Kun runoilijat ja runousaktiivit ottivat tuotantovälineet haltuun.
Helsingin Alppilassa kohoaa kerrostalo, jonka sisuksissa pienkustantamo Poesia pitää majaansa. Kengät jäävät eteiseen, sillä lattiaa peittää harmaa kokolattiamatto.
”Se ei kylläkään ole mitenkään käytännöllinen, kun aina pitää varoa punaviinitahroja”, runoilija Mikael Brygger naurahtaa.
Runot ja punaviini kuuluvat ainakin mielikuvissa tiiviisti yhteen. Sitä aivan yllättyy, kun missään ei näy avattuja punkkupulloja. Vaikka meno Poesian päämajassa on lämmintä, sitä leimaa ammatillisuus.
Brygger on yksi Poesian 18 jäsenestä. Poesia on runouteen keskittyvä osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka vaalii kustantamisen kulttuuritehtävää ja uudistaa sen käytäntöjä. Poesian periaatteita ovat yhteisöllinen toimitustyö, taiteellinen tinkimättömyys, ekologisuus ja teosten vapaa saatavuus.
Kustantamon historia johtaa yli kymmenen vuoden taa. Julkaisusarja Poesia perustettiin loppuvuodesta 2004, ja sen käynnistävänä voimana oli runoyhdistys Nihil Interit.
”Oltiin tyytymättömiä, millaisia lärpäkkeitä julkaisut olivat ja millaisen vastaanoton ne saivat mediassa. Halusimme kokeilla, pystymmekö takaamaan hyvin tehdyille kirjoille niiden ansaitseman paikan”, runoilija Henriikka Tavi selvittää.
”Olimme huolissamme myös kustannustoimittamisen tasosta”, runoilija Sirpa Kyyrönen toteaa.
Turun Kirjamessuilla 2010 otettiin ratkaiseva askel ja perustettiin osuuskunta Poesia. Ensimmäiset teokset julkistettiin seuraavana vuonna.
”Runoilijat ja runousaktiivit ottivat tuotantovälineet haltuun”, runoilija Olli-Pekka Tennilä tiivistää.
”Poesiaa perustettaessa tuntui siltä, että suurien kustantamoiden spektri julkaista kaventui. Poesia oli mielletty siihen asti avantgardekustantamoksi, joka julkaisee, mitä muut eivät. Taustalla oli kuitenkin diversiteetin ajatus ja pyrkimys julkaista sellaista runoutta, mitä pitäisi julkaista”, Tennilä tähdentää.
Poesiassa kirjoja kustannustoimittavat runoilijat, ja he tekevät sen rahapalkatta.
”Kun ihmiset tekevät omalla ajallaan kustannustoimittamista, se tulee vastikkeettomasti ja mielenkiinnosta kirjaa kohtaan”, Tennilä toteaa.
Yhteisöllinen kustantaminen mutta myös yhteisöllinen kustannustoimittaminen heijastuvat paitsi toiminnan henkeen myös laatuun.
”Julkaisipa ihminen minkä tahansa kustantamon kautta, hän pyrkii samaan palautetta kollegoiltaan. Tätä voisi viedä enemmänkin kustantamoiden käytäntöjen tasolle. Usein vain yksi kustannustoimittaja lukee yhtä kirjaa. Poesiassa aina useampi kustannustoimittaja lukee käsikirjoituksen ja keskustelee siitä muiden kanssa”, Brygger kertoo.
”Poesia on rihmastomainen toimija. Meillä on rihmat vähän kaikkialla”, Tennilä luonnehtii.
Kustannustoiminnan kentällä Poesia on ainutlaatuinen.
”Varmaan Euroopassakaan ei ole yhtäkään kustantamoa, jossa näin monta runoilijaa ja runouden aktiivia muodostaisi kustantamon”, Brygger arvelee.
Kun taiteellinen mielenkiinto ohjaa tekemistä, myös julkaisukynnys pysyy korkealla.
”Olimme uteliaita tutustumaan siihen, mitä kirjan kustantamiseen liittyy. Poesiassa puhuttiin siitä että runoilijat ovat mahdollisesti myös parhaita kustannustoimittajia runoudelle”, Tennilä kertoo.
Taustalla oli myös halu tutkiskella sitä, millainen talousrakenne sopisi runouden kustantamiseen.
Käytännössä toiminta pyörii Tiina ja Antti Herlinin säätiöltä sekä Koneen Säätiöltä saatujen apurahojen sekä runoilijoiden henkilökohtaisten apurahojen turvin.
”Riittää, kun runokirjat myyvät sen verran, että meillä on mahdollisuus painaa uusia runokirjoja. Se tarkoittaa sitä, että voimme ottaa erilaisia riskejä ja kokeilla kaikkia erilaisia muotoja. Kun pelissä ei ole ihmisten työpaikkoja”, Brygger toteaa.
”Poesiassa käsitys työstä on aika erilainen kuin perinteinen käsitys. Olemme määrittelemässä uudelleen sitä, mitä työ on”, Tennilä lisää
Poesia on syntymänsä jälkeen julkaissut noin puoli sataa teosta.
”Varmasti oli joku tyhjiö, jota me emme tajunneet. Muuten Poesia ei olisi kasvanut näin suureksi kuin se kasvoi”, Tennilä arvioi.
Poesian julkaisuihin pystyy tutustumaan vapaasti osuuskunnan kotisivuilla, josta voi ladata kokonaisten kirjojen pdf:t itselleen.
”On vaikea ajatella, että Poesia olisi asemassa, missä se nyt on, jos teoksiin ei olisi voinut vapaasti tutustua. Esimerkiksi äidinkielenopettajat voivat tunneilla hakea sivuiltamme teoksia ja linkata runoesimerkin suoraan oppilaille”, Brygger kuvaa.
Runous on yhä olemassa myös fyysisenä teoksena – joka tuskin on katoamassa.
”Meillä on kahden sukupolven toimintaa. Toisaalta on 2000-luvulla alkanut innostus tekstin immateriaalisuuteen ja uusi sukupolvi, joka on kiinnostunut testaamaan erilaisia medioita riippumatta siitä, onko se digitaalista”, Tavi luonnehtii.
”Kun ihminen menee kirjakauppaan, siellä vallitsee aivan omalakinen todellisuus. Useimmissa kirjakaupoissa runokirjoja ei ole edes esillä, vaan ne ovat tilaustuotteita. Mutta jos niitä on ja ihminen saa kirjan käteensä, sillä ei ole ostopäätöksen kannalta mitään väliä, onko runokirja pdf:nä netissä vai ei”, Brygger pohtii.
”Pdf ei syö kauheasti siitä, mitä me muuten tehdään. Olli-Pekasta johtuen Poesialla on aika paljon fetissejä runouden materiaalisen tutkimisen suhteen.”
Tennilällä on Kuopiossa kaksi painokonetta, ja niillä voi tehdä erilaisia kokeiluja. Niillä on valmistettu jo useat kannet Poesian kirjoihin.
”Voi dyykata ja haalia vanhoja laitteita, jotka ovat käyneet liian tehottomiksi teollisuudelle. Samaan aikaan, kun Poesiassa monet ovat olleet kiinnostuneita runouden immateriaalisuudesta ja digitaalisuudesta, voidaan toisaalta tutkiskella erilaisia painotekniikoita. Poesian keitoksessa se ei ole mitenkään ristiriitaisia”, hän kertoo.
