Lähiöprinsessoiden projekti sai alkunsa Jakomäestä, kun eräällä iltakävelyllä kehkeytyi kriittinen keskustelu nuorten ajanvietto-ongelmista. Paikallinen nuorisotalo suljettiin vesivahingon vuoksi, eikä remontti edistynyt. Talo on parhaimmillaan vetänyt paikalle yli sata nuorta ja yhtäkkiä he jäivät ilman paikkaa, jossa tavata ja viettää aikaa. Graffitiseiniä löytyy vain Kalasatamasta ja Suvilahdesta, joten niiden hankkiminen takaisi, että pienen kerrostalolähiön nuorilla olisi muutakin tekemistä, kuin hengailla ostarilla.

Toimeen tarttuivat Lähiöprinsessat Henna Liukkonen ja Tanja Drca. Lähiöprinsessoilla on kaksi päämäärää: “Toivomme, että nuoria kuunneltaisiin ja että graffitit otettaisiin vakavasti.”

Lähiöprinsessat-nimikkeen alla toimivat nuoret naiset ovat olleet mukana Funk On ry:n ja Nuorisoasiainkeskuksen kanssa perustamassa Project XXX -tapahtumaa. Tapahtumaan mukaan lähteneet nuorisotalot osallistuvat graffitihankkeeseen, joka sitoo nuokkarit ripustamaan seinille nuorten tekemiä graffitimaalauksia. Hankkeella halutaan muuttaa ihmisten asenteita graffiteja kohtaan, sekä antaa nuorille mahdollisuus luovaan itseilmaisuun. Projektilla halutaan herättää keskustelua luvallisista graffitipaikoista Helsingissä, sillä graffitien tekemiseen on rajallisesti materiaaleja ja tiloja.

Suomessa on kampanjoitu graffiteja vastaan vuodesta 1998 lähtien Stop töhryille! -projektin kautta. Kun tavoitteena on ollut nollatoleranssi graffitien suhteen, ei jyrkkää asennetta ole helppo muuttaa. Näkökulman pyörtäminen on kuitenkin paikallaan graffitien tultua pysyväksi osaksi kaupunkikulttuuria. Ongelmana pidettyyn ilmiöön on keksitty luovia ratkaisuja, avaintekijöinä nuoret graffitintekijät itse.

Liukkonen ja Drca edustavat iän puolesta graffititaiteilijoiden enemmistöä, mutta naisina he kuuluvat vähemmistöön. Graffiti on selkeästi miesvetoinen taiteenala. Vain noin viisi prosenttia on naisia. Lähiöprinsessat epäilevät kyseen olevan siitä, että naisia kiinnostaa enemmän graffitien taiteellinen puoli, ei niinkään taustalla oleva julkisten paikkojen salaa taggaamisen adrenaliininhuuruinen kulttuuri. Nuoret naiset eivät silti ole kohdanneet juurikaan ennakkoluuloja. Päinvastoin, palaute on aina ollut kannustavaa ja positiivista.

“Kyllä sen joskus huomaa kun menee maalaamaan seinää äijien keskelle, niin katsotaan vähän epäröivästi, että tietääkö nuo mitä ne tekee. Mutta sitten kun on saatu juttuja valmiiksi, niin aina on todettu, että ‘tosi makeeta’”, Drca nauraa.

Eikä ihme, sillä luvallisten graffitien alueet ovat ennen kaikkea sosiaalisia paikkoja. Vaikka graffiteja pidetään nuorisokulttuurina ja miesten juttuna, ne ovat erityisesti vuoropuhelua maalaajien välillä. Se yhdistää tekijöitä sukupuolesta, iästä ja kulttuuritaustasta riippumatta.

Lähiöprinsessat muistuttavat, että graffititkin ovat taidemuoto ja nuorten tulisi saada toteuttaa heitä kiinnostavaa harrastusta.

“Sitä me tällä juuri haemme: haluamme näyttää kaikille, että graffitit eivät ole sotkemista. Se kiinnostaa nuoria aidosti ja graffitit voivat olla upeita teoksia”, Liukkonen toteaa.

Kampanjaa on kritisoitu avoimesti, mutta tytöt uskovat harrastajien keskinäiseen solidaarisuuteen.

“Tietenkään emme voi taata, etteivät graffitit leviäisi luvallisten alueiden ulkopuolelle. Me kuitenkin uskomme, että jos ihmisille antaa mahdollisuuden tehdä luvallisesti graffiteja, niin ilkivaltakin vähenee”, nuoret pohtivat.

Graffititaidenäyttelyt Helsingin nuorisotaloilla 5.10. asti. Lähiöprinsessat Facebookissa.