Yhteiskunta

Mehiläisen irtisanottu psykologi: “Oikeuteen mennään”

Lukuaika: 2 minuuttia

Mehiläisen irtisanottu psykologi: “Oikeuteen mennään”

Teksti Jari Hanska & Teemu Muhonen

Masennuslääkkeitä kritisoinut Aku Kopakkala haluaisi palata Mehiläiseen, mutta kesken Voiman haastattelun selvisi, ettei yhtiö huoli häntä takaisin. Osalla yhtiön johdosta on tausta lääketeollisuudessa.

Terveyspalveluyritys Mehiläisen irtisanottu kuntoutusjohtaja Aku Kopakkala ei saa työpaikkaansa takaisin.

Kopakkala sai potkut kesäkuun alussa viikko sen jälkeen, kun hän oli kritisoinut Ylen MOT-ohjelmassa nykyisiä masennuksenhoitomenetelmiä ja masennuslääkkeiden liiallista määräämistä. Irtisanomisensa jälkeen Kopakkala totesi Helsingin Sanomille, että hän haluaisi yhä palata Mehiläiseen.

Voima tapasi Kopakkalan kesäkuun puolivälissä. Kesken haastattelun Kopakkala saa puhelun kollegaltaan.

”Toi on ihan törkeetä”, Kopakkala sanoo puhelimeen.

Käy ilmi, että Mehiläisen lääketieteellinen johtaja Jarmo Karpakka ja liiketoimintajohtaja Ove Uljas ovat puhuneet yrityksen henkilöstölle siihen sävyyn, ettei Kopakkalaa enää oteta takaisin.

Syitä Karpakka ja Uljas eivät ole suostuneet erittelemään. He ovat kertoneet työntekijöille vain, että syy ei ollut MOT:n haastattelu tai Kopakkalan tekemä työ, vaan jokin muu.

”Harmillista. Ne ovat maalanneet minusta henkilöstölle niin mustan kuvan, etteivät ne ota takaisin. Mua harmittaa, että mulla jää työtä kesken niin mahdottomasti. Se on sikatyhmää.”

Haastattelun jälkeen Aku Kopakkala kertoi sähköpostitse, että hän aikoo viedä irtisanomisensa oikeuteen.

Masennuslääkkeiden käyttö terveydenhoidossa on herkkä aihe. Lääkeyhtiöt ja terveyspalveluita tuottavat yritykset ovat läheisissä tekemisissä keskenään.

Myös monilla Mehiläisen johtohenkilöillä on tausta lääketeollisuuden parissa.

Toukokuussa, vain viikkoja ennen Kopakkalan potkuja, Mehiläisen uudeksi liiketoimintajohtajaksi nimitettiin lääkejätti Pfizerin toimitusjohtaja Ove Uljas. Uljas on Mehiläisen johtokunnan jäsen.

Johtokunnassa istuu myös Kopakkalan esimies, kuntapalvelujen liiketoimintajohtaja Johanna Asklöf, joka puolestaan siirtyi Mehiläisen palvelukseen vuonna 2011 Suomen suurimmasta lääketeollisuusyhtiöstä Orion Pharmasta.

Mehiläisen hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius tunnetaan Suomessa parhaiten Fortumin entisenä toimitusjohtajana, mutta hänen taustansa on Ruotsissa.

1990-luvulla Lilius toimi Wallenbergin suvun omistaman Incentive AB:n toimitusjohtajana. Lilius saneerasi yhtiön lääketekniikkaan keskittyväksi teollisuuskonserniksi. Kahdeksan vuoden aikana yhtiön arvo viisinkertaistui.

Mehiläisen toimitusjohtaja Matti Bergendahl ei vastannut Voiman haastattelupyyntöihin. Yhtiön markkinointi- ja viestintäjohtaja Thomas Pimenoff puolestaan ilmoitti, ettei yhtiö halua kommentoida irtisanomista tai siihen liittyviä väitteitä.

”Tämä on työnantajan ja työntekijän välinen luottamuksellinen asia. Me emme voi kommentoida.”

Lue Aku Kopakkalan haastattelu 30.6. ilmestyvästä Voimasta.

  • 23.6.2014