Syöty on hinajani

Teksti Hannele Huhtala


Dokumenttielokuva Ei pelkkää hunajaa kuvaa raadollisesti hyönteismaailman ruuantuottajia.

Artikkeli on julkaistu myös Voimassa 4/2013.

Rotuoppia, antibiootteja ja liian tiukkoja työaikatauluja. Kaikki tämä vaikuttaa nykyään mehiläisiin ja hunajan- sekä ruuantuotantoon.

Sveitsiläisen Markus Imhoofin ohjaama elokuva Ei pelkkää hunajaa seuraa aluksi Alpeilla yksittäistä viljelijää, joka tahtoo pitää pesänsä mustat mehiläiset mustina. Farmari on valmis nitistämään hengiltä vääränväriset yksilöt pesästä. Hän uskoo, että rotupuhtaus pitää hunajantuotannon hyvänä. Tosiasiassa monokulttuuri tuhoaa mehiläisiäkin, kuten muita eläimiä.

Liiallinen rotupuhtaus aiheuttaa ongelmia jo esimerkiksi koirilla. Valioyksilöistä risteyttämällä tuleekin moniongelmaisia ja sukurutsaisia yksilöitä. Monokulttuurin ongelmat ovat tutumpia viljelyksiltä, pelloilta ja metsistä.

Mutta monokulttuuri ei ole ainoa mehiläisten kohtaama ongelma. Mehiläisten häviämisestä on oltu jo pitkään huolissaan.

Markus Imhoof, 71, huolestui mehiläisistä myös. Hänen isoisällään oli ollut mehiläistarha ja hänen tyttärensä ja tämän mies ovat mehiläistutkijoita. Imhoof oli ajatellut elokuvaa mehiläisistä jo aiemmin, mutta mitä enemmän mehiläistuhoista alettiin uutisoida, sitä paremmin Imhoof ymmärsi, että elokuvan voisi tehdä ilman, että se olisi pelkkä tarina eräästä perheestä.

“Hyvä kun ihmiset erottavat mehiläistä ampiaisesta. Nykyajan länsimaisten ihmisten luontosuhde on niin etäinen, olemme hukassa”, Imhoof sanoo. Ohjaaja vieraili Suomessa huhtikuun puolessa välissä.

Imhoofin huoli on aito, sillä jos ei ole mehiläisiä, ei ole pölyttäjiä eikä niin ollen hedelmiä – eikä ruokaa.

Dokumenttielokuvan surullisin kohtaus nähdään Kiinasta. Siinä puutarhurit ensin hankkivat siitepölyä pusseissa ja sitten topsipuikkojen kanssa kiipeävät kukkiviin omenapuihin. Mehiläisiä ei enää ole pölyttämässä puita.

Elokuvan mainosjulisteissa lainataankin Albert Einsteinia: kun mehiläiset häviävät maapallolta, ihmiskunnalla on neljä vuotta elinaikaa.

“Kyllä sitä voi miettiä, että kumpi on parempi pölyttäjä, ihminen vai mehiläinen.”

Imhoofin elokuva kertoo myös rahanahneudesta. Kun yhdysvaltalaisen mehiläistarhurin Millerin tuhannet mehiläiset surisevat valtavassa mantelipuutarhassa, tarhuri hyrisee, että raha täällä surisee. Honey ja money, maksaa hunajaa, niinpä niin. Tahmeaa kultaa, sitä mehiläisten ruoka hunaja on, lähes 80-prosenttisesti erilaisia sokereita.

“Välillä oli vaikeaa olla tappelematta Millerin kanssa. Hänhän myöntää itsekin, että tapa, jolla hän pitää mehiläisiä on aika erilainen kuin hänen isänsä. Mehiläisiä on kymmenkertainen määrä, ja ne ovat vain tuotantovälineitä”, ohjaaja Markus Imhoof kertoo.

Ei vain hunajaa -elokuva näyttää, kuinka muutamaan rekkaan pakattavat, kiertävät mehiläispesäfarmit kiertävät yhdysvaltalaisia farmeja. Samat eläimet matkaavat päiväkausia. Kun niillä todetaan jokin tauti, niitä ruokitaan antibioottiliuoksella.

“Antibioottiliuosta syötetään niille myös kaiken varalta, ennen kuin mitään tautia on edes todettu. Eräs yhdysvaltalainen tutkija sanoi minulle, ettei hän koskaan söisi maassaan tuotettua hunajaa”, ohjaaja kertoo.

Mehiläistuhoja aiheuttavat erilaiset sairaudet ja stressi. Maa- ja metsätalousministeriön nettisivulla pahimmiksi uhkiksi listataan sikiötaudit ja varroapunkki. Mutta niitäkin vaarallisempia ovat hyönteistuhoaineet.

“Aineilla ei ole sellaisia ominaisuuksia, että ne tappaisivat vain kasveja haittaavia hyönteisiä. Ne tappavat kaiken”, Imhoof sanoo.

Maaliskuussa 2013 EU:ssa alettiin käsitellä neonikotinoidien käyttökieltoa. Hyönteistorjunnassa käytettäviä neonikotinoideja pidetään yksinä merkittävinä mehiläiskuolemia aiheuttavina myrkkyinä. Suomi ei äänestänyt päätöksestä, koska ennen täyskieltoa Suomen edustajien mukaan pitäisi olla siirtymäaika, jota Saksa ajaa. Alkuperäisen ehdotuksen mukaan neonikotinoidien kielto astuisi voimaan heinäkuussa 2013.

“Lobbaus on valtavaa. Kun asiasta keskusteltiin EU:n parlamentissa, Brysselin lentokentällä oli valtava lääkeyhtiö Bayerin mainos, jossa oli kuva varroapunkista tuhoamassa mehiläistä ja teksti ‘tämä on se, mikä mehiläisiä tappaa’. Lääkeyhtiöllä on rahaa markkinoida kemikaaliensa puolesta”, Imhoof kertoo.

Euroopassa kaksi suurinta hyönteistuhoaineitakin tuottavaa lääkefirmaa ovat Bayer ja Syngenta. Niiden mainoskampanjat ovat valtavia.

Jotain mahdollisuuksia mehiläisten selviytymiseen kuitenkin on. Brasiliaan vietiin 1950-luvulla afrikkalaisia mehiläisiä, jotka ovat ärhäkämpiä kuin lauhkeat eurooppalaiset serkkunsa, joita tuolloin tarhattiin Brasiliassakin. Kahta kantaa risteytettiin, tarkoituksena tuottaa kestävämpiä lajeja. Syntyi uusi laji, “tappajamehiläinen”, joka sietää muun muassa varroapunkkia eurooppalaista mehiläistä paremmin.

Tappajamehiläisten pistokset ovat huomattavasti ärhäkämpiä kuin eurooppalaisten mehiläisten ja ne myös pistävät hanakammin. Ihmisiä on kuollut tappajamehiläisten pistoihin, mutta useimmiten on kuitenkin kyse useista kymmenistä pistoista. Ne ovat aggressivisempia ja lentävät parvissa, niiden pistot koituvat kohtaloksi, jos ei ehdi suojaan.

“Ne luovat toivoa, vaikka tappajamehiläinen-sana kuulostaakin vain vanhalta b-luokan elokuvalta. Ja vaikka tappajamehiläisistä väitetään, etteivät ne tuottaisi hunajaa, se ei pidä paikkaansa”, Imhoof kertoo. “Luonto kyllä selviytyy!”

_______________

Kattopuutarhasta omaa hunajaa

Suomessa syödään vuosittain reilut puolikiloa hunajaa henkeä kohden, maa- ja metsätalousministeriön tiedot kertovat. Se on vähemmän kuin eurooppalaisten keskiarvo 700 grammaa.

Suomen ehkä eksoottisin mehiläistarha löytyy helsinkiläiseltä katolta. Ravintola Savoylla on oma pesänsä, jonka parven tuottamaa hunajaa tarjoillaan ravintolassa.

Kaupunkiviljelyn myötä myös muita kiinnostuneita mehiläistarhureita on uskaltautunut pystyttämään pesiä kaupunkeihin. Ympäristöjärjestö Dodo koordinoi kaupunkimehiläishankkeita. Tällaisissa kaupunkiviljelyksissäkin on kyse jostain aivan muusta kuin massatuotetusta bulkista, jota tehdään vain rahanahneudesta.

_____________

Katso mehiläistä

Markus Imhoof teki dokumenttielokuvaansa viisi vuotta. Vuosi kului ennakkotutkimuksissa, kaksi kuvauksissa ja toiset kaksi leikkauspöydän ääressä. Elokuvaa teki kaksi kuvausryhmää, joista toinen viiden hengen ryhmä kuvasi ihmisiä ja toinen reilun kymmenen hengen ryhmä kuvasi mehiläisiä. Elokuva on huikaisevan kaunis. Se näyttää mehiläisten elämää niin läheltä kuin vain mahdollista.

Sen tekemiseen ei ole käytetty 3D-tekniikkaa, vaikka ohjaaja kertoo, että tuottajan mukaan samalla rahalla olisi saanut hyvin tehtyä digitaalisia mehiläisiä.

Elokuva on koskettava dokumentti ruuantuotannon keskeisestä osasesta eli pölyttämisestä. Mutta se on myös opetusvideo. Siinä seurataan, kuinka mehiläinen etsii uuden mesipaikan ja palaa sitten kertomaan siitä pesään muille tovereille. Mehiäinen tanssii lyhimmän reitin tiedot muille.

Elokuva on myös hyvin poliittinen. Ei jää epäselväksi, että olemme tuhoamassa mehiläisiä ja sitä myöten ruuantuotannon vaikeuksien kautta itseämme.

Markus Imhoof: Ei pelkkää hunajaa. Ensi-ilta 26.4. Viisi tähteä.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä