Kanadalainen valokuvaaja Jo-Anne McArthur on kuvannut vuosien ajan eläintuotantoon liittyvillä tiloilla ja laitoksissa luvalla ja luvatta. Kuvat ovat dokumentoineet ja näyttäneet tuotantoeläinten paikan yhteiskunnassamme. Parhaillaan McArthur on eläinoikeusjärjestöjen kutsumana kuukauden mittaiselle kiertueella, joka kattaa Suomen lisäksi Ruotsin, Viron ja Tanskan. Luentojen ja elokuvailtojen ohella luvassa on myös valokuvanäyttelyitä.

Oman roolinsa eläinoikeuskeskustelussa McArthur on löytänyt dokumentoinnista. Hän ei osallistu suoraan toimintaan kuten tuotantoeläinten vapauttamiseen, vaikka valinta ei olekaan helppo.

”Haluaisin vapauttaa jokaisen eläimen, mutta se ei ole minun roolini. Poistuminen paikalta ja eläinten jättäminen sinne on vaikeinta, mutta olen siellä dokumentoidakseni – en pelastaakseni yksilöitä. En kykene auttamaan yksilöitä, tehtäväni on kouluttaa ihmisiä, jotta tulevia sukupolvia tuotantoeläimistä ei tulisi”, McArthur perustelee valintaansa.

”Valokuvauksella ja ihmisoikeusliikkeellä on pitkä yhteinen historia. Dokumentaatio on aina ollut tärkeää. Tämä sama koskee myös eläinoikeusliikettä, on tärkeää tehdä ongelmat näkyviksi. Pitkänkin tekstin teho kasvaa, jos sen kylkeen lisätään edes yksi kuva.”

McArthurin kuvat ovat raskaita ja pysähdyttäviä. Ne eivät kuitenkaan ole shokeeraavimpia, joita tuotantolaitoksilta on koskaan otettu. Esimerkiksi suomalainen Sikatehtaat.fi-sivusto näyttää paljon rankempaa kuvastoa. Tämä on täysin tietoinen valinta McArthurilta.

”Kaikkea tarvitaan ja kaikenlaista yleisöä tulee tavoitella. Rankat kuvat ovat joillekin tärkeitä, mutta itse pyrin aina ottamaan kuvia, jotka ovat myös esteettisesti ajateltuja. Meidän täytyy herättää myös suuri yleisö ja puhutella sitä.”

Keskustelussa eläinoikeusaktivismista termi ”radikaali” toistuu jatkuvasti. McArthur kuitenkin huomauttaa, että on hyvin harhaanjohtavaa puhua eläinoikeusaktivismista radikaalina ja äärimmäisenä toimintana: oikeasti yhteiskunta, joka tappaa järjestelmällisesti miljardeja eläimiä ja kaloja vuosittain, on äärimmäinen.

Järjestelmällisyys tulee hyvin esiin McArthurin työtä kuvaavassa dokumenttielokuvassa Ghosts in our Machine. Yksi dokkarin rankimmista kohtauksista on kuvattu laitoksessa, jossa lehmiä teurastetaan. Laitoksen suunnittelija esittelee ylpeänä kehittämäänsä järjestelmää, jossa lehmien psykologia huomioiden eläimet saadaan kulkemaan kourua pitkin pisteeseen, jossa ne tapetaan ja prosessoidaan äärimmäisen tehokkaasti. Prosessista on riisuttu kaikki luonnollisuuteen ja inhimillisyyteen viittaava.

Vaikka dokumentissa ei mässäillä verellä, tämän kohtauksen leikkaaminen McArthurin kuvaamaan materiaaliin, jossa eläimet esitetään yksilöinä on monella tavalla pysäyttävämpi kuin monet muut samaa aihetta käsittelevät dokumentit. Eläinten näkeminen ja esittäminen yksilöinä onkin yksi McArthurin tärkeimmistä tavoitteista.

Sen lisäksi, että McArthur on miettinyt omien kuviensa linjan, hän on pohtinut myöskin, mihin kohdistaa huomionsa.

”Koska kenelläkään ei ole rajattomasti energiaa ja resursseja, niin en yritä tavoittaa kaikkia kuvillani. Jos joku voi katsoa minun kuvia ja olla välinpitämätön, niin en viitsi kuluttaa energiaani häneen. Keskityn mieluummin niihin, jotka kokevat olonsa epämukaviksi kuvieni edessä.”

Kuvauskeikkojen johdosta kuvaaja kärsii taistelutehtävistä palaavilla sotilailla yleisestä posttraumaattisesta stressihäiriöstä. Hän siis tietää, mistä puhuu sanoessaan voimien säännöstelyn olevat tärkeää. Hän on nähnyt lukuisia aktivisteja, jotka ovat tulleet mukaan toimintaan intoa puhkuen ja kaasu pohjassa. Kun maailma ei olekaan korjaantunut muutamassa vuodessa, monet heistä on lopettanut työnsä loppuun palaneina.

”Kaikkien työ on tärkeää, mutta olisi erityisen tärkeää pitää tekijät mukana vuodesta toiseen – meitä on kuitenkin niin vähän. Sen takia olen itsekin rajannut huomioni kohteita: en puutu jokaiseen näkemääni ongelmaan jo sen takia, että saisin säästettyä energiani tärkeisiin kohteisiin. On tärkeää, että jokainen osaisi pitää huolen myös itsestään, koska vain siten pystyy auttamaan apua tarvitsevia eläimiä.”

20 vuotta sitten Suomessa keksittiin varsin leimaava kettutyttö-termi kuvaamaan turkiseläimiä vapauttaneita aktivisteja. Se on pysynyt sitkeästi osana puhekieltä, mutta onneksi sen rinnalle on syntynyt myös asiallinen keskustelu eläinoikeuksista. Vuonna 2015 eläinten oikeuksista käydään avointa keskustelua ja McArthur tuo valokuvillaan ja dokumenttielokuvalla oman osansa tähän.

McArthur on kohdannut saman kehityskulun myös oman työnsä kautta. Ghosts in our Machine -elokuvassa hän keskustelee tuottajien kanssa, jotka ylistävät hänen kuviaan. Samalla he toteavat, että kuvat ovat aivan liian rankkoja pohjoisamerikkalaiselle yleisölle. Tämäkin tilanne on muuttunut, hitaasti.

”Juuri pari viikkoa sitten The New York Timesin etusivulla oli artikkeli eläinten hyvinvoinnista. Vielä muutama vuosi sitten tämä ei olisi ollut mahdollista ja tilanne muuttuu. Meidän täytyy vaan jaksaa puskea tätä uudestaan ja uudestaan.”

Toisaalta, ei maailma ole valmis. Samalla kun McArthur vastaili Fifin kysymyksiin Helsingissä, Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton ja Animalian edustajat marssivat muutaman kilometrin päässä ulos maa- ja metsätalousministeriön asettamasta turkisasetustyöryhmästä. Järjestöjen ilmoituksen mukaan ministeriön luonnos uudeksi asetukseksi jopa heikentäisi tuotantoeläinten oloja.

Työtä riittää eikä maailma taida tulla valmiiksi ihan lähiaikoina. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kehitystä tapahtuisi jatkuvasti.

Jo-Anne McArthur: We Animals -valokuvanäyttely Helsingin Espresso Edgessä Liisankadulla 27.2. asti.

The Ghosts in our Machine -dokumenttielokuvan ilmaisnäytös Helsingin Dubrovnikissa tiistaina 17.2. kello 18. Näytöksen jälkeen keskustelutilaisuus otsikolla Valokuvat ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen, keskustelijoina Jo-Anne McArthur, valokuvaaja Perttu Saksa ja Voiman toimittaja Jari Tamminen.

Jo-Anne McArthur: We Animals -valokuvanäyttelyn avajaiset Turun Galleria Martissa, Stålarminkadulla 21.2. kello 11.

Keskustelutilaisuus McArthurin kanssa Turun pääkirjastossa Linnakadulla kello 14.

weanimals.org