Fadime Sahindalin ”kunniamurha” kymmenen vuotta sitten 21. tammikuuta 2002 oli sensaatiouutinen: ruotsalaiset lehdet ja kansainvälinen media käytti runsaasti palstatilaa kauniin kurditytön murhaan, jonka tekijä oli hänen isänsä Rahmi Sahindal.

Aktiivinen, 26-vuotias Fadime oli ollut runsaasti julkisuudessa jo eläessään. Hän oli käynyt Ruotsin parlamentissakin puhumassa maahanmuuttajatyttöjen ongelmista ja omasta tilanteestaan: siitä, että isä yritti pakottaa hänet järjestettyyn avioliittoon. Myös hänen ruotsalaisen poikaystävänsä Patrickin kuolema liikenneonnettomuudessa paria vuotta aiemmin oli saanut paljon huomiota, vaikka poliisitutkimukset osoittivat, että kyseessä oli tavallinen onnettomuus, ei järjestetty sellainen.

Ruotsi tunsi kymmenen vuotta sitten myötätuntoa siirtolaistyttöjä kohtaan, mutta onko tilanne muuttunut sen jälkeen? Uutiset ”kunniamurhien” kohteeksi joutuneista nuorista naisista eivät ole enää sensaatiouutisia. Eivät myöskään niiden oikeudenkäynnit. Kymmenessä vuodessa on tullut selväksi, että länsimainen oikeuslaitos on yhtä voimaton puuttumaan tähän ongelmaan kuin parisuhdeväkivaltaan, josta Suomessakin on saatu viime aikoina karmaisevia esimerkkejä.

Käytän tästä rikostyypistä nimeä ”kunniamurha”, koska se yleisesti tunnetaan tällä nimellä, vaikka jotkut puhuvat kunnian nimissä tehdyistä murhista. Irakin Kurdistanissa näiden rikosten määrä on lisääntynyt. Syynä pidetään yhteiskunnan nopeaa muutosta: kahden sukupolven välille syntyy liian syvä kuilu yhden perheen sisällä.

”Kunniamurhia” on monissa islamilaisissa maissa, ja käsitykseni mukaan niitä tehdään erityisesti yhteiskunnan köyhimpien ryhmien keskuudessa: tytär ei ole köyhälle suvulle ylpeyden aihe vaan hän tuo häpeää. Kun perheellä ei ole taloudellista omaisuutta, ihmisten arvostus on ainoa, mitä heillä on. Köyhän isän näkökulmasta katsottuna moderni tytär vie kaiken mitä hänellä on.

Ongelmaan on pyritty puuttumaan sekä Euroopan että Lähi-idän maissa koventamalla rangaistuksia. Ne ovat johtaneet uuteen ilmiöön: usein murhaaja ei ole tytön isä vaan alaikäinen veli. Uhreja on yhden sijasta kaksi, kun teini-ikäinen poika pakotetaan murhaajaksi – eikä kenen tahansa murhaajaksi vaan läheisen ihmisen, jonka kanssa hän on viettänyt koko elämänsä. Ja koko perhe stigmatisoituu, häpeää ei tuo tyttären käytös vaan se, että perheessä on murhaaja.

Kymmenen vuotta sitten Fadimen isän Rahmi Sahindalin oikeudenkäyntiä seurattiin tiedotusvälineissä tarkkaan. Sen aikana Fadimen serkku tunnusti yllättäen Fadimen surman, mutta tunnustusta ei uskonut kukaan, ei edes isän asianajaja. Ja Fadimen isä Rahmi Sahindal sai elinkautisen vankeusrangaistuksen.

Ruotsissa on ollut ”kunniamurhia” jo ennen Fadimen murhaa: 15-vuotias Maisam Abed Ali tapettiin Umeåssa joulukuussa 1996, ja 19-vuotias, Ruotsissa asunut Pela Atroshi Pohjois-Irakissa vuonna 1999 hänen lomaillessaan sukulaisten luona. Tapaukset eivät saaneet yhtä paljon julkisuutta kuin Fadimen murha, koska Maisam – jota kutsuttiin myös Saraksi – ja Pela eivät olleet eläessään julkisuudessa kuten Fadime Sahindal.

Viime kesänä Kalmarissa, Öölannin saarella nähtiin erikoinen oikeudenkäynti. Kuusi vuotta aikaisemmin ”kunniamurhan” kohteeksi oli joutunut 20-vuotias mies Abbas Rezai.

Rezailla oli nuori tyttöystävä, jonka perhe ei hyväksynyt nuorten seurustelua. Tyttö, joka oli tapahtuma-aikaan reilusti alle 18-vuotias, karkasi kotoaan pojan luo. Vanhemmat vaativat tytärtään palaamaan kotiin ja ilmoittivat hyväksyvänsä heidän avioliittonsa (joka olisi ollut vastoin Ruotsin lakia, koska morsian oli alaikäinen. He kutsuivat nuoret kotiinsa suunnittelemaan häitä. Ensivisiitillä Rezain päälle kaadettiin kattilallinen kuumaa öljyä ja hänet puukotettiin kuoliaaksi. Perheen poika, joka silloin 17-vuotias, otti syyn yksin niskoilleen, ja poliisi, syyttäjä ja tuomari uskoivat häntä. Alaikäisenä hän sai vain neljän vuoden tuomion, minkä hän suoritti. Mutta vankeuden ollessa loppusuoralla hän halusi puhdistaa maineensa ja muutti kertomustaan: syyllisiä ovat perheen äiti ja isä, ei hän.

Götan vetoomustuomioistuin uskoi pojan kertomusta, ja vanhemmat saivat kymmenen vuoden vankeustuomion. Sen suoritettuaan heidät karkotetaan Ruotsista ja he saavat sinne elinikäisen maahantulokiellon.

Fadime Sahindalin hautajaiset Uppsalan tuomiokirkossa helmikuussa 2002 prinsessa Victorian läsnä ollessa olivat kansallinen surujuhla. Moni muistaa perheen naiset kantamassa pinkkiin kankaaseen käärittyä arkkua ulos kirkosta.

Fadimen hauta on Uppsalan vanhalla hautausmaalla, joka sijaitsee yliopiston pääkirjaston Carolina Redivan vieressä, lähellä tuomiokirkkoa. Pienen hautakiven edessä oli viime kesänä valkoinen, kivinen sydän – ja kyltti, että seurakunta vastaa haudan hoidosta. Hautausmaan työntekijät kertoivat, että monet ihmiset käyvät haudalla.

Haudan löytää helposti, se on merkitty hautausmaalla olevaan karttaan, jossa on kuuluisien henkilöiden hautoja.

”Kunniamurhat” ja maahanmuuttajatyttöjen tilanne muutenkin nousee varmasti jälleen otsikoihin Ruotsissa, kun Fadime Sahindalin murhasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Tänä aikana ilmapiiri siirtolaisia kohtaan on koventunut. Uhan alla eläviä nuoria naisia on ehdottomasti autettava, vaikka äärimmilleen viedyt toimenpiteet – kuten turvakodit – erottavat tytöt heidän omasta etnisestä ryhmästään ja vaikuttavat koko heidän elämäänsä. Mutta on nähtävä myös se, että sensaatiokirjoittelu aiheesta voi lisätä siirtolaisvastaisuutta entisestään.

Valitettavasti näyttää siltä, että kielteiset asiat maahanmuuttajista saavat helpommin julkisuutta kuin heidän muut ongelmansa. ”Kunniamurhat” eivät lopu rangaistuksia koventamalla, tämä on nähty. Mutta entä jos köyhien perheiden asema yhteiskunnassa paranisi, ja heillä olisi muitakin ylpeyden aiheita kuin tyttären tuoma kunnia? Silloin tyttärille annettaisiin heidän vapautensa.