Tämä on yhteiskunta, jossa amerikkalaisuus, palanneet pakolaiset, erilaiset heimoperinnöt ja sodasta selvinneen maan draivi yhdistyvät ja sekoittuvat uudeksi kokonaisuudeksi”, kiteyttää muotisuunnittelija Chris Collins luksushotellin katolla Liberian pääkaupungin Monrovian keskustassa.

Collins on ylpeä heimoperinnöstään, ja ylpeys näkyy hänen töissään. Collins toivoo, että muoti saisi ulkomaalaiset avaamaan silmänsä uudelle Liberialle.

”Yritän saada myös nuoremmat sukupolvet ymmärtämään perinteisen kankaan mahdollisuudet, ja siksi olen tehnyt maalaiskankaasta cocktail-mekkoja ja minihameita. Vaatteet ovat viesti niille, jotka edelleen näkevät Liberian kurjana pesäkkeenä, joka synnyttää vain murhetta.”

Chris Collins ei murehdi menneitä, mutta murehdittavaa Liberiassa riittää. Länsi-Afrikassa sijaitseva valtio on yksi maailman köyhimmistä. Vuonna 1993 alkanut sisällissota runteli Liberian niin pahoin, että jäljelle jäänyttä kaaosta on vaikea käsittää.

Lapsisotilaat, joista kasvoi nuoria miehiä, tappoivat erilaisten kapinallisjoukkojen riveissä ensin omat perheensä ja lähtivät sitten ryöstelemään, raiskaamaan ja kostamaan kyliin ympäri Liberian. Tuho oli merkittävä. Iso osa sukupolvesta kasvoi ilman perheitä, työtä ja tietoa siitä, miten lukea, kirjoittaa tai viljellä maata.

Sotaa pakoon lähteneet ovat nyky-Liberiassa erilaisessa asemassa kuin ne, jotka jäivät sisällissodan keskelle. Nuorimmat palanneista pakolaisista ovat syntyneet Ghanan, Norsunluurannikon tai Guinean pakolaisleireillä. Näiden maiden paluumuuttajat puhuvat ranskaa, eivät samaa englannin liberiannosta kuin ne, jotka päätyivät Britannian entisiin alusmaihin.

Liberiaan on kuluvaan vuoteen mennessä palannut eri arvioitten mukaan noin miljoona ihmistä, ja diasporassa elää edelleen ainakin puoli miljoonaa liberialaista, joista suurin osa asuu USA:ssa.

Yhdysvalloissa pakolaisista moni elää vaatimatonta amerikkalaista unelmaansa, mutta moni vanhan eliitin jäsen on onnistunut sijoittamaan ja rikastumaan entisestään. Nyt moni superrikkaista on tullut takaisin. Heidät tunnetaan kirjainyhdistelmällä JJC, ”Johnny just came”. Johnny Amerikan ihmemaasta on tullut pistämään kotimaan asiat kuntoon.

”Usein he kestävät täällä kuusi kuukautta ja tajuavat sitten, että haluavat takaisin Atlantaan tai Rhode Islandille”, sanoo Markku Vesikko, Suomen pakolaisavun maajohtaja Liberiassa. Vuodesta 1999 Liberiassa asunut Vesikko on ollut todistamassa Liberian historian verisiä vaiheita ja niitä seurannutta pakolaisaaltoa.

”Vuonna 2001 sota alkoi uudestaan. Ihmiset pakenivat kylistä hävitystä ja tappamista. Me Pakolaisavussa tuimme sisäisten pakolaisten leirejä ja teimme yhteistyötä isojen kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kanssa.”

Vuonna 2003 sota oli vihdoin ohi. Vesikko kertoo, että sodan jälkeen Monrovian alueella oli lähes 300 000 sisäistä pakolaista, joista suurin osa heitä varten järjestetyillä leireillä. Lukumäärä saattoi olla vieläkin suurempi, jos mukaan lasketaan yksityismajoituksissa asuneet ihmiset.

”Kaupungissa kaikki mahdolliset vapaat alueet ja kiinteistöt olivat täynnä sisäisten pakolaisten asumuksia. Monrovian keskusta oli yksi valtava sisäisten pakolaisten leiri.”

Liberian konfliktista on kulunut kymmenen vuotta. Liberialaisten suuret leirit Länsi-Afrikan maissa on suljettu, ja ihmiset palaavat maahan kavereittensa autoissa, kävellen tai busseilla. Palanneet pakolaiset ovat tuoneet mukanaan uuden musiikkityylin hip-con, joka sekoittaa länsiafrikkalaista juurimusiikkia ja viihdemusiikkia hiphopiin. He ovat myös perustaneet uusia yrityksiä ja luoneet esimerkiksi Monrovian muotiviikot.

Pukeutumisen afrikkalaiset taitavat. Mitä matalammasta majasta kansalainen ponnistaa, sen varmemmin hänellä on moitteettoman puhtaat valkoiset vaatteet, lankatut kengät ja viimeisintä muotia olevat kankaat.

Tänään muotisuunnittelija Chris Collinsin uusimman kokoelman kuvauksissa ovat malleina Liberia`s Next Top Modelin finalistit. Tytöt kikattavat, kuiskivat ja poseeraavat toistensa kännykkäkuviiin kuten aloittelevat mallit kaikkialla maailmassa.

Liberiassa naiset ovat päässeet television lisäksi vallan kabinetteihin. Ellen Johnson Sirleaf eli Madame Ellen on Liberian uusi äiti, ensimmäinen vaaleilla valittu naispresidentti Afrikan mantereella. Hän on USA:ssa koulutettu rautarouva, jolle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2011.

Johnson Sirleafin ansiosta Liberiassa on vuodesta 2006 asti uudistettu hallintoa ja korjattu sisällissodan jättämiä infrastruktuurin raunioita, mutta Liberian valtio on rutiköyhä ja työ hidasta. Johnson Sirleafkaan ei ole enää nuori: hän on 75-vuotias ja istuu toista kauttaan. Seuraajasta ei ole varmuutta.

Liberiassa pitivät yli vuosisadan verran valtaa Amerikasta vapautetut orjat ja heidän jälkeläisensä. Monrovian eliitti kukoisti maaseudun heimoyhteisöistä kerätyillä verotuloilla ja USA:n tuella. Vain orjien jälkeläiset pääsivät yliopistoon, matkustelivat ja solmivat kansainvälisiä suhteita.

Sota muutti kaiken. Ennen kaikkea se rakensi luokkajaon uudeksi. Pakoon lähtenyt maaseudun väki ja heimoyhteisöt ovat pakolaisina voineet oppia lukemaan ja kirjoittamaan, menneet ehkä kouluun ja hankkineet ammatin.

Muutos on alkanut, mutta köyhyys, valtavat tuloerot ja korruptio vaivaavat Liberiaa edelleen. Selvää kuitenkin on, että sadattuhannet paluumuuttajat ovat tuoneet maahan uuden sykkeen. Liberiassa ei tehdä mitään puoliteholla. Suomen pakolaisavun maajohtaja Markku Vesikko sanoo, että Liberiaa vaivaa ja rikastuttaa täyden lasin syndrooma:

<p>”Vesilasi on aina ääriään myöten täynnä, riisiä on aina liikaa yhden syötäväksi, musiikki pauhaa täysillä ja television äänipäät ovat hajonneet, koska volyyminappulat on käännetty uudestaan ja uudestaan ääriasentoon.”

Juuri siksi Liberia kiehtoo mieltä ja pumppaa tahtia kuin viimeistä päivää – tai uuden historiansa ensimmäistä.

Kirjoittaja on tutustunut Liberiaan ja liberialaisiin USA:ssa, Ghanassa ja Liberiassa.

Katso Fifistä Maria Seppälän ja Veera Lehto-Michaudin minidokumentti Liberiasta.

Artikkeli on aiemmin julkaistu Voimassa 4/2014.