Helsingin Sanomat julkaisi 26.3.2012 Suomen kuuden suurimman kaupungin elinkeinojohtajan Vieraskynä-tekstin Nyt kaivataan yhteistä uskoa tulevaisuuteen. Elinkeinojohtajat ilmoittautuvat kirjoituksessa ”mukaan tiimiin Suomen hyväksi” kertomatta sen ihmeemmin, kuka tiimiin kuuluu, mitä se tekee tai kenen ehdoilla se toimii.

Tekstin sanoma tiivistyy tähän lauseeseen: ”Potentiaalisille sijoittajille on kehitettävä vuorineuvos [Jorma] Elorannan kaipaamia tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä.”

Tällainen puhe on Hesarin mieleen – onhan lehden päätoimittaja Mikael Pentikäinen suositellut jo 4.3.2012 julkaisemassaan kolumnissa Elorannan kasvuohjelmaa johtamansa lehden sadoilletuhansille lukijoille.

Olemme nykyisin jo melko tietoisia luonnonvarojen ylikulutuksesta. Ekologinen jalanjälkemme on moninkertainen kestävään tasoon nähden. Niinpä riistokapitalismin avoimen hävytöntä puolustuspuhetta ei voi kuin hämmästellä. Laskin, kuinka monta kertaa elinkeinojohtajien viestissä mainitaan sana ”luonto” kontekstissa, jossa sen itse ymmärrän: kokonaisuutena, jossa on kysymys elinvoimaisen elämän syntymisen ja jatkumisen turvaamisen edellytyksistä.

Kuinka tulen merkittävän kunnan elinkeinojohtajaksi -oppaassa ei käytetä sanasta ”luonto” johdettuja sanoja. Määrä kuitenkin korvaa laadun! Rahatalouden käsitteet – investoiminen, pääomamarkkinat, kasvaminen, innovointi, raha, pääoma ja riski – ovat tekstissä hyvin esillä.

Talouden kasvupakko on ideologia. Kestävän kehityksen ylevät periaatteet ja moderni teknologia eivät pelasta luontoa. Otetaan esimerkiksi kaivosteollisuus. Oriveden kultakaivos on hävittänyt pienestä Ala-Jalkajärvestä kalat ja ravut. Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii kaivoksen toimintaa keskeytettäväksi. Niinikään SLL:n paikallisyhdistys on jättänyt vireillepanopyynnön Raahen Laivakankaan kultakaivoksen toiminnan keskeyttämiseksi.

Talvivaaran tuhot ovat monta mittaluokkaa suuremmat. Lisää seuraa. Kaivostoiminta on valittu Suomen talouden tulevaksi tukipilariksi. Eurooppa on kaivostoiminnasta saatavien raaka-aineiden suhteen epätoivoisen riippuvainen tuonnista. EU-alueen oma raaka-ainetuotanto kattaa vaivaiset kolme prosenttia tarpeesta.

Työllisyyden kohdalla elinkeinojohtajien avautuminen vuotaa kuin seula. Kirjoittajat pitävät naama peruslukemilla yllä illuusiota, jonka mukaan kasvu luo työpaikkoja. Ilmeisesti Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Vantaalla ei vieläkään tiedetä, että Suomen tuotanto on kaksinkertaistunut ja vienti kolminkertaistunut 1990-luvun alun laman jälkeen, mutta tehdyt työtunnit ovat edelleen samalla tasolla kuin 1990-luvun alussa (noin 4 100 miljoonaa työtuntia).

Emme tiedä, missä kulkee raja, jonka jälkeen kansakunta on siirtynyt moniarvoisista sisällöistä monokulttuurin tuhoavaan tilaan. Kun Suomen eturivin elinkeinojohtajat puhuvat ”Team Finland -ajattelusta”, voidaan melko luotettavasti sanoa, että joku kriittinen raja on ylitetty.

Arvoisa elinkeinojohtajien Team Finland. Sanon itseni irti tiimistä, johon olette minut vantaalaisena – vasten tahtoani – 1,6 miljoonan muun kansalaisen ohella liittäneet. Toivon sydämestäni, että jokainen itsestään, läheisistään ja ympäröivästä luonnosta vastuuta kantava kansalainen pysyy kaukana viljelemästänne tiimiajattelusta.

Tulevaisuus ei kaipaa tippaakaan yhteistä uskoa. Se kaipaa vastuullisen yhteisön, joka määrittää luonnon hyväksikäytölle sosiaalisesti oikeudenmukaiset, konkreettiset resurssirajat ja pitää niistä kiinni. Jouko Kämäräinen

Kirjoittaja on Elonkehä-lehden vastaava päätoimittaja, ja mukana Torikokouksessa, Helsingin Occupyssä.