17. marraskuuta Pariisin kaduille kerääntyy kymmeniätuhansia ihmisiä. Mielenosoituksen mittakaava ei ole silti päätähuimaava – ranskalaisessa kulttuurissa kynnys lähteä mielipiteineen kadulle on matalampi kuin pidättyväisessä pohjoisessa.

”Kyllä perheelle, ei homofiileille”, huutavat kyltit tällä kertaa.

Äkkiä mielenosoituksen eteen ilmestyy joukko naisia nunnan päähineissä ja sukkanauhoissa. Vaatteiden sijaan heidän keskivartaloissaan on iskulauseita: In gay we trust ja Fuck church. Ukrainalaistaustaisen feministiryhmä Femenin Ranskan-osasto vastustaa performanssillaan mielenosoittajien homofobiaa. Femen provosoi, mutta rakkaudella: ryhmä kulkee mielenosoituksen edessä lähettäen lentosuukkoja ja ehdotellen avioitumista naispuolisille mielenosoittajille.

Femenin kritiikki osuu ja uppoaa kipeästi. Mielenosoittajat huutavat uhkauksia, ja heidän joukossaan marssivat äärikatolisen Civitas-järjestön jäsenet käyvät väkivaltaisiksi. Femenin jäseniä kaadetaan maahan ja pahoinpidellään. ”Hoitakaa hommanne, pojat!” kannustaa traditionalistikirkon pappi.

Femenin lisäksi osansa väkivallasta sai ryhmää dokumenttiinsa kuvannut Caroline Fourest.

”Kimpussani oli kuusi miestä, jotka löivät pääni asvalttiin ja potkivat jalkoihin ja selkään. Ensiksi minut hakattiin siksi, että olin toimittaja, ja toisen kerran sen jälkeen, kun ne huomasivat, kuka olin”, Fourest kertoo rauhallisesti pohjoispariisilaisessa kulttuurikeskuksessa. Femenin jäseniä pyörii ympärillämme, kaikki Fourestia lämpimästi tervehtien.

”Ne eivät oikein pidä minusta”, Fourest toteaa kuivasti.

”Niillä” eli radikaalilla äärioikeistolla ja fundamentalistikatolilaisilla, on syynsä vihata Caroline Fourestia. Feministi-intellektuelli, kirjailija ja journalisti on jo vuosia tutkinut ääriliikkeitä ja julkaissut useita kirjoja feminismistä, sekularismista ja fundamentalismista.

”Itse en tosin pidä sanasta fundamentalismi”, hän huomauttaa.

”Se typistää kysymyksen vain uskonnolliseksi, vaikka kyse on liikkeistä, jotka sekoittavat politiikkaa ja uskontoa rajoittaakseen yksilönvapauksia ja erityisesti naisten oikeuksia.”

Fourestin kiinnostus uskonnollisiin ja poliittisiin ääriliikkeisiin lähti kristillisen fanatismin tutkimisesta. Sittemmin hän on tutkinut paljon myös islamismia ja äärioikeistoa.

”Toiseksi viimeinen kirjani käsittelee universaaleja arvoja. Tämän päivän monikulttuurisuus asettaa niille suuria haasteita: kuinka suojella moninaisuutta ja vähemmistöjen oikeuksia, mutta samaan aikaan pitää kiinni yhteisistä tavoitteista, kuten naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta.”

Caroline Fourest laskee feminismin epäröimättä tavoitteiltaan universaaliksi liikkeeksi.

”Feminismiä ajatellaan usein läntisenä ideologiana. Tällä hetkellä työskentelen ukrainalaisten, libanonilaisten ja pohjoisafrikkalaisten feministien kanssa, ja kaikki me olemme samalla viivalla vastustaessamme uskonnollisia fanaatikkoja tai muita naisten oikeuksia polkevia instituutioita. Eikä kenestäkään meistä tullut feministiä jonkin lännessä kirjoitetun kirjan vaikutuksesta, ei edes minusta, vaikka olen syntynyt Ranskassa. Olen feministi siksi, että en halua olla alistettu, ja tämä on hyvin yleismaailmallista”, Fourest toteaa.

Feminismin ohella Fouresti puhuu myös kiihkeästi myös valtion ja uskonnon erottamisen puolesta: ”Olen onnekas eläessäni maassa, jossa sekularismi on hyvin vahvaa. Se ei tarkoita etteikö uskonnoilla olisi sanaansa sanottavana, mutta täällä niillä ei ole erityisiä oikeuksia siksi, että ne ovat uskontoja.”

Ranskassa sekularismilla on pitkät filosofiset ja lainsäädännölliset juuret: valtion ja kirkon erottava laki säädettiin jo vuonna 1905.

”Silti Ranskassakin monien poliitikkojen täytyy ottaa erityisesti katolilaisten mielipiteet huomioon, jotta he eivät menettäisi kannatustaan”, Fourest lisää pahoitellen.

Hetkinen, radikaali sekularistifeministi ja puisen ristin moottorisahalla Kiovassa katkaissut Femen puolustavat henkensä kaupalla homojen oikeutta kristilliseen avioliittoon. Eikö täällä keskustella lainkaan homonormatiivisuudesta? Caroline Fourest kuulostaa huvittuneelta.

”Se keskustelu käytiin 15 vuotta sitten, kun Ranskassa mahdollistettiin parisuhteen virallistaminen Pacs-sopimuksella. Eihän uusi laki pakottaisi ketään porvarilliseen avioliittoon – en minäkään halua perustaa perhettä, mutta haluan tukea niitä, jotka niin haluavat tehdä.”

Fourest puhuu tottuneesti kamppailusta lain puolesta.

”Keskustelu laista on ollut juuri samanlaista kuin Pacs-lain säätämisen aikaan. Ainoa ero on se, että siihen aikaan emme joutuneet huomioimaan radikaalia islamia lainkaan, vaan vain radikaalit katolilaiset”, hän muistelee.

Jotkut islamilaiset järjestöt ovat avoimesti vastustaneet avioliittolakia, mutta Fourestin mukaan katolilaiset johtavat mielenosoituksia.

”Homoavioliittoa vastustavat muslimit ovat tehneet heidän kanssaan yhteistyötä, mutta niin vähän kuin mahdollista, sillä he tietävät fundamentalistikatolilaisten äärioikeistolaiset kytkökset”, hän kertoo.

Muslimitaustaisen väestön määrä Ranskassa on kasvanut viidessätoista vuodessa merkittävästi. Väestön luokittelu uskonnon perusteella on kuitenkin ongelmallista, ja arviot muslimivähemmistön koosta vaihtelevatkin kahdesta kuuteen miljoonaan.

”Monet esimerkiksi Algeriasta muuttaneet muslimit ovat hyvin maallistuneita. Kaiken, minkä tiedän poliittisesta islamista ja sen vaaroista olen oppinut algerialaisilta, jotka ovat taistelleet sitä vastaan paljon pidempään kuin minä”, Fourest sanoo.

”Totta kai minua on syytetty rasistiksi ja islamofobiseksi siksi, että nostan näitä kysymyksiä esiin, mutta se on vain propagandaa”, Fourest sanoo ja painottaa islamismin luonnetta poliittisena liikkeenä.

”Arabikevään jälkeen liikkeen poliittisuus on huomattu esimerkiksi Egyptissä: nyt, kun islamistit ovat vallassa, heidän täytyy kantaa myös poliittista vastuuta. Silloin ihmiset alkavat huomata, että liike on juuri niin opportunistinen kuin mikä tahansa poliittinen liike.”

Islamismista puhuessaan Fourest sivaltaa ranskalaista vasemmistoa silmien sulkemisesta.

”Jotkut vasemmistolaiset eivät halua puhua näistä asioista rasismisyytösten pelossa. Tällöin äärioikeistolaiset voivat sanoa olevansa ainoita, jotka näkevät islamismin vaarat. Minun tavoitteeni on tehdä kulttuurien väliset haasteet näkyviksi ja näyttää myös se, että niihin on olemassa ratkaisuja. Ratkaisut eivät löydy rasismista, vaan sekularismista ja feminismistä.”

Fourest uskoo dialogin voimaan.

”En tappele koko ajan”, hän nauraa. ”Teen paljon poliittisia dokumenttielokuvia, ja silloin täytyy löytää joku, jonka kanssa puhua. Olen kohtelias silloin kun he ovat kohteliaita – paitsi fasistit eivät kyllä ole.”

Dialogia tarvitaan tällä hetkellä kipeästi kamppailussa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta: Fourestin arvion mukaan lopullinen tulos määräytyy viimeisten äänestystä edeltävien päivien keskusteluista. Ranskan parlamentti äänestää avioliittolaista tammikuun lopussa.

Kamppailun osapuolet jatkavat tavoitteidensa ajamista. Sunnuntaina 13. tammikuuta Pariisin kaduille ei kerääntynyt enää kymmeniätuhansia vaan satojatuhansia homoavioliittojen vastustajia.

Samana päivänä paavin sunnuntaijumalanpalveluksen aikaan Femen osoitti mieltään Vatikaanin Pietarinaukiolla katolista homofobiaa vastaan.

In gay we trust!