Pekingissä 15 vuotta toiminut uutiskuvaaja Mika Koskinen vaihtoi kameran takaa elokuvantekijäksi aikeenaan dokumentoida vihertyvän Kiinan puunistutuskampanjoita ja investointeja uusiutuviin energiamuotoihin: olisiko Kiinasta ilmastonmuutoksen torjunnan yllättäjäksi?

Aihe kuitenkin otti uuden suunnan paikallisviranomaisten pysäyttäessä kuvaajan kulun Guangxin puuviljelmille. Kafkalainen virkakoneisto alkoi luoda käänteitä Koskisen elämään, joille vain mielikuvitus asetti rajat: haastateltavan asunnosta katkeavat sähköt, ja kadunkulmissa odottavat varjostajat. Oppaana toiminut nuorukainen katoaa hotelliin, jonka tiloihin Koskinenkin on eristetty vailla mahdollisuutta poistua ilman ystävällisyydessään päättäväistä viranomaissaattuetta.

Kun kyliin lopulta päästään, syyt toimille alkavat selvitä. Kuvatut virkailijat ovat Guangxin paikallishallinnon ja kommunistisen puolueen ulkoasiainviraston, propagandaosaston, metsäministeriön sekä Stora Enson yhteistyöyrityksen työntekijöitä.

”Tilanteessa absurdismin tasoa ei itse huomaa”, Koskinen kuvaa. ”Sitä keskittyy tekniseen suoritukseen. Enemmän koin huolta muista: lakimies Yangista en niinkään, hän on sisukas kaveri, mutta esimerkiksi hotelliin lukitun pojan osa vaivasi: miten hän tottumattomana pärjää?”

Omasta turvallisuudestaan hän kertoo huolestuneena lähinnä yksin liikkuessaan: varjostajat huomattuaan Koskinen hakeutui paikkoihin, joissa liikkui muitakin odottaen tilaisuutta karata huomaamatta.

”Pelottava hetki oli lakimiehen esitellessä syrjäisen säilyketehtaan takana paikkaa, jossa hänet oli hakattu – ja paikalle kaartaa meitä seurannut auto. Olimme kahden paikassa jossa ei ollut ohikulkijoita, ja sitten Yang ryhtyi vielä kävelemään autoa kohti!”

Lakimies itse epäilee metsäasioista vastaavien paikallisviranomaisten olevan mukiloinnin järjestämisen takana.

Dokumentissa näkyvän osan saava asianajaja Yang Zaixin pidätettiin Beihaissa kesäkuussa 2011.

”Muutamia viikkoja sitten Yangin lakimiehenä avustava kollega kertoi, että oikeudenkäynti on huhtikuussa. Stora Enson tapaamisessa kuulin, että aiheen tiimoilta olisi kulissien takana tapahtumassa jotakin, muttei minulle siitä kerrottu enempää. Annettiin ymmärtää, että Heidi Hautalan toimisto olisi ollut aktiivisesti yhteydessä.”

Yang Zaixinia syytetään siitä, että hän olisi auttanut murhasta syytettyä oikeudenkäyntiavustajana. Syytetty sanoo että tunnustus on tullut kiduttamalla, mutta jos lakimiehenäkin muokkaa valmista tunnustusta, syyllistyy itse rikokseen.

Dokumentin päätähti, Stora Enso, reagoi Koskisen mukaan hitaasti. Tapaamisetäisyydellä on päästy lähinnä yhtiön Maailmanlaajuinen Vastuu -yksikön johtaja Terhi Koipijärven kanssa. Dokumentista on sen ilmestyttyä järjestetty A-Studion sekä Vihreän Langan toimesta kaksi näytöstä, joihin yhtiön edustajia on kutsuttu. Mittavaan keskusteluun ei näytöksissä ylletty, mutta maaliskuinen tapaaminen yhtiön, Finnwatchin, Koskisen ja useiden järjestöjen kesken lupasi jo enemmän.

”Luulen että he olettivat tämän menevän nopeammin ohi, mutta leffa on pyörinyt festivaaleilla ja teattereissa kiusaksi asti ja on hyvää vauhtia menossa ulkomaille. Turussa katsojat olivat myös lähettäneet elokuvalippuja yhtiön edustajille.”

Näytöksien jälkeen Stora Enson edustajat tuntuivat aktivoituvan ja he alkoivat oikoa dokumentissa esitettyjä asioita yleisönosastokirjoituksissa.

”Oikaisuissa taas oli virheitä niin, että niihin reagoivat niin minä, Maan ystävät kuin Maattomien ystävätkin.”

Näytöksissä tunnelma oli molemmin puolin vähän jännittynyt, Koskinen muistelee.

”Pari kertaa pääsin sivaltamaan: kun mainittiin ettei Lontoossa asuva toimitusjohtaja Jouko Karvinen ole nähnyt elokuvaa huomautin, että nythän Lontoon ensi-ilta on sopivasti tulossa. Dokumentin kritiikki tuntuu osuneen hyvään kohtaan. Tietopuolta on kritisoitu keskeisten johtajien toimesta näkemättä itse sisältöä ja väitetty sitä vanhentuneeksi, vaikka osa yhtiön omasta materiaalista on ollut enemmän jäljessä. Muutamalla suoranaisella valheella voidaan muodostaa tietty ennakkokuva elokuvasta. Journalismin vaatimuksena ja lähtökohtana on tasapuolinen tiedonvälitys, mutta miten haasteellista on toteuttaa sitä jos toinen osapuoli jää toistuvasti kiinni valehtelusta?”

Monipuolisempaa sananvaihtoa synnytti eduskunnan ihmisoikeusryhmän näytös ja keskustelutilaisuus. Koskinen kuvaa 20 kansanedustajan koostuneen eri puolueiden edustajista laidasta laitaan.

”Joukossa oli yllätyksiäkin. En esimerkiksi tiennyt Pertti Salolaisen (kok) olevan näinkin vahva monimuotoisuuden puolestapuhuja. Hieman oli havaittavissa sellaista suomettumisenkin makua: sopiiko kiinalaisille suoraan sanoa näin tai noin. Koetin rohkaista, että ihmisiä he vain ovat ja suhtautuvan varsinkin johtajatasolla melko avoimesti eri näkemyksiin. Maatahan johdetaan hieman kuin monikansallista yritystä, pragmaattisesti ja insinöörilähtöisesti.”

Toukokuisessa tapaamisessa yhtiön, Finnwatchin ja järjestöjen edustajien kesken kiistakysymyksiä on tarkoitus puida lähemmin – perusteellisemmin vai yleisluontoisesti, sitä Koskinen ei vielä tiedä.

”Yhtiö vakuutti halukkuuttaan keskusteluun, järjestöt ja minäkin olemme hieman varautuneempia: keskusteltu on jo tarpeeksi monta vuotta, mitä jos ryhtyisimme toimimaan?”

Rakennemuutoksen tai globalisaation sijaan Koskisen lähtökohta on ympäristöasioissa. Hän on huolestunut kokonaisvaikutuksesta: monokulttuurin ympäristövaikutuksen heijastumisesta kaupungistumisena ja sosiaalisina ongelmina.

”Olennaisinta on että koko strategia on rakennettu päin peetä. Suomessahan metsäala on äärimmilleen vietyä tehokkuusajattelua, metsä puupeltoa.”

Koskinen on huolissaan, kun nyt samaa mallia viedään Kiinaan, vain rajumpana versiona. Puulajeja on vain yksi, vieraslajina tuotu eukalyptus, ja kasvun kierto vuosikymmenien sijaan viitisen vuotta. Kuormitus maaperälle on näin aivan toinen. Toisenkaltainen järjestelmä voisi olla hyväksyttävissä: jos pyrittäisiin plantaasien sijaan rakentamaan metsätyyppejä imitoivia metsäpuutarhoja, sekoittaen eri-ikäisiä kasvustoja, puulajeja ja hyötykasveja hyödytettäisiin paikallisia sekä tehdastuotantoa.

”Kustannustasoa se toki nostaisi ja voi olla, ettei Suomessakaan enää olisi niin edullista lakkauttaa ja irtisanoa. Suomessa toimintaa voidaan valvoa ja tuotantoa maisemoida. Kiinassa sitä vaivaa ei nähdä. Väärinkäytökset ovat kaukana eikä niistä tule tieto tänne asti. Kiina on pitkien etäisyyksien maa, kulkuyhteydet rajatut, eletään yhä tiiviissä kyläyhteisöissä eikä tieto ei leviä. Paikallisviranomaisilla on keinonsa hankaloittaa tiedonkulkua vielä lisää. Suomalaisia on tavallaan huijattu: emme edes huomaa, miten maa on muuttunut: kuutiomäärinä puuta on aina vain enemmän, mutta eritoten vanhan metsän pinta-ala vain vähenee.”

Metsäkysymysten ohella esiin on noussut myös omia kokemuksia kotimaisesta ympäristöbyrokratiasta esimerkiksi kaivosseuduilla.

”On erikoistakin, ettei elokuvan jälkeen olekaan puhuttu aina metsästä. Esimerkiksi Iisalmessa, Talvivaaran alueella, tuli paljonkin kommentteja samaistumisesta kafkalaiseen byrokratiaan ja vastaavan kokemisesta yritettäessä viedä asioita eteenpäin.”

Kysymykselle yritysvastuun mittakaavasta Koskinen hymähtää: jos yritys sijoittaa toimintojaan ihmisoikeus- tai sosioekonomiselta tilanteeltaan kyseenalaisiin maihin, se on erittelemättä vastuussa seurauksista.

”Miksi menitte, voisin kysyä. Vastuu on yhtiön, projektin vetäjä on vastuussa investoinnistaan. Kun ikävyyksiä nousee esiin, on turha hypätä katsomon puolelle tuomitsemaan ja toivomaan, että osapuolet ratkaisevat kiistansa rauhanomaisesti ja keskenään.”

Tyystin pimeänä tulevaisuus ei silti hahmotu. Todellisuuden keskellä toisinaan iskevän epätoivonkin keskellä Koskinen kuvaa toivoa herättäneen esimerkiksi dokumenttiinkin ikuistetun pumi-vähemmistön symbioottinen suhde vanhaan metsään: kaikesta huolimatta ihmisen on, halutessaan, mahdollista elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa.

Punaisen metsän hotelli esitetään Dokumenttiprojektissa, Yle TV1 maanantaina 16.4. kello 21.30. Uusinta 21.4. kello 12.30.

_______________

Myllykoski hiljenee tehtaan jälkeen

Työttömyysluvut ja sosioekonominen jalanjälki ovat jättäneet painonsa, mutta kasvukivut ovat löytäneet ilmaisumuotonsa kulttuurinkin keinojen kautta. Monta paikkakuntaa kiertänyt mies, vuonna 1994 runoilijana aloittanut myllykoskelainen Harri Holtinkoski katsoo rakennemuutoshistoriansa kautta.

”UPM on minulle yhä kirosana. Joillekin KGB, minulle UPM. Kajaanin irtisanomiset olivat aikanaan erityisen kova pala. Rakennemuutos ei ole vain taloutta, se on sosiaalinen ja yksilökohtainen tragedia. Tapahtumia voisi kutsua rauhalliseksi vallankaappaukseksi: kun Myllykoski Paper myytiin UPM:lle, tiesin sen pian lakkautettavaksi. Niin käy, kun (pääjohtaja) Wahlroos levittää maailmankatsomustaan. Kiinalaista on turha syyttää: jos kapitalismi halutaan säilyttää, se toimii näin. ”

Holtinkosken neljäs teos, vuonna 2009 julkaistu Tilapäisolosuhdemuutosilmoitusvelvollinen, hahmottuu vähävaraisen, työttömän syrjäseudun asukkaan avunhuudoksi tekstin suomiessa ahneuden aikakautta. Ammattiyhdistysliikkeessä aktiivisen isän ja luontoharrastuksena ajamana hän kokee vaikuttamisen kansalaisvelvollisuudekseen.

”Täällä ei pahemmin osoiteta mieltä, mutta keinoja on monia. Olen lähettänyt runoterveisiä kansanedustajille. Nykyisen liikenneministerin sain kyyneliin, kaksi runoista on luettu täysistunnossa.”

Holtinkoski sanoo, että kulttuuri voi antaa väylän tuntea.

”Viimeinen sammuttaa valot -näytelmän yleisössä näkyi vakavia naamoja – ja itseltäni tuli itku. Ja toisaalta: savut eivät haise, mutta tilalle voi kasvaa uusi Myllykoski. On turha puhua rakennemuutoksen kattamisesta yleisratkaisuin, jokainen ihminen on oma tarinansa. Työttömyyteen hyvä ratkaisu voisi olla perustulo, joka mahdollistaisi toimeentulon – mutta hyvä elämä muodostuu numeroiden ulkopuolisista tekijöistä.”

Pieni yksityiskohta, vain pilkunpaikka globalisaation lausekkeessa – mutta merkittävä kokevalle yksilölle.

_______________

Stora Enson sellusoppaa

Voikkaa, Kainuu, Kemijärvi – jos 1980-luvun Britanniassa hiljenivät kuparimyllyt, 2000-luvulla Suomessa sulkeutui paperikone toisensa jälkeen. Kun UPM:n ulotti tuotantoaan Uruguayihin, Stora Enso ryhtyi ulkoistamaan markkinoitaan.

Kapasiteetiltaan Stora Enso on noussut maailman toiseksi suurimmaksi metsäteollisuusyritykseksi. Pääomistaja yhtiössä on yhä 47,8 prosentin osuudellaan Suomen valtio. Yksityisten suomalaisten osakkeenomistajien 2,7 prosentin osuus mukaan laskettaessa päästään 50,5 prosenttiin.

Valtioneuvoston mukaan valtioyritysten omistus on kuitenkin siirretty Solidium Oy:lle eikä kukaan valtioneuvostosta näin suoraan vastaa omistusten ohjauksesta. Yhtiö valittiin 2011 ”maailman eettisimpien yritysten” joukkoon yrityskonsulttifirma Ethispheren toimesta. Aiemmin McDonaldsin ja Adidaksen kaltaisia yrityksiä listannut firma myöntää arvioidensa perustuvan pääosin yhtiöiden itse antamiin tietoihin, joiden varmistamisen se kuvaa ”mahdottomaksi”.

Brasilian jälkeen Stora Enso kurotti Aasiaan. Etelä-Kiinan Guangxin projekti kuitua sellu- ja paperituotantoon tuottavasta 120 000 hehtaarin puuviljelmästä starttasi 2002. Ensimmäisen kerran alueen asukkaat raportoivat väkivaltaisuuksista ja maakiistoista metsäyhtiön kanssa 2009. Hanke jatkuu, vaikka yhtiö raportoi vuosikertomuksissaan uusista väkivaltaisuuksista 2009–2011.

Kärhämä muistuttaa Stora Enson konflikteista 2000-luvun alun Brasiliassa. Tarumãn eukalyptusplantaasin piti olla helppo hanke. Käytännössä se muodostui yhdeksi näyttävimmistä yhteenotoista metsäjätin ja paikallisväestön välillä latinalaisen Amerikan alueella: 900 työläisnaisen vallattua plantaasin korvaten eukalyptuskasvustoa hyötykasvein saapuivat sotilaspoliisit kumiluoteineen.

Häätökäskyn lausui pormestari Yeda Crusius, jonka vaalikampanjaa Stora Enso yhdessä kahden selluyhtiön kanssa tuki noin 200 000 eurolla.

Stora Enso sanoutuu irti väkivallasta ja kertoo toimivansa alueillaan vastuullisesti.

Fifissä ja Voimassa on seurattu Stora Enson toimia. Lue esimerkiksi artikkelit Kuka pamputti Brasiliassa, Stora Enso? & Storalandia, Brasilia.

_______________

Stora Enson tiloista väkivaltainen häätö Puolassa

16. maaliskuuta yksityisen turvayhtiö Skrzecz yritti häätää Varsovan Zolibortsissa sijaitsevan kulttuuri- ja sosiaalikeskus Elban. Asukkaat syyttävät yhtiötä liiallisesta voimankäytöstä ja kiinteistössä sijainneen omaisuuden tuhoamisesta. Turvayhtiötä avusti joukko vesitykein varustautuneita mellakkapoliiseja. Viranomaiset eivät esittäneet häädön toimenpanolle edellytettäviä laillisia papereita. Dokumentteja kysyttäessä he vastasivat ”unohtaneensa ne asemalle”.

20–30 hengen kokoonnuttua Elban edustalle osoittamaan mieltään poliisi ilmoitti julisti tapahtuman laittomaksi väenkokoukseksi ja hajotti väkijoukon käyttäen pippurisumutetta, etälamautinta ja pamppuja. Yksi asukkaista toimitettiin sairaalahoitoon. Asukkaat kritisoivat eritoten poliisin osallistumista yksityisen turvayhtiön toimiin ja penäävät nähtäviksi häädön oikeuttavia papereita.

Kulttuuritoiminnan ohella Elban tiloissa on muun muassa tarjottu viikoittaista ruoka-apua kodittomille. Wroclawissa 1998 tapahtuneen vastaavan häädön Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi rikkoneen ihmisoikeuslainsäädäntöä.

Kiinteistön omistaa Stora Enso. Suomessa tapahtumien johdosta järjestettiin 19. maaliskuuta solidaarisuusmielenilmaisu yhtiön päätoimistolla.

Video Sosiaalikeskus Elban häädöstä

_______________