Rauha, rakkaus, hiekka

Teksti Kati Pietarinen

Paras paikka soittaa musiikkia on autiomaa, toteaa tuaregtähti Bombino. Lauantaina hän soittaa Helsingin Juhlaviikoilla Huvilateltassa.

Hiekka pöllyää, kun yleisö innostuu tanssimaan. Pienellä punaisella lavalla soittavan bändin hypnoottisten sähkökitaroiden tahtiin vatkaa yhtä lailla pitkiin kaapuihin kuin farkkuihinkin pukeutuneita naisia ja miehiä, huivittomia ja tuaregiperinteen mukaan huivipäisiä.

On vuosi 2010. Kolme vuotta aiemmin alkanut tuaregheimon kapina, johon Nigerin hallitus vastasi murskaavalla välivallalla, on vihdoin ohi.

Taisteluja paenneet kapinalliset ja siviilit ovat palanneet. Nigerin pohjoisosassa, Saharan autiomaassa sijaitsevan Agadezin kaupungin sulttaani on ensimmäistä kertaa antanut paikallisille tuaregmuusikoille mahdollisuuden soittaa suurmoskeijan edessä juhlistaakseen rauhaa. Nuori kitarataituri joukon keskellä on Omara Moctar eli Bombino, Burkina Fasosta maanpaosta palannut paikallinen suurtähti, jota CNN on nimittänyt Nigerin Jimi Hendrixiksi.

Taustalla kuuluu arjen ääniä, puhetta, lasten peuhaamista ja itkua. Elokuussa 2012 leppoisasti jutusteleva Moctar vastaa puhelimeen kotonaan Agadezissa, yhdessä tuaregien tärkeimmistä kaupungeista.

Tuaregit ovat viiden maan – Malin, Nigerin, Algerian, Libyan ja Burkina Fason aavikkoalueilla Saharassa ja Sahelissa elävä nomadikansa, joka on joutunut kohtaamaan etnistä väkivaltaa erityisesti 1900-luvun loppupuoliskolla.

Myös Bombino on elänyt harvoin paikoillaan. Lapsuutensa hän vietti Agadezin ja autiomaassa sijaitsevan yhteisön välillä. Vuonna 1990 Moctarin perhe joutui pakenemaan ensimmäistä tuaregikapinaa Algeriaan; kuusi vuotta myöhemmin 16-vuotias Bombino lähti Libyaan elääkseen muusikkona, kun automekaanikkoisä ei hyväksynyt pojan uravalintaa. Nuoruudessaan hän ehti viettää joitakin kuukausia myös autiomaassa eläimiä paimentaen – tosin Nigerin rajojen sisällä.

Afrikan rajojen ulkopuolelle Moctar päätyi ensi kertaa vuonna 2006, kun kansalaisjärjestö vei hänet esiintymään Yhdysvaltoihin. Matkalla Moctar pääsi levyttämään Rollareiden hittikappaleen yhdessä Keith Richardsin kanssa. Sitten kapina ja maanpako veivät miehen omille teilleen, kunnes yhdysvaltalainen dokumentaristi Ron Wyman etsi hänet käsiinsä Burkina Fasosta. Tapaamisen tuloksena syntyi dokumenttielokuva sekä Bombinon levy Agadez, jonka suosio on pitänyt miehen liikkeessä.

”Viimeisen lähes kahden vuoden aikana on tuskin ehtinyt viettää aikaa kotona. Mutta kun on hommia tehtävänä, ne tulee tehdä – hengähdyksen aika tulee sitten myöhemmin”, muusikko naurahtaa.

Keikkailu Euroopassa ja Yhdysvalloissa on melko erilaista kuin kotimaassa.

”Meillä ei ole vielä oikein sellaista, että olisi pelkkä konsertti jossakin salissa. Viime vuonna tänne Agadeziin perustettiin sali, jonne mahtuu 200 ihmistä. Mutta yleensä meillä muusikot esiintyvät aina häissä, koska ihmiset menevät täällä paljon naimisiin.”

Tyylillisesti Bombinon on sanottu vievän tunnettujen tuaregbändien, kuten Tinariwenin, omalaatuista desert blues -soundia uuteen ja vapautuneempaan suuntaan. Silti sähkökitaroissa kuuluu edelleen alueen perinteisten rytmien ja melodioiden vaikutus, ja monet tamashekinkielisistä sanoituksista ovat kansanperinteestä.

Mikä on musiikin sanoma?

”Musiikkimme ydin on rauhan etsiminen, haluamme että kansamme elää rauhassa. Ilman sitä mikään ei ole mahdollista. Tämän olen elämässäni oppinut. Jos onnistumme pitämään rauhan kymmenen vuoden ajan, meillä ei ole enää ongelmia, koska rauhan aikana elämää voi kehittää.”

Tällä hetkellä tilanne Nigerissä on Moctarin mielestä hyvä. Hän kuitenkin kaipaa kouluihin ranskan ja englannin rinnalle myös paikalliskielten – myös tamashekin – opetusta. Ylipäänsä alueen maissa tuaregit on unohdettu, Moctar sanoo.

”Tekosyynä käytetään usein sitäkin, että tuaregit ovat nomadikansa. Mutta eri maiden tuaregiyhteisöjen välillä ei ole edes teitä, matkustusolosuhteet ovat erittäin huonot. Tarvitsemme yhteyttä veljiimme. Hyvän tien myötä myös yhteisöjen välinen vaihto helpottuisi, samalla kehittyisi kauppaa.”

Surullisin tilanne on Malissa, missä maaliskuussa tapahtuneen vallankaappauksen seurauksena kaksi aseistautunutta tuaregiryhmää on vallannut maan pohjoisosan – Ranskan kokoisen alueen. Yli 450 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Merkittäistä kapinallisryhmistä yksi ajaa tuaregialueelle itsenäisyyttä; toisella on yhteyksiä al-Quaidaan ja sen tavoitteena on sharia-lain käyttöönotto koko maassa.

”On todella harmi, se mikä Malissa tapahtuu. Mutta on vaikea hahmottaa, mikä siellä todella on tilanne, koska paikallinen todellisuus on erittäin monimutkainen. Köyhät ihmiset, jotka ovat tehneet töitä koko elämänsä joutuvat pakenemaan kohti Nigeriä, koska heidän peltonsa ja kylänsä tuhotaan”, Moctar kommentoi.

Ulkomailla Bombino kokee tehtäväkseen jakaa tietoa kansastaan, Nigeristä ja kamelikaravaanien solmukohtana vuosisatojen ajan toimineesta kotikaupungistaan, josta viiden vuoden takaiset väkivaltaisuudet pelästyttivät turistit pois.

Ja autiomaasta.

”Kappaleissamme on kyse rakkaudesta, autiomaasta ja rauhan etsimisestä. Ei ole parempaa paikkaa soittaa musiikkia kuin autiomaa.”

Bombino Helsingin juhlaviikoilla Huvila-teltassa lauantaina 1.9.

Kommentoi Facebookissa
Querelle 2019
Route Couture