti ensimmäisen menestyksensä vuonna 2010, kun hovioikeuksissa otettiin käyttöön jatkokäsittelylupa. Lakia säädettäessä vain noin joka seitsemännestä rikosasiasta valitettiin hovioikeuteen, mutta siellä muuttui yli neljäsosa tuomioista. Valitusoikeuden rajaaminen on tavoitteena, koska syyttäjät menestyvät keskimäärin paremmin käräjäoikeuksissa kuin hovioikeuksissa.
Hallituksen tarkoitus on myös kaksinkertaistaa rikesakot, samoin tuplata päiväsakon rahamäärä. Alin päiväsakko nousisi kuudesta 12 euroon. Tähän liittyy erikoislaatuinen lisäehto. Päiväsakon korotuksia voidaan lieventää, ”jos esimerkiksi kustannustehokasta kameravalvontaa lisäämällä saavutetaan osa halutusta lisätulotasosta”.
Professori Matti Tolvanen pitää ajatusta kummallisena.
”Kaiken kriminaalipolitiikan tavoite on, että ihmiset tekisivät vähemmän rikoksia. Ei rahankeräys voi olla sakotuksen peruste. Liikenteessä sakoilla pyritään siihen, että ihmiset ajavat oikein ja tekevät vähemmän vahinkoa. Tässä on onnistuttu hyvin.”
”Pidän koko tätä esitystä heittona. Jos sitä ruvetaan tosissaan suunnittelemaan, joudutaan mahdottoman eteen”, professori Tolvanen summaa hallituksen oikeuspoliittiset tavoitteet.
