YhteiskuntaKirjoittanut kati pietarinen

Kuka nyt morsiamen pysäyttäisi?

Lukuaika: 4 minuuttia

Kuka nyt morsiamen pysäyttäisi?

Teksti Kati Pietarinen

Hääsaattueeksi naamioitunut ystäväporukka saattoi viime marraskuussa viisi Syyrian sotaa paennutta pakolaista Milanosta Tukholmaan hakemaan turvapaikkaa. Joukkorahoitettu dokumenttielokuva matkasta valaa uskoa kansalaistottelemattomuuteen & ystävyyteen.

Ensimmäisenä vastaan tuli Abdallah Sallam, 30-vuotias Damaskoksen pakolaisleirillä kasvanut syyrialaismies, joka oli ennen sodan puhkeamista opiskellut englantilaista kirjallisuutta Damaskoksen yliopistolla. Sallam on yksi harvoista, joka selviytyi hengissä viime lokakuun satoja henkiä vaatineesta veneturmasta Lampedusan saaren edustalla.

”Kävelimme Milanon rautatieasemalla elokuvaohjaajaystäväni kanssa. Abdallah kuuli meidän puhuvan arabiaa, ja tuli kysymään, miltä laiturilta Tukholman-juna lähtee”, muistelee italialaistoimittaja Gabriele Del Grande.

Kolmekymppinen Del Grande tunnetaan kansainvälisesti Fortress Europe -blogistaan, jonka reportaaseissa hän kertoo inhimillisiä tarinoita Välimeren yli pyrkivistä siirtolaisista sekä analysoi siirtolais- ja pakolaispolitiikkaa. Blogilla on Facebookissa lähes 16 000 tykkääjää. Blogiin koottua listaa Välimerellä kuolleista siteerataan sekä akateemisissa tutkimuksissa että EU:n asiakirjoissa. Del Grande on viime vuosina raportoinut myös Syyrian sisällissodasta.

Tukholmaan ei mene Milanosta suoraa junaa, mutta kysymys oli alku toimittajan, elokuvaohjaajan ja pakolaisen ystävyydelle.

Seuraavaksi vastaan tulivat 12-vuotias Manar, intohimoinen räppäri, ja hänen isänsä Alaa Bjermi, hekin Syyrian palestiinalaisia Damaskoksesta. Isä ja poika olivat lähteneet ylittämään Välimerta Egyptistä, mutta vene oli päätynyt ajelehtimaan merelle kahdeksitoista päiväksi. Perheen äiti ja Manarin kolme veljeä olivat jääneet Syyriaan. Isä ja poika olivat jo kerran yrittäneet salakuljettajien matkassa päästä Italiasta Ruotsiin, mutta heidät oli pysäytetty. He päätyivät elämään Milanon kaduille, sieltä vastaanottokeskukseen ja lopulta toimittajan, ohjaajan ja heidän ystäviensä kotiin.

”Ahmedista ja Monasta taas saimme puhelun Ruotsista ystävältämme, joka on syyrialainen runoilija ja poliittinen aktivisti, ja joka vietti aikoinaan pitkiä aikoja Syyriassa poliittisena vankina. Hän kertoi vanhoista ystävistään, jotka ovat Italiassa ja joiden pitäisi päästä Ruotsiin”, Del Grande kertoo.

Viisi–kuusikymppiset Ahmed Abed ja Mona Al Gahr olivat olleet 1980-luvulla aktiivisia Syyrian opposition kommunistiliikkeessä.

Maaliskuussa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR tiedotti, että Syyriassa joka minuutti yksi perhe joutuu jättämään kotinsa. Maan ulkopuolelle on hieman yli kolme vuotta kestäneen sisällissodan aikana paennut 2,7 miljoonaa ihmistä, jotka elävät lähinnä naapurimaissa Turkissa, Libanonissa, Jordaniassa ja Irakissa. Vain kolme prosenttia Syyriasta paenneista on päätynyt Eurooppaan hakemaan turvapaikkaa.

Välimerellä odottaa kesällä valtava humanitaarinen tragedia, The Guardian -lehden haastattelemat asiantuntijat arvioivat viime viikolla. Tammikuusta lähtien Italiaan on saapunut meren yli 43 000 ihmistä, yli kahdeksankertaisesti edelliseen vuoteen verrattuna, ja matkalle valmiita arvioidaan olevan Pohjois-Afrikassa satojatuhansia lisää.

Matka merikelvottomalla kalastuspaatilla maksaa 700–1800 euroa: pelastusliivit maksavat 110 euroa lisää; tonnikalapurkista tai vesipullosta pyydetään yli 70 euroa, parin minuutin puhelusta satelliittipuhelimella yli 150 euroa, The Daily Beast -lehti kertoo. Nämä palvelut ovat uusia, ja ne on kehitetty varta vasten syyrialaisille, joilla on varaa maksaa.

Perille selvinneitä odottaa Italiassa tukossa oleva vastaanottojärjestelmä, heikko sosiaalitukijärjestelmä, korkea työttömyys ja talouskriisin runtelemat työmarkkinat: moni päätyy elämään kadulle tai vallattuihin autiotaloihin.

Siksi kaikki pyrkivät eteenpäin pohjoiseen: etenkin Ruotsiin, joka syyskuussa 2013 päätti myöntää syyrialaisille pysyvät oleskeluluvat sekä mahdollisuuden perheenyhdistämiseen, kun muut EU-maat myöntävät syyrialaisille yleensä vain määräaikaisia, esimerkiksi vuoden pituisia lupia.

Periaatteessa EU:n sisäistä turvapaikanhakua määrittää Dublin-asetus, jonka mukaan yleensä turvapaikkaa on haettava siitä maasta, johon ensimmäiseksi saapuu. Käytännössä Italia ei ole enää viimeisen parin vuoden aikana ottanut maahan saapuvilta sormenjälkiä EU-maiden yhteistä tietopankkia varten, Del Grande kertoo. Se tarkoittaa, ettei muihin EU-maihin hakeutuneita turvapaikanhakijoita voi käytännössä enää palauttaa Italiaan, vaan hakemukset käsitellään siellä, minne henkilö päätyy.

Kuvaavaa on, että myös Del Granden kohtaamasta viisikosta vain Alaa Bjermiltä oli otettu sormenjäljet – mutta nekin epäonnistuneen salakuljetusmatkan yhteydessä, ei saapuessa.

Kun aiemmin moni jäi Italiaan, koska muualle jatkamisesta ei ollut Dublin-palautusten takia hyötyä, nyt pyrkimys maasta pois on todella kova. Kysyntään vastaamaan on kasvanut uusi Euroopan sisäinen salakuljetusbisnes. Matka Milanosta Tukholman maksaa 1000–2000 euroa.

Miten Abdallah Sallam, Manar ja Alaa Bjermi, Ahmed Abed ja Mona Al Gahr pääsisivät Ruotsiin?

Ratkaisu alkoi vitsistä, joka kasvoi todellisen matkasuunnitelman lisäksi poliittiseksi teoksi ja taideprojektiksi: kuka nyt hääseuruetta pysäyttäisi? Abdallah Sallamin feikkimorsiameksi keksittiin Syyrian palestiinalaistaustainen aktivisti Tasneem Fared, joka oli saksalaisesta passistaan huolimatta jäänyt Syyrian sodan keskelle useaksi vuodeksi auttamaan paikallisia.

Neljän päivän matkalle Milanosta Tukholmaan marraskuussa 2013 vuokrattiin viisi autoa, ja hääsaattueeksi mukaan lähti yhteensä 23 ohjaajien ja pakolaisten ystävää sekä dokumenttielokuvatiimi, kaikki parhaimpiinsa puettuina. Dokumentin ohjaajina toimivat Del Grande, elokuvaohjaaja Antonio Augugliaro sekä runoilija-kustantaja Khaled Soliman Al-Nassiry. Myös lopputuloksena syntynyt elokuva painottaa runollisuutta, tilanteita ja keskusteluja, eikä sisällä yhtäkään haastattelua.

Suorimman ja yleisimmän, Sveitsin ja Itävallan kautta kulkevan reitin sijaan matka vei tarkastusten välttämiseksi Ranskan, Luxemburgin, Saksan ja Tanskan kautta kohti pohjoista.

Reitin varrella hääsaattueen majoittivat ystävät ja eurooppalaisten aktivistiverkostojen jäsenet, ja riehakas juhlatunnelma ja -musiikki seurasi saattuetta.

”Niin moni ihminen avasi meille kotinsa ja kuunteli tarinamme. Emme osanneet odottaa tällaista vastaanottavaa ja ymmärtävää Eurooppaa, joka ymmärtää sotaa pakenevien tilannetta.”

Tukholmassa vastassa oli syyrialaisten ystäviä ja sukulaisia. Tyhjällä tukholmalaisrannalla vietetyn jälleennäkemisjuhlan jälkeen viisikko meni seuraavana päivänä hakemaan turvapaikkaa, edelleen juhlapuvuissa.

Rajoja matkalaiset pelkäsivät todella, mutta poliisi ei pysäyttänyt tai puhutellut Euroopan halki kulkeneita matkalaisia kertaakaan. Tai puhuttelivat, Kööpenhaminan rautatieasemalla.

”He toivottivat onnea hääparille”, Del Grande kertoo.

Puoli vuotta myöhemmin kaikki ovat saaneet turvapaikan: Abdallah Sallam, Ahmed Abed ja Mona Al Gahr Ruotsista; Manar ja Alaa Bjermi Torinosta Italiasta, minne Ruotsin viranomaiset heidät lopulta isän sormenjälkien löydyttyä palauttivat.

Matkasta tehtävän On The Bride’s side (Io sto con la sposa) -dokumenttielokuvan joukkorahoitushanke julkaistiin Indiegogo-sivustolla toukokuun puolivälissä, ja se on kerännyt jo lähes 43 000 euroa yhteensä 1300 lahjoittajalta. Del Grandelle projektin suosio oli yllätys.

”Italiassa ihmiset ovat väsyneitä kuulemaan uutisia kuolemista Välimerellä, niitä tulee koko ajan. Eilenkin hukkui viisi. Luulen, että elokuvaprojektin suosiossa kyse on siitä, että tämä on niin erilainen tarina: se kertoo ystävyydestä Välimeren yli. Sen viesti on, että tottelemattomuus on mahdollista, ja että ihmisten kohtaloon voi vaikuttaa.”

Kansalaistottelemattomuudella on riskinsä: jos viranomaiset innostuvat syyttämään hääseuruetta laittoman maahantulon järjestämisestä, siitä voi seurata pitkä rangaistus: Italian lakien mukaan siitä voi saada jopa 15 vuoden vankilatuomion.

”Meille tällaisen rikoksen tekemisen pointti on korostaa, että matka ei ole koskaan rikos.”

Tarkoituksena on saada elokuva valmiiksi ennen kuin Venetsian filmifestivaalien ilmoittautuminen sulkeutuu 20. kesäkuuta. Yleisö on niin Euroopassa kuin arabimaissakin: kaikki tiedotusmateriaali, nettisivut ja Facebook-sivut on tehty italiaksi, englanniksi ja arabiaksi.

”Poliittinen viesti on tietenkin se, että olemme kyllästyneitä laskemaan Välimereen kuolleiden ruumiita. Kenenkään ei pidä kuolla mereen. Ratkaisu on helppo: myönnetään Syyriasta ja muualta tuleville Schengen-viisumit Eurooppaan.”