Teksti Teemu Mäki
”Kannatan äärimmäistä ilmaisuvapautta, koska tiedän olevani erehtyvä olento”, Teemu Mäki kirjoitti helmikuussa. Kesäuusintojen sarjaa jatkaa mielipidekirjoitus vihapuheesta.
Useimmat ystäväni haluavat, että vihapuheesta rangaistaisiin nykyistä useammin ja voimallisemmin. Myös oppilaani sanovat, että rasistisesta pöpinästä netissä, lehdissä tai telkussa pitäisi sakottaa vikkelämmin.
Ja siinä ei auttaisi paasaajan oma uikutus, että hänhän vain yritti olla maahanmuuttokriittinen, eikä mielestään ole minkään sortin rasisti. Jos merkittävä osa kanssaihmisistä kokee pöpinän rasistisena tai vihaa lietsovana, niin sitä se sitten kerta kaikkiaan on. Heille.
Minä en kannata vihapuheen kriminalisointia. Päinvastoin, haluaisin poistaa sen nykyisetkin lakiin kirjatut esteet.
Kannatan äärimmäistä ilmaisuvapautta, koska tiedän olevani erehtyvä olento. Tiedän, että todennäköisesti osa tiedoistani on vääriä. Tiedän, että myös arvojärjestelmäni luultavasti on joltain osin huono, kehnosti perusteltu, vähentää mahdollisuuksiani olla onnellinen ja lisää mahdollisuuksiani olla riesa muille.
Sitä mukaa kun huonouksiani huomaan, yritän niitä korjata, mutta etukäteen en voi tietää, mitkä käsityksistäni tulevat humpsahtamaan viemäriin. Siksi minun on sallittava niidenkin käsitysteni kritisointi, joista olen vähiten epävarma. Ja vastaavasti minulla on oltava oikeus haukkua kenen tahansa mitä tahansa käsityksiä ihan paskoiksi, jos haluan.
Tunnustan siis erehtyväisyyteni, ja koska lisäksi tunnustan toiset ihmiset vertaisikseni, on minun pakko sallia kaikki näkemykset. Vaikkakaan ei kaikkia tekoja, mutta se on eri keskustelu se.
Kuvitellaan vuoropuhelu Iranin presidentin, Mahmud Ahmadinežadin ja minun kesken. Mahmud ei usko holokaustin tapahtuneen, mutta uskoo, että homoseksuaalisuus ja jo siihen yllyttäminen, eli homoudesta jossain muussa kuin ankarasti tuomitsevassa sävyssä puhuminen, on rangaistavaa.
Minusta Mahmud voisi yhtä hyvin väittää maata litteäksi. Minä olen varma historiallisista ja biologisista faktoista.
Mahmud on omien käsitystensä oikeellisuudesta ihan yhtä vakuuttunut kuin minä omistani. Mahmud on varma uskonnollisesta totuudestaan ja kenties vetoaa siihen miten voimakkaasti hän koko kropallaan ja sielullaan ”luonnostaan” tuntee ja sitä kautta tietää homouden hirveydestä. Enkä minä voi sanella, että historialliset ja luonnontieteelliset faktat pitäisi lähtökohtaisesti tässäkään keskustelussa asettaa muiden argumenttien yläpuolelle.
Keskustelumme ei voi alkaa sillä, että heti alkajaisiksi kiellämme toistemme käsitykset ja perustelutavat. Keskustelu voi käynnistyä vasta, kun sallin keskustelukumppanini esittää myös minulle kaikkein ällöttävimpiä käsityksiä.
Mahmud voi kieltää minua puhumasta vapaasti hänen maassaan, mutta minun ei pidä vastata siihen kieltämällä häntä ja hänen kannattajiaan puhumasta soopaa minun maassani. Päinvastoin, vain sallimalla hänen soopansa saan oikeuden ja kyvyn puhua häntä vastaan. Ja samaa pätee täkäläisiin hommafoorumirasisteihin, ilmastonmuutoksenkieltäjiin, seksisteihin, talouskasvu-uskovaisiin…
Olisi epäloogista edes unelmoida, että toinen luopuisi rakkaista näkemyksistään ja omaksuisi ne, joita minä pidän parempina, jos yritän estää häntä ilmaisemasta nykyisiä näkemyksiään.
Vuoropuhelussa kieltäminen on aina laiskurin ja pelkurin keino. Huonoja ideoita ei voiteta kielloilla vaan hyvillä ideoilla.
Nyt joku sanoo, että ei se käytännössä noin mene, että jos tolkuttomien ideoiden annetaan tulla salonkikelpoisiksi, yhä useampi saattaa niihin haksahtaa, että kynnys omaksua rasistisia tai homofobisia aatoksia alenee.
Vastaan, että orjuuden poistamistakin pidettiin joskus tolkuttomana ideana. Eivätkä huonot ideat ole mitään viruksia, jotka tarttuisivat hyviä ideoita helpommin. Jos huonot ideat leviävät, niin ei se johdu siitä, että ne olisivat niin houkuttelevaa herkkua, vaan siitä, että hyvät ideat torkkuivat ylimielisinä tuppisuina alentumatta keskusteluun huonojen kanssa.
Ja nyt joku toinen sanoo, että ei se kriittisyys sinänsä, vaan se sävy, että ei saa puhua, laulaa, tanssia, filmata loukkaavasti tai pahoihin tekoihin kannustaen, että joku raja pitää olla. Vastaan, että eipäs pidä, mitään rajaa ei ole.
Jos joku uskoo tai järkeilee, että vihantäyteinen maailma olis paree kuin rauhaisa tai että pedofilia on mahtavaa tai että vitut ekologiasta; ihmiskunnan olis paree nimenomaan törsätä maapallo ilolla pikaisesti loppuun ja loikata sitten Jumalan kainaloon johonkin toiseen sfääriin, niin uskokoon, järkeilköön.
Hänellä on yhtä suuri oikeus haikailla ihmiskunnan joukkotuhoa kuin sitä ekologisista syistä toivovalla Linkolan Pentillä. Ja puhukoot kukin missä sävyssä tahansa.
Kunnioittavaan, myötätuntoiseen ja niin sanottuun rakentavaan sävyyn ei voi pakottaa, sillä kunnioitus ja myötätunto ja niiden sukulaiset ovat hyveitä. Hyveisiin voi vain kannustaa.
Kirjoittaja on kuvataiteilija & Aalto-yliopiston professori.
Artikkeli on aiemmin julkaistu Fifissä 25. helmikuuta 2012. Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 2/2013.